BEQUIA

Bequia on suurin Grenadinien saarista ja lähimpänä pääsaarta St. Vincentiä.Viime vuonna matkalla etelään vietimme 4 päivää Bequialla, joