Las Palmas 27.12.2011 * 12.05 - Pasito Blanco 27.12.2011 * 19.00 = 36,4 Nm/6 h 55’

Upea sää ja meille ihanteellinen tuuli saatteli meidät tälle lyhyelle legille. Heti Las Palmasista lähdön jälkeen näimme rannan tuntumassa kaksi erillistä optimistijollakilpailua, joissa molemmissa oli lähes sata jollaa. Jos ollaan Suomessa innostuneita purjehduksesta, niin ollaan kyllä Kanariallakin.

Kierrettyämme Gran Kanarian kaakkoiskärjen, saamme sivumyötäisessä 14 solmun tuulessa lähes 9 solmun nopeuden. Hyvästä nopeudesta huolimatta ehtii aurinko laskea juuri, kun saavumme Pasito Blancon edustalle, päätämme jäädä yöksi ankkuriin. Aamulla heräämme upeaan auringonpaisteeseen. Pitkästä aikaa Riitta pääsee aamu-uinnille. Kannella nautitun aamiaisen jälkeen ajamme sisään marinaan ja saamme paikan suurten veneiden keskeltä. Paikka ei ole meille paras mahdollinen, sillä laskuveden  (n. 1,5 m) aikana emme pääse veneen keulasta maihin, koska vene painuu niin syvälle betonilaiturin viereen, että ilman tikkaita on täysin mahdotonta päästä ylös. Onneksi vieressä olevan suuren saksalaisveneen ystävällinen omistaja sanoo, että voimme kulkea hänen veneensä kautta, jossa on kunnollinen ”lankonki”.

     

Las Palmas 17. – 27.12.2011

Kiireinen lähtömme Funchalista johtui ennen kaikkea siitä, että halusimme päästä Las Palmasiin huoltamaan Perkinsiä ennen joulua. Las Palmas on tunnetusti paikka, jossa on saatavilla kaikkea venealan palvelua, joten monet veneilijät ajoittavat Atlantin ylitysvalmistelut juuri tähän satamaan, jossa tehdään huoltotyöt ja viimeiset varustelut ennen Atlantin ylitystä.

Perkinsiin piti vaihtaa ns. jakopään hihna, jota työtä en halunnut itse tehdä, koska pienikin virhe asennuksessa saattaa rikkoa koko moottorin. Huoltomies saatiin seuraavana päivänä paikalle ja yhdessä aloitimme työt. Ensin piti moottorista irrottaa suurikokoinen laturi ja sen kiinnitysjalka. Tekniikkamurhe iski jälleen; 12 mm paksu teräsjalka oli keskeltä murtunut lähes poikki. Hyvä, että murtuma tuli esille nyt, sillä jalan pettämisellä olisi saattanut olla hyvinkin tuhoisat seuraukset. Seuraava murhe oli jakopään hihnan kiristyspyörissä, joiden molempien laakerit olivat kuluneet. Toinen pyöristä löytyi huoltoliikkeen hyllystä ja toinen tilattiin Madridista. Laturin jalka hitsattiin ja vahvistettiin, ja kun toinen pyörä tuli kahden päivän kuluttua, saatiin kaikki paikoilleen parissa tunnissa. Huoltomies oli mukava, puhelias ammattimies. Hänen puheesta meni kyllä minulta aika paljon ohitse, mutta eipä tuo yhteistyötä haitannut, pääasia että nyt on laturin kiinnitys korjattu ja Perkins huollettu.

 Perkinsin huolto oli tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen asia Las Palmasissa.  Toinen akuutti juttu oli löytää postikonttori, jotta saataisiin joulukortit postiin ennen joulua (eihän ne jouluksi tietenkään perille ehdi, mutta pitäisi edes saada lähtemään ennen joulua).  Postikonttorin löytäminen oli varsin hankalaa. Kyselimme sekä poliisilta että vastaantulevilta ihmisiltä ja saimme hyvin ristiriitaisia neuvoja. Lopulta posti löytyi ison tavaratalon ylimmästä kerroksesta. Halusimme myös lähettää jouluterveisiä netin kautta ja tietysti yhteydet reistailivat juuri pahimpaan aikaan. Kävimme jopa nettikahvilassa, jossa taas ei saatu virtaa koneeseen. Lopulta, kun oltiin jo luopumassa toivosta,  huomattiin, että yhteys toimi ihan hyvin veneen kannella. 

Koska Perkinsin huolto kesti niin kauan, päätimme viettää joulun Las Palmasissa. Tunnelman luomiseksi asennettiin istumakaukaloon jouluvalot. Sisätiloissa tyydyttiin kynttilöihin ja paperista leikattuihin lumitähtiin. Kinkun sijasta syötiin ankanrintaa, joka maistui ihan hyvältä punakaalin ja rosmariiniperunoiden kanssa. Parasta joulunvietossa olivat runsaat joulutervehdykset ystäviltä ja sukulaisilta tekstiviesteinä, sähköposteina ja Skypen kautta, kiitos kaikille. 

Chenoa jouluvalaistuksessa

Jouluateria veneessä

Las Palmas ei kaupunkina ole hirveän kiinnostava. Liian suuri, liikaa liikennettä ja vilinää. Marinakin on niin iso, että kestää jonkin aikaa, ennen kuin oppii hahmottamaan sen. Kaupungin länsipuolella on kyllä hieno Playa de las Canterasin uimaranta ja koko se puoli on enemmän turistirantaa kuin itäpuoli, jossa on isot satamat ja liikekeskukset.  Joulupäivänä ajoimme polkupyörillä ”turistipuolelle” ja nautimme cortadot rantakahvilassa.

Las Palmasin marina

Kanarian alkuperäisasukkaita; saaren alkuperäinen nimi on Insulae Canium eli koirien saari, koska saarella muinoin asui isokokoisia koiria

Joulun jälkeen halusimme päästä eteenpäin. Seuraavaksi pysähdyspaikaksemme oli suunniteltu Pasito Blanco Gran Canarian eteläkärjessä. - Miksi juuri Pasito Blanco; juuri tästä marinasta aloitin gastina s/y Another Story’ssä vuonna 2002 edellisen Atlantin ylityspurjehduksen. Lisäksi lähellä oleva Playa del Ingles on tuttu paikka työajoilta, joten sieltä on helppo löytää oikeat kaupat ensi viikolla alkavaa veneen ”provianteeramista” (muonitusta) varten.  Se ei olekaan ihan pikkujuttu, kun tarvitaan 4 ihmisen muonat n. 1,5 kuukaudeksi. Saamme ensi viikolla miehistötäydennystä, kun 2 entistä kollegaa liittyy seuraamme.

Tiistaiaamuna soitimme Marina Pasito Blancoon ja kysyimme laituripaikkaa. Meille luvattiin paikka päiväksi tai pariksi, mutta enempää eivät voineet luvata. Kun saaren eteläosasta löytyy ainakin kolme muutakin marinaa, päätimme lähteä. Oli vielä käytävä kiireesti kadun toisella puolella olevassa venetarvikeliikkeessä ostamassa Cap Verden kohteliaisuuslippu, jonka olimme edellisenä iltana todenneet puuttuvan lippuvalikoimastamme.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

God Jul och Gott Nytt År

Merry Christmas and Happy New Year

Frohe Weihnachten und ein glückliches Neues Jahr

Riitta & Lennart

Funchal 14.12.2011*18.25 UTC - Las Palmas 16.12.2011*17.45 UTC = 283,9 Nm/1vrk 23h20’

Tuttu asetelma, uloimman aallonmurtajan sisäpuolella nostamme ison purjeen kakkosreiviin ja heti aallonmurtajan suojasta päästyämme rullataan genua täysin auki. Saamme heti 6.5 kn:n nopeuden 15 kn 90° sivulta puhaltavassa tuulessa. Illan pimetessä tuuli yltyy ja aallokko kasvaa, samoin vauhtimme, joka aamuyöllä lähentelee 9 kn:a. Aallot lyövät yhä useammin ylitsemme. Dora- venttiileistä alkaa tulla vettä sisään. Ruuvaamme venttiilit tiukasti kiinni ja veden tulo lakkaa. Yleensä vuotava keulaluukkukin pitää, joten jatkamme samalla halssilla. Pienennämme genuan 70 %:iin,  jolloin nopeutemme asettuu 6,5-7 kn:iin. Tästä huolimatta veneen liikkeet muuttuvat yhä epämiellyttävämmiksi. Ehkä suoraan takaa tuleva noin 3 m:n maininki, joka sekoittuu sivulta tulevaan terävään 3-4 m:n aallokkoon, saa aikaan tämän liikkeen.

Elimistöni ei ilmeisesti veneen poukkoilusta tykkää. Tuntuu orastava  merisairaus (sjösjuka, seasickness)  tai lievä matkapahoinvointi; vähän nolottaa, mutta minkäs teet. Tauti ei kuitenkaan voi olla kovin vakava, kun tupakka vielä jotenkin maistuu. Loppulegin vietän suurimmaksi osaksi salongin sohvalla maaten (jos laiskuus tuntuu tältä, niin ei sekään ole mukavaa). Riitta, joka näyttää säästyneen meritaudilta, hoitaa messitytön, kokin, vahtiperämiehen ja päällikön tehtävät.

Perjantai-iltapäivällä saamme Gran Kanarian pohjoiskärjen näkyviin sadepilvien lomasta ja muutamaa tuntia myöhemmin purjehdimme Las Palmasin uloimman aallonmurtajan suojaan, jossa laskemme purjeet ja laitamme veneen satamaantulokuntoon.

Ei teknisiä murheita tällä legillä; Perkinsiä ei tarvinnut käyttää kertaakaan lukuun ottamatta satamasta ulos- ja sisäänajoa, generaattori latasi akut perjantaiaamuna muutamassa tunnissa ja matka/aika-suhde on tähänastinen ennätyksemme. Lisäksi saavumme satamaan valoisaan aikaan.  Marina ei vastaa VHF-kutsuun eikä suuressa marinassa näy henkilökuntaa, joten jäämme odotusponttooniin. Narut kiinni, katsomme toisiamme ja  toteamme, että ei ollut ihan nautinnollista, mutta nopeaa.

Aamulla tallustelen ship-dokumenttikansio kainalossani vieressä olevaan marinan toimistoon, jossa tylyn tuntuinen marinero toteaa, että toimisto on kiinni ja hän on täällä vain ”töissä”, ja että ojentamani ship-arrival-report -dokumentti varustettuna veneemme leimalla ja päällikön allekirjoituksella ei ole mikään virallinen dokumentti. Ehkä edelleen jatkuvasta huonovointisuudestani johtuen pääsemme jo 10 minuutin kinastelun jälkeen kaverin kanssa yhteisymmärrykseen siitä, mikä on virallinen ja mikä ei. Loppu hyvin, hän tulee jollalla näyttämää meille laituripaikan. Paikka tietysti on kapeassa laiturivälikössä ja juuri ja juuri meidän veneen  kokoinen. Navakasta ja epäedullisesta tuulesta huolimatta onnistun itseni ja katselijoiden suureksi hämmästykseksi peruuttamaan veneen kerralla kapeaan koloon. Narut kiinni ja tämä legi päättyy nyt tähän.

Tools of the trade

     

Funchal

Kiinnittyessämme  uudelleen Funchalin marinaan saimme avuksemme suuren joukon erimaalaisia purjehtijoita (saksalaisia, australialaisia ja belgialaisia),  jotka kaikki olimme tavanneet jo Cascaisissa. Pieni ranskalaisvene lähti tunti  meidän saapumisen jälkeen ja näin saimme heidän paikkansa aallonmurtajan päästä suuren portugalilaisveneen edestä. Australialaiset siirtyivät ankkuriin marinan edustalle, saksalaiset siirtyivät sisemmäksi marinaan belgialaisen Twin Ladyn kylkeen meidän entiselle paraatipaikalle. Pimenevässä illassa jaksoimme hetken ihailla Funchalin upeaa jouluvalaistusta, kunnes päivän tapahtumista väsyneinä sammutamme veneestä valot, päivä on päättynyt, huomenna uusi.

Huoli Lotasta täyttää mielemme heti herättyämme ja illalla soitan tutulle lääkärille Suomeen saadakseni suomalaisen lääkärin mielipiteen Lotan tilasta. Jukan rauhallinen ja realistinen analyysi tilanteesta kuvaukseni perusteella on todella mieltä rauhoittava, vaikka vakavien jälkiseuraamusten mahdollisuutta ei voi täysin pois sulkea. Kun  Jukka vielä pyytää välittämään puhelinnumeronsa Lotalle ja sanomaan, että hänelle voi soittaa, jos tilanteessa tapahtuu jotain muutosta, olemme todella kiitollisia mieltämme rauhoittavasta asiantuntevasta avusta. Seuraavana aamuna saamamme sähköposti ja tekstiviesti Lotalta rauhoittaa meitä edelleen.

Aamulla aloimme selvittää sähköhaaverin kokonaisuutta. Ensi alkuun on saatava koneelle uusi starttiakku ja latauksen jakodiodi. Sitten kun ne on asennettu ja koekäytetty, katsotaan tarvitaanko jotain muuta. Norjalais-naapurimme opastuksella suuntaamme  paikalliseen venetarvikeliikkeeseen. Yllätys ja ei yllätys: hyllystä löytyy heti samanlainen diodi, kuin meillä, mutta tietysti  liian pieni.  Ei hätää, tilataan Lissabonista, jossa on hyllyssä yksi ja se luvataan toimittaa tänne maanantaiksi tai  tiistaiksi, kun nyt sattuu olemaan perjantai (niinpä tietysti kaikki särkyy perjantaisin, toteaa liikkeen omistaja). Sopiva starttiakku löytyy hyllystä, samoin generaattorin impellereitä, jos sellaisia tarvitaan. Impelleri kyllä oli edelleen täysin ehjä, mutta pumpun imuaukko oli tukkeentunut kuminpalasista, vaikka huolellisesti olin puhdistanut pumpun ja putket. Impellerin palaset olivat pudonneet syvälle imuputkistoon ja sieltä nousseet ylös ja tukkineet imuputken, kun uusi impelleri alkoi imeä vettä oikein kunnolla. Impelleri takaisin paikoilleen ja kansi kiinni, generaattori käyntiin ja täysi kuorma päälle. 5 tunnin käynnin jälkeen totesin sen olevan kunnossa.

Pari päivää myöhemmin tulivat saksalaiset nuoret, Philip ja Harriet  Seewind-veneestä  kysymään saisivatko tulla paraatipaikalta meidän kylkeen aallon murtajan päähän. Olivat kyllästyneet kadulla 24 tuntia soivaan joulumusiikkiin ja ohi kulkevien saksalaisturistien päivittelyyn, miten te noin  nuoret pärjäätte noin pienellä veneellä aivan yksin. Norjalaisveneen kippari, joka on jo rasvannut narisevan laiturin, uhkaa mennä rasvaamaan paikalliset musiikki-instrumentit, kun häneltä ja perheeltä alkaa mennä paikallinen  musiikkianti yli äyräiden.

Philipin ja Harrietin kautta tutustumme  belgialaiseen Twin Ladyn miehistöön, johon kuuluu isä, äiti ja 5 lasta (2 -7 v). Lapset kiipeilivät laitureilla ja veneessä kuin apinat. Mieleen painuu kuva nuoresta äidistä, joka Twin Ladyn takakajuutassa lukee Balzahar- iltasatua lapsillensa. Käymme kukin vuorollamme sanomassa hyvää yötä. Tässä maailmassa ei tällä hetkellä ole kansallisuuksia eikä kieliä, ainoastaan ihmisläheisyyttä.

Vietämme todella mieleen painuvan yhteisen illan Twin Ladyssä. Mukaan liittyy nuori hollantilaispoika, joka on yksin purjehtinut Etelä-Afrikasta Afrikan rannikkoa pitkin St. Helenalle, sieltä Kap Verdelle ja edelleen Funchaliin. Vene vuoti, näin merivesi ja kosteus rikkoi navigointivälineet ja kartan Brasiliaan, jonne hän alun perin suunnitteli menevänsä. Kaveri oli vuosi sitten käynyt purjehduskurssin  Etelä-Afrikassa ja ostanut veneen. Ihmiset tekevät yleensä mitä osaavat, jotkut mitä haluavat. Lissabonin jälkeen hän kuitenkin suunnitteli matkustavansa bussilla kotiin Hollantiin talvehtimaan.

Funchalissa avattiin joulusesonki 8.12. Koko kaupunki oli täynnä jouluvaloja ja –koristeita. Sen lisäksi joka päivä oli kaikenlaista ohjelmaa musiikkiesityksistä kansantansseihin. Täällä todella satsataan jouluun. Käytimme ”luppoajan” myös patikointiin Funchalin yläpuolella vuorenrinteessä kulkevaa kastelukanavaa eli levadaa pitkin. Mielenkiintoinen ja hieno patikkaretki.

Viimeisenä päivänä ennen lähtöämme Funchalista maalasi Riitta veneemme logon laituriin. Chenoan logosta tuli nyt huomattavasti hienompi kuin Nazareaan  maalaamamme harjoituskappale, ehkä siksi että nyt Riitta hoiti taiteilun yksin. 

Keskiviikkona aamupäivällä saimme latauksen jakodiodin. Parin tunnin ahertamisen jälkeen kaikki on paikoillaan ja tunnin koekäytön jälkeen totean kaiken oleva kunnossa.

Lähes kaikkien mielestä oli  lähtöpäivä, vaikka sääennuste ei kaikilta osin paras mahdollinen ollutkaan: hyvä tuuli, mutta kova merenkäynti, aallon korkeus 5 m ja odotettavissa ristiaallokko. Norjalainen lähti aamupäivällä kohti Teneriffaa, Seewind iltapäivällä samaan suuntaan. Belgialaisten kanssa totesimme, ettei sää ole kovinkaan houkutteleva. He olisivat halunneet purjehtia seurassamme Kanarialle ja olivat silmin nähden pettyneitä, kun sanoin, että lähdemme heti, kun olemme saaneet kaiken valmiiksi. Totesin myös, että jos minulla olisi viisi pientä lasta mukana, en lähtisi. Jotenkin helpottuneen oloinen kaveri totesi, ettei hän sitten lähdekään. Täällä on hyvä olla ja paljon tekemistä ja tuleehan meillekin sopiva sää, ehkä jo ensi viikolla, toivottavasti tapaamme Kanarialla. Haikein mielin ja pahoillamme, ettemme voineet olla avuksi tälle suurelle ja  erittäin sympaattiselle perheelle lähdemme meihin syvän vaikutuksen tehneeltä upealta Madeiralta. 

Funchal 08.12.2011*11.20 UTC – (Las Palmas, keskeytetty) Funchal 08.12.2011*16.30 = 25nm / 5h30’

Vene tuntuu tyhjältä Sepon lähdön jälkeen. Riitta kiertelee kaupunkia ja minä yritän tehdä jotain pieniä huoltotöitä, ehkä näin kumpikin omalla tahollaan sopeutamme itsemme taas kahdestaan elämiseen.

Tekisi mieli jatkaa matkaa, mutta epäedulliset tuulet pitävä meidät Funchalissa vielä muutaman päivän. 8 .12 päätämme lähteä kohtalaisen navakasta tuulesta huolimatta, mikä jo sinänsä tekee ahtaasta laituripaikasta lähtemisen hankalaksi. Muutenkin on mieli matala meillä molemmilla, sillä aamulla saimme nuoremmalta tyttäreltämme, joka työskentelee Intiassa, puhelinsoiton. Hän kertoi joutuneensa liikenneonnettomuuteen palatessaan töistä kotiin. Riksan päälle oli ajanut auto sillä seurauksella, että Lotta lensi pää edellä katuun ja heräsi paikallisessa sairaalassa, jossa suuri haava takaraivossa oli ommeltu ja kaikki asiaan kuuluvat muut toimenpiteet tehty ja Lotta vakuuttaa olevansa olosuhteisiin nähden kunnossa.

Avuttomuuden tunne ja huoli painaa meitä, kun nostamme purjeet Funchalin aallonmurtajan sisäpuolella. Noin 20 kn sivumyötäinen tuuli kuljettaa meitä noin kolme tuntia, kunnes tuuli tyyntyy ja käynnistämme  Perkinsin. Hyvä aika mennä vähäksi aikaa salongin sohvalle makaamaan. Riitta pistää päänsä sisälle ja ilmoittaa, että haisee palaneelta, niin todella haisee. Ampeerimittari näyttää suurta purkamista siitä huolimatta, että kone käy ja suuri laturi tekee sähköä. Kone seis ja kaikki sähköt pois, mutta jostain tulee edelleenkin palaneen hajua. Kajuutan porras pois paikoiltaan ja lattialuukku auki, koneen starttiakku on tulikuuma ja siitä nousee pahan hajuinen höyry. Kaapelikengät irti akusta, tilanne rauhoittuu, paitsi että konehuoneessa haisee myöskin palaneelta, latausdiodin muovikuori on alkanut sulaa. Maissa olevien ystävien myöhemmät kommentit ”voihan räkä”, ”voihan paska” sopivat tilanteeseen. Kännykässä on vielä heikko signaali, joten soitan sähkömies-Matille. Hän toteaa heti, että se Optima- amg-akku tekee juuri tuon, kun sillä alkaa olla muutamia vuosia ikää. Laturista hihnat irti, niin ei pääse tapahtumaan lisää vahinkoa ja kone taas käyntiin, jos sitä tarvitsette, on hänen neuvonsa. Generaattorin starttiakulla laitamme Perkinsin käyntiin ja suuntaamme takaisin kohti Funchalia. Näin siksi, että minulla on pieni epäilys siitä, että generaattori ei toimi kunnolla impellerin vaihdosta huolimatta ( pakoputkesta tuleva vesimäärä on mielestäni pienempi kuin aikaisemmin), eikä pelkät aurinkopaneelimme tuottaisi meille riittävästi sähköä, jos generaattori pettäisi. Näin olisimme todennäköisesti ilman sähköä saavuttaessa Las Palmasiin ehkä pimeään aikaan.

Funchaliin saavumme todella hyvässä sivumyötäisessä tuulessa 1,5 tunnin  kuluttua. Varmistaudumme satamaan tulon mahdollisimman hyvin, ankkuri valmiina vapaapudotukseen ja purjeet sopiviksi, jotta voisimme ajaa ainakin marinan sisääntuloaukkoon asti purjeilla. Perkins käynnistyy kuitenkin ongelmitta ja ajamme sisään marinaan, jossa meidät viittoillaan suuren portugalilaisen puuveneen kylkeen. Huoli Lotan voinnista on jotenkin helpompi kestää maissa kuin merellä, joten tekniikkamurheesta löytyy hyväkin puoli.  

Paluu Funchaliin

Madeira

Funchal toivotti meidät pimeässä yössä tervetulleiksi vuoren rinteillä tuikkivin tuhansin valoin.  Näky oli uskomattoman hieno. Auringon valossa maisema oli ihan yhtä upea. Ensimmäinen päivä meni matkasta toipumiseen, mutta seuraavana päivänä vuokrattiin auto ja tutustuttiin saareen tarkemmin. Ajettiin ylös ja alas kapeita serpentiiniteitä. Eteen aukeni toinen toistaan upeampia maisemia: korkeita vuoria, jyrkkiä rantakallioita ja joka puolella uskomaton kukkaloisto, jopa tähän aikaan vuodesta. Saaren tieverkkoa on uusittu hiljattain ja varsinkin pääteillä oli runsaasti ihan uuden näköisiä tunneleita. Melkoisen vaikutuksen teki saaren keskellä oleva n. 1500 m:n korkeudessa oleva ylätasanko nummimaisemineen ja vapaasti laiduntavine lehmineen. Funchalissa ajoimme cable-carilla ylös vuorelle, josta oli upeat näköalat kaupunkiin. Kävimme ylhäällä Monte Palacen puutarhassa, jonka kukkatarjonta ei ihan vastannut odotuksiamme (olisi pitänyt mennä siihen toiseen, Jardim Botanicoon). Saaren ehkä erikoisin kulkuväline on ” toboggan” rottinkikelkka, jolla lasketaan katuja pitkin vuorelta alas. Emme itse uskaltaneet kyytiin, mutta näimme, miten homma toimii. Seppo oli ollut muutama vuosi sitten Madeiralla ja toimi meille täälläkin hyvänä oppaana. Valitettavasti Sepon piti lähteä joulukuun alussa kotiin ja saatoimme hänet haikein mielin lentokentälle. Paitsi hyvänä matkaoppaana Seppo oli verraton gasti purjehtiessamme Cascaisista Funchaliin.  Seuraava legi Madeiralta Kanarialle on sitten taas kahden keikka.

Funchal

Funchalin kauppahalli

Alamäkitaksi madeiralaisittain

Funchalin marinan aallonmurtajaan on ikuistettu täällä käyneiden veneiden ”käyntikortteja”, joiden joukosta löysimme muutamia tuttuja: mm. oma veneemme entiseltä nimeltään Lake of Saimaa ja Lenskin entinen kollega, kovan luokan (Mini Transat) kilpapurjehtija Ari Huusela.

   

Cascais 23.11.2011 *18.25 UTC - Funchal (Madeira) 28.11.2011 * 00.50 UTC = 4 vrk 6h 25’ /567Nm

Parin tuulisen sadepäivän jälkeen 5 vrk:n sää/tuuliennuste näytti todella lupaavalta. Lähdettiin  Cascaisista illalla 23.11., jotta päästäisiin noin 20 Nm Portugalin rannikosta kulkevan välillä erittäin vilkkaan pohjoiseteläsuuntaisen laivaliikenteen poikki päivänvalossa. Toisin kuitenkin kävi, sillä lähes 20 Kn:n sivumyötäinen tuuli antoi meille sen verran hyvän nopeuden, että saavuimme laivaliikennealueelle jo klo 3  aamuyöllä. Isoon purjeeseen  laitettiin jo Cascaisista lähtiessä 2 reiviä, mikä helpottaa purjeen käsittelyä mahdollisissa nopeissa väistöliikkeissä. Tämä asetelma säästää niin purjetta kuin rikiä, varsinkin kun reilu 3 m:n aallokko käy suoraan takaa ja tuulen suunta ja nopeus vaihtelee aika paljon. Tällä vilkkaalla laiva-alueella pidämme koneen käynnissä, mikä stabiloi muuten aika railakasta menoa. Luonnollisesti meillä on päällä sekä tutka että AIS, joka on aivan verraton apuväline, kun se kertoo sekä matkassa että ajassa lähimmän kohtaamispisteen toiseen alukseen. Näin puikkelehdimme kauppa-alusliikenteen poikki välillä niiden edestä ja välillä takaa, usein aika läheltäkin. Iltapäivällä alkaa laivaliikenne vähentyä; kurssi länteen ja näin saamme tuulen ja aallokon 40º styyrpuurin puolelle. Tuuli on aamupäivän aikana kääntynyt juuri meidän kurssiviivan ( 224º ) suuntaiseksi aivan tuuliennusteen mukaisesti. Vaikka laivaliikenne harveni huomattavasti, näkyi niitä AIS:ssä lähes koko ajan viimeistä vuorokautta lukuun ottamatta, jolloin näemme ainoastaan yhden laivan.

Perjantaiaamuna olemme reittiviivastamme n. 70 Nm pohjoiseen, joten teemme vendan suunnaten lähes etelään. Myötätuulikryssiä  jatkamme sunnuntaiaamuun asti saaden näin haluamamme  nopeuden ja veneen välillä kovan rullaamisen jotenkuten siedettäväksi. Välillä jopa jarruttelemme  pienentämällä genuaa, kun meno alkaa tuntua liian railakkaalta.

Cascaisista saamamme tuuliennuste pitää lähes asteen ja solmun tarkkuudella paikkansa: 4 vuorokautta avotuulta juuri meille sopivan kovaa 15-20 Kn, viimeisenä päivänä 10-15 Kn. Ennuste merenkäynnin suhteen piti niinikään täysin paikkansa, meidän reittiviivan suuntainen n. 3 m:n aallokko, perjantaina ja lauantaina aallon korkeus lähenteli 5 m:ä. Veneen liikkeet tässä aallokossa olivat sen verran railakkaita, että Seppo, joka asui keulakajuutassa ei aina tiennyt nukkuiko ilmassa seinällä vai punkassa, joten hän muutti salongin sohvalle, jossa jotenkin pysyi paikallaan.

Sunnuntai, viimeinen päivä, valkeni heikkenevän tuulen ja laantuvan merenkäynnin merkeissä ja kun olimme aivan reittiviivalla, suuntasimme suoraan kohti Madeiran itäistä kärkeä Ponta De Sao Lourencoa. Sunnuntaipäivän ratoksi viritämme virsikirjan, jolla purjehdimme lähes satamaan asti. Olimme varautuneet jäämään ankkuriin, koska Funchalin marina on aika pieni ja usein täynnä. Päätimme kuitenkin kurkistaa sisääntuloaukosta, miltä marinassa näyttää. Pimeässä yössä joku viittoilee meitä ajamaan sisään aina vain ahtaammaksi käyvässä venevälikössä. Meidät ohjataan marinan paraatipaikalle, jossa puolivahingossa onnistun kääntämää veneen valmiiksi uloslähtöä varten, kylki laituriin ja narut kiinni, 567 Nm todella hienoa purjehdusta takana.

Seppo, entinen H-vene-kilpapurjehtia ja lento-oppilaani vuodelta 1972, opetti meitä aikanaan purjehtimaan ensimmäisellä veneellämme (Rock 20). Koska olemme eläneet ja viettäneet vene-elämäämme Riitan kanssa lähes koko ajan kahdestaan, olemme esittäneet vierailukutsuja vain harvoille sukulaisille ja ystäville, ehkä turhankin suurella varauksella. Ystävä 40:n vuoden takaa oli meille mitä mieluisinta seuraa.  Sepon kokemus Biskajan ylityksestä porvoolaisessa veneessä muutama vuosi sitten  ja purjehduksesta välimerellä teki sen, että hän oli heti täysillä mukana ja meille todella suureksi avuksi.

Riitta passasi meitä kahta miestä kuin parempikin laivakokki yhdistettynä messityttöön. Lämmintä syötävää riitti, vaikka veneen liikkeet välillä oli kohtalaisen railakkaita.       

Muutamia pieniä tekniikkaongelmia matkan aikana ilmeni, mutta ne eivät matkantekoa pahemmin haitanneet. Generaattori, sammutti itsensä parin minuutin käynnin jälkeen, kun sen ensimmäistä kertaa piti täyttää sille asetettu todellinen tarkoitus, pitkillä avomeriosuuksilla akkujen lataaminen. Perkins ja sen kylkeen asennettu iso alternaattori hoiti homman käyden silloin tällöin muutaman tunnin. Nyt on generaattorin merivesipumpun siipipyörä vaihdettu ja laite toivottavasti toimii niin kuin pitää.

Päivittäin laittamamme position report ei ilmestynyt kartalle kuin ensimmäisenä päivänä. Funchalista tekemämme ilmestyi kartalle kahden päivän viiveellä ja lisäksi vuorenrinteelle, jossa kyllä kävimme, mutta emme veneellä. Kolmas ongelma oli SSB, joka ei suostunut down-loadaamaan tilaamiamme sääkarttoja. Down-loadaus kyllä alkoi, mutta lopetti kesken ilmeisesti liian hitaan yhteyden takia. Koetetaan seuraavalla legilla täällä saatua amerikkalaisneuvoa eli suurempaa jaksolukua.

Seixal (Tagus Yacht Center) 18.11.2011 *08.45 UTC - Cascais 18.11.2011 * 12.10 UTC = 3h 25’/18,9 Nm

 

Kylmän yön jälkeen aamu valkeni aurinkoisena, mutta viileänä. Juuri laskuun kääntyvä nousuvesi antoi mukavasti lisävauhtia. Matka taittui moottorilla keulapurjeen avustamana. Kun tultiin Cascaisiin, otettiin ensimmäiseksi polttoainetäydennystä. Marina vaati portugalilaiseen tapaan kaikki mahdolliset dokumentit veneestä. Onneksi tarvittavat paperit löytyivät. Marinassa on lokakuun alusta lähtien off-season –hinnat, jotka ovat ihan kohtuulliset. Sisään ajettaessa kaksi satamapoikaa tuli avustamaan rantautumisessa, tosi hyvä palvelu. Vähän sen jälkeen, kun oltiin saatu vene kiinni, rupesi satamaan todella rankasti. Oli kerrankin onnea, että päästiin satamaan kuivin nahoin. Sadetta jatkui koko illan ja osittain seuraavan yönkin. Seuraavana päivänä sen sijaan oli upea ilma, lämmin auringonpaiste n. +20ºC.  Ajettiin junalla Lissaboniin katsomaan kaupunkia päivänvalossa. Seppo oli käynyt edellisenä vuonna Lissabonissa ja toimi meille oppaana. Yhdessä päivässä ei tietenkään voi muuta kuin raapaista vähäsen pintaa kaupungin suunnattomasta tarjonnasta, mutta kokonaisvaikutelmaksi jäi upea ja viihtyisä kaupunki, jossa olisi viihtynyt pitempäänkin.

Torre de Belem

Discoveries Monument

Lissabonin keskusta

Helsinki – Lissabon (TAP) 14.11.2011*05.40 – 08.40 / Tagus Yacht Center 14.-18.11. 2011

Palattiin veneelle kuukauden koti-loman jälkeen. Mukaan saatiin miehistövahvistukseksi vanha ystävämme Seppo Kuhavuori. Lento meni hienosti ja loppumatka Seixaliin taittui vuokra-autolla. Vene oli odottamassa meitä pukkien päällä siinä mihin se oli jätetty. Ilma oli viilentynyt huomattavasti kuukauden aikana ja välillä tuli rajuja sadekuuroja. Veneeseen oli tarkoitus vaihtaa potkuriakselin tiiviste, joka oli ostettu Suomesta. Kun tiiviste oli irrotettu huomattiin, että potkuriakseli oli tiivisteen kohdalta niin syöpynyt, että päätettiin uusia koko akseli. Telakan kautta saatiin tilatuksi akseliaihio, joka työstettiin telakalla seuraavana päivänä. Koko telakan väki oli tosi avuliaita ja ystävällisiä. Kaiken kaikkiaan hommaan meni 2 päivää. Kaikki asennustyöt tehtiin itse, potkuri huollettiin ja akselille asenettiin siimaleikkuri, joka saattaa olla varsin hyödyllinen näillä vesillä, joilla verkkoja on tuhkatiheässä. Kun vene kerran oli ylhäällä, paikattiin samalla myös pohjamaalausta, joka oli vähän kärsinyt, kun Biskajalla vedettiin köyttä veneen alta.

Seppo

 

Vuokra-auto oli meillä 2 päivää käytössä ja ajoimme sillä Lissaboniin, joka tuli nähtyä iltavalaistuksessa.

Lissabon by night

Vene laitettiin veteen torstaina 17.11. ja seuraavana aamuna korkean veden aikana lähdettiin kohti Cascaisia.

Cascais 12.10.2011 *10.45 UTC - Seixal (Lissabon) 12.10.2011 * 14.06 UTC = 3h 21’/18,9 Nm

Lissabon - Helsinki 14.10.2011 Finnair Airbus 320

Oltiin saatu ruotsalaiselta Olalta (s/y Noa-Noa) vihje, että Seixalissa, vastapäätä Lissabonia, on edullinen venetelakka, jonne veneen voisi jättää joksikin aikaa. Soitettiin sinne ja meille luvattiin venepaikka ja nosto kohtuulliseen hintaan. Ajettiin pitkin Tejo-joen suistoa ylöspäin. Joessa oli yllättävän kova virta, joka oli tällä kertaa myötäinen nostaen todellisen nopeutemme lähelle 9 solmua. Tyynessä 0-virtaisessa vedessä kuljemme yleensä n. 4,5 solmua, mikä polttoaineen kulutuksen/matkan suhteen on osoittautunut parhaaksi.

Lissabonin edustalla alitettiin upea silta ”Ponte 25 de Abril” (ent. Ponte de Salazar). Silta on rakennettu 1966 San Franciscon ”Golden Gate” esikuvanaan ja se on n. 2 km pitkä.

Kun pääsimme Tagus Yacht Centeriin, oli kaikki valmiina ja vene nostettiin saman tien ylös. Vene piti nostaa potkuriakselin tiivisteen vaihtoa ja siimaleikkurin asentamista varten. Kun vene nostettiin huomasimme, että potkuriin oli tarttunut narua ja kalastussiimaa, jotka eivät onneksi olleet vaikuttaneet kääntyvälapasen potkurimme toimintaan. Veneen nostoa puolsi myös se, että telakalla oli paremmin tilaa ylhäällä kuin vedessä. Telakalla oli myös vanha tuttumme ruotsalainen Noa-Noa. Tutustuimme myös pariin amerikkalaispurjehtijaan, jotka olivat odottaneet osia veneisiinsä jo kuukauden. Meillä on ollut onni tai taito saada tarvitsemamme osat alta viikossa.

Perjantaina 14.10. lensimme Lissabonista Helsinkiin ja jätimme veneen telakalle odottamaan paluutamme n. 4 viikon päästä. Kotiutuminen vaati meiltä muutaman päivän totuttelemisen: kaikki on suorassa, ei keikuta eikä tavarat putoile, lisäksi vaikutti lämpötilaero Portugalin helteestä (n. +30ºC) Suomen syksyyn (n.+6ºC). Parasta Suomeen tulossa on rakkaitten lastenlasten, Laurin ja Tuomaksen, tapaaminen. Käytämme tämän Suomessa käynnin myös kummankin omaan huoltoon eli käymme hammas-, silmä-, ym. lääkäreissä, jotta voimme turvallisin mielin jatkaa matkaamme kaukaisemmille vesille.

Jo vajaan 5 kuukauden yhtäjaksoinen vene-elämä on selvästi alkanut muokata asenteitamme. Veneellä on hyväksynyt sen, että säätila on lähes kaikkea muuta säätelevä asia. Jos tämän lisäksi tankeissa riittää makeaa vettä, vähän polttoainetta ja provianttilaatikosta jotain syötävää, ei juuri muuta kannata merellä murehtia. Elämä maissa on huomattavasti enemmän säädeltyä.

Ohessa valokuvia, jotka Amerikassa talvehtivat ystävämme ovat tallentaneet seuratessaan matkaamme Cascaisista Seixaliin ns. livenä ja lähettäneet sähköpostitse meille.

AIS on kattava järjestelmä, joka antaa todella eksaktia tietoa. Sen pääasiallinen tarkoitus on toimia kauppamerenkulun turvallisuuslaitteena. On hienoa, että se toimii pienveneissä samalla tavoin, lisäksi ilmaiseksi. Ship trak on ei kaupallinen, amatööripohjainen seurantajärjestelmä, joten sen päivitys saattaa olla ajoittain vähän hidasta ja positiot ehkä karttajärjestelmistä johtuen hieman epätarkkoja. Lisäksi meidän lähettämämme tieto tulee lyhytaaltoradion (SSB) kautta, jonka lähetykseen vaikuttavat välillä haitallisesti monetkin tekijät. Yhtä kaikki, mielestäni aikaisemmin konservatiiviseen merenkulkuun ja veneilyyn on nykyelektroniikka, sekä kaupallinen että harrastepohjainen, tuonut lisää turvallisuutta ja mukavuutta. Jotkut blogimme lukijat ovat sanoneet, että tuntuu kuin olisi melkein itsekin mukana, kun läheltä pääsee seuraamaan, missä ja miten kuljette. Tällaisella palautteella on meille todella suuri merkitys, sillä blogin tekemisessä on kuitenkin oma työnsä, varsinkin kun siihen pitää saada sopusoinnussa kahden ihmisen erilaiset mielipiteet.

Ilha Berlenga 10.10.2011 *10.30 UTC - Cascais 10.10.2011 * 21.05 UTC = 10h 35’/48,7 Nm

Todella nautittavaa purjehdusta, ei aallokkoa eikä korkeaa maininkia, mutta tuulta sen verran, että vauhtia on parhaimmillaan jopa 6 solmua. Lisäksi aurinko ja lämmin merituuli tekevät olosta varsin mukavan. Olemme ilmeisesti sen verran kaukana rannikosta, että verkoistakaan ei tällä legillä juuri ole kiusaa. Illalla tuuli tyyntyy, joten otamme purjeet alas, kun on vielä vähän päivänvaloa. Upean auringonlaskun ja illallisen jälkeen, viriää tuuli uudestaan. Laiskuuttani en viitsi nostaa isoa uudestaan, eikä paljon tarvitsekaan, sillä pelkällä genualla vauhti hipoo 7 solmua 16 solmun  sivumyötäisessä tasaisessa tuulessa. Näin pääsemme lähes Cascaisiin asti. Laskemme ankkurin pimeässä Cascaisin lahdelle, jossa on monta muutakin venettä ankkurissa. 

Nazare 09.10.2011 *10.40 UTC - Ilha Berlenga 09.10.2011 * 15.05 UTC = 4h 25’/24,4 Nm

Ennen kuin lähdemme Nazaresta käymme maalamassa Chenoan logon muuriin, joka ei ihan rannalla ole, mutta saa kelvata meillekin, kun näköjään on kelvannut muillekin veneilijöille.

Laiturista lähdettyämme ajamme sataman toiseen päähän ottamaan polttoainetta. Pumppu on tosi hidas ja tankkaaminen kestää melkein tunnin. Vaikka edellisten päivien tuuli on laantunut, niin merellä on korkea ja terävä maininki, joka keikuttaa ikävästi venettä. Tuulta ei ole juuri ollenkaan, joten ajamme taas moottorilla. Kun lähestymme Ilha Berlengan saarta, mykistymme sen upeudesta. Laskemme ankkurin saaren edustalle. Aallokko on vielä sen verran voimakas, että päätämme odottaa aamuun ennen kuin laskemme jollan veteen. Illalla on upea kuutamo, joka lisää paikan tarunomaisuutta. Lenski on huolissaan ankkurin pitävyydestä ja jää nukkumaan salongin sohvalle kuullakseen paremmin, jos ankkuri alkaa rekata. Yö menee hyvin, mutta aamulla tuuli on kääntynyt harvinaisesti itään tehden ankkuripaikastamme epämiellyttävän ja riskialttiin. Laskemme kuitenkin jollan veteen, mutta toteamme, että perämoottorin asentaminen aallokon ja moottorin painon (25 kg) takia  on niin hankalaa, että luovumme koko hommasta. Lisäksi, toteamme, että kasvavassa aallokossa luolien tutkiminen jollalla olisi liian riskaabelia. Kun aallokko ja tuuli painavat meitä koko ajan lähemmäksi rantaa, käynnistämme vastahakoisesti Perkinsin ja nostamme ankkurin. Olemme todella pettyneitä, että emme päässeet tutustumaan saareen ja rannassa oleviin luoliin lähemmin. Lähtiessämme tallennamme kuitenkin videolle saaren luolineen, jääpähän ainakin muisto hienosta saaresta, pieni lohtu sekin. ”Se men inte röra” sanotaa ruotsiksi.

Leixoes – Nazare 02.10.2011 * 13.15 UTC - 03.10.2011 * 12.00 UTC = 22h 45’/106 Nm

Todella kaunis aurinkoinen ilma. Kun lähdemme Leixoesin marinasta, käymme tervehtimässä ”Runwayta”, joka on ankkurissa marinan ulkopuolella. Nostamme isonpurjeen ylös aallonmurtajan sisällä. Lahdella on purjehduskilpailut ja joudumme väistelemään kilpaveneitä, kunnes pääsemme ulommas merelle. Saamme purjeet jotenkuten vetämään, tosin vauhti jää n. 3 solmuun. Alkumatkasta pieni delfiiniparvi  käy tervehtimässä, mutta ilmeisesti surkea vauhtimme ei saa niitä innostumaan seurastamme, ja niinpä ne katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivät, saamme kuitenkin niistä pienen video-otoksen. Kalastajien verkkoja on todella paljon ja niitä välttääksemme ajamme reilusti ulos rannikosta, mutta emme silti pääse niistä täysin eroon. Yöllä koemme kauhun hetkiä, kun tutkan skaalaa vaihtaessamme huomaamme olevamme keskellä tutkan maaliviidakkoa. Yritämme tähystellä, mutta pimeässä ei näy mitään. Lopulta näemme voimakkaan lamppumme valossa verkkomerkkejä ja tulemme siihen tulokseen, että ne ovat tutkassa olevia maaleja. Kun Perkinsin voimalla pääsemme ulos ja kierrämme verkkoviidakon, saa uskollinen apurimme jatkaa työskentelyään varsinkin, kun temppuilumme aikana tuuli tyyntyy täysin. Tähtikirkkaan yön jälkeen seuraa upea auringonnousu, jossa valtameren satiininpehmeä pinta värjäytyy mitä moninaisimpiin punertaviin sävyihin.

 06.36 

Saavumme Nazareen puolen päivän maissa. Mereltä katsottuna kaupunki näyttää todella upealta. Se on korkean vuoren kupeessa, edustalla laajat hiekkarannat. Lähestyttäessä rannikkoa nousee meren pohja meitä vastaan niin kuin yleensä (ollen matalimmillaan noin 18 m), mutta saavuttaessa Nazeren lahdelle meren pohja laskee lähes 200 metriin melkein aallonmurtajan suulle asti. Marinassa meitä on vastassa vanha englantilainen merikarhu, satamakapteenin Mike.

Arriving Nazare

Meidän jälkeemme satamaan saapuu ruotsalainen ” Noa Noa” ja seuraavana päivänä amerikkalainen ”Siskawit”, molemmat naapureitamme Leixoesista. Vaikka emme aktiivisesti tee  tuttavuutta muiden purjehtijoiden kanssa, muodostuu joidenkin kanssa ystävyys ja tai yhteenkuuluvaisuuden tunne. Auttava käsi rantautuessa, yhteinen ongelma, mielenkiintoinen detalji veneessä, jotakin suomalaisuuteen viittaavaa, ruotsalaisille välillä pelkkä ”hej” ja kontakti on syntynyt. ”Ai suomalaisia vai”, on ollut hyvin harvassa. Näiden ihmisten kanssa on kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia, kun tavataan seuraavassa satamassa.

Marina on melko kaukana kaupungista, joten fillareille on taas käyttöä. Nazaren kaupunki on jakautunut vuoren päällä olevaan yläkaupunkiin ja alhaalla rannassa olevaan alakaupunkiin. Yläkaupunkiin pääsee vuoren rinnettä pitkin nousevalla raide/köysivaunulla. Näköalat ylhäältä ovat huikeat. Mutta hienojen näköalojen toinen puoli on sitten täydellinen turistirysä rihkamakojuineen.

Näkymä yläkaupungista

Palaamme minimarketin kautta takaisin veneelle,  joka Lenskin mielestä  on hienosti parkkeerattu  aidon paikallisen haisevan kalasataman viereen, jonka ympäristössä majailee muutamia kulkukoiria. Elämys on yöllä katsella, kun alukset purkavat saaliinsa, joka saman tien paikan päällä huutokaupataan. Onneksi tästä maailmasta löytyy meille molemmille näkemistä ja kokemista.

Meillä oli tarkoitus lähteä tänä aamuna (6.9.) Ilha Berlengan saarelle. Tämänaamuinen  tuuliennuste lupasi kuitenkin n. 30 kn tuulia Ilha Berlengaan, joten päätimme siirtää lähdön lauantaiksi, jolloin  ankkurissa olo saarella on miellyttävämpää ja turvallisempaa.

    

Leixoes 26.09.2011 – Nazarea = Cancelled

Oltiin lähdössä Leixoesista maanantaina 26.9. Ennen lähtöä piti vielä ottaa vettä, mutta meidän laiturin vesi oli suljettu, joten peruutettiin vastakkaiseen laituriin. Kun vedet oli otettu, huomattiin konehuoneen lattialla muutama pisara vettä, joka osoittautui merivedeksi,  Lenski halusi selvittää, mistä vesi oli peräisin ja rupesi tutkimaan moottoria. Syy selvisi: pakosarjan jäähdytysletkun liitoksesta löytyi pieni vuoto.  Letkuklemmarin kiristäminen ei auttanut, joten Lenski päätti purkaa liitoskohdan, joka oli syöpynyt niin pahasti, että letkun liittäminen siihen ei enää onnistunut. Lisäksi alumiinivalua oleva pakosarjan mutka oli letkumuhvin kohdalta täysin syöpynyt.

Vene vedettiin ruotsalaissuomalaisin yhteisvoimin takaisin entiselle paikallee, Stefan (Runwaysta) souti jollalla narun ja naiset, Riitta ja Birgitta, vetivä kapteenin seistessä ratin takana antamassa tarpeettomia ohjeita.

Tiistaina aloitettiin Perkinsin osan metsästys. Iltapäivällä oltiin niin pitkällä, että Lissabonissa oleva Perkinsin edustaja lupasi toimittaa osan kahden päivän kuluttua siitä, kun maksu on heidän pankissaan. Pankki tietysti meni nenän edestä kiinni, Keskiviikkoaamuna saimme laskun maksettua (yhteensä 550 €) ja osa luvattiin perjantaiaamupäiväksi. Perjantai-iltapäivällä selvisi, että osa tuleekin vasta maanantaina, kun olivat lähettäneet sen postitse. Illalla istuessamme amerikkalaisen naapurimme (jonka esivanhemmat olivat Suomesta) kanssa kannella joku huuteli meitä laiturilta  paketti kainalossa. Kaiken kaikkiaan homma toimi tosi hienosti; portugalilaiset olivat tehokkaita ja tosi ystävällisiä. Lauantaina parin tunnin ahertamisen jälkeen 21 vuotta vanha Perkins on taas kunnossa ja voimme jatkaa matkaamme. Tuulesta ei ole  lähipäivinä tietoakaan, joten Perkinsin apu on tarpeen.

Syöpyneet osat

Viana Do Castelo - Leixoes 22.9.2011 07.35 utc - 22.9.2011 15.00 utc = 7h 25’ / 37,6 Nm

Olemme muutaman kerran seonneet ajoissa tullessamme uudelle aikavyöhykkeelle ja sen vuoksi aloitimme kirjoittaa ajat utc–aikoina.

"Sumujen silta" Viana Do Castelossa

Heräämme taas sumuiseen aamuun. Huono näkyvyys, ahdas marina ja sen ulosmenoaukolla vallitseva kova virta ei onneksi aiheuta ongelmia, kun peruutamme marinasta ulos. Kääntyminen sisällä marinassa ei tilanpuutteen vuoksi olisi onnistunut. Sumuista jokea pitkin etenemme ns. mittarissa eli tutkan, elektronisen kartan ja AIS:n avulla. Veneen alkaessa keinua tiedämme muustakin kuin elektroniikasta, että olemme tulleet aallonmurtajan suojasta ulos merelle.  Tuulta ei ole edes sen vertaa kuin edellisellä legillä, eikä sumukaan ota hälvetäkseen. Myöhemmin päivällä laivaliikenne vilkastuu johtuen siitä, että olemme menossa kohti suurta satamaa. Toisen istuessa sisällä tutkan ja AIS:n ääressä yrittää kannella oleva parhaansa mukaan väistellä sumun ja korkean mainingin seasta eteen ilmestyviä kalastajien pyydysmerkkejä. Niitä on vielä enemmän kuin edellisellä legillä.  Sumussa kuului aina välillä jonkun laivan sumutorven törähtely. Sumu hälveni vähän ennen Leixoesiin tuloa ja samalla virisi tuuli, mutta kuten edelliselläkin legillä, se oli liian myöhäistä. Marinaan tulo sujui ongelmitta, VHF-kutsuun vastattiin heti hyvällä englannilla: tervetuloa laiturilla ollaan vastassa.  Kahden satamamiehen avustamana kiinnityimme laituriin. Satamakonttorissa vaaditaan täällä kaikki mahdolliset dokumentit passeista veneen vakuutustodistukseen ym. Satamamaksu on Chenoan kokoiselta veneeltä 23,75/vrk. Ilahduimme, kun saimme taas netin toimimaan veneestä, vaikka sen piti toimia vain toimistorakennuksessa.

Leixoes/Porto

Leixoes on Porton ulkosatama täynnä isoja rahtilaivoja, vieressä suuri kalasatama, jonka yllä valtava lokkiparvi.  Kaupunkikuva on sekoitus hienosta täysin ränsistyneeseen. Rantaa pitkin kulkeva parin kilometrin pituinen kävelykatu ja sen edustalla olevat hiekkarannat ovat todella upeita.  Espanjaan verrattuna Portugali on vähän nukkavieru, mutta ystävällisyys, tietynlainen hyväntahtoinen välinpitämättömyys ja kiireetön elämäntapa luo kaiken ylle tietynlaisen harmonian. Kenelläköhän meillä EU:ssa on kaikki asiat ihan kunnossa.

Leixoes

Teimme n. 30 minuutin bussimatkan Portoon. Matkalla sai hyvän kuvan tavallisesta kaupungista ja sen esikaupunkialueesta. Portossa teimme sight-seeing-kierroksen 2-kerroksisella turistibussilla. Doura-joen yli kulkevat sillat, joen jyrkät rannat, sekä joella kulkevat perinteiset portugalilaiset pienveneet tekivät turistimaisuudestaan huolimatta meihin vaikutuksen, samoin hienot kirkot ja vanhat palatsit. Kokonaisuudessaan Portosta jäi kaupunkina sympaattinen ja maisemallisesti hieno kuva.

Porto

Viimeisenä päivänä Leixoesissa törmäsin sattumalta kirkolliseen juhlakulkueeseen, joka luterilaiseen koruttomuuteen tottuneelle oli elämys soittokuntineen ja värikkäine pyhimyksen- kuvineen.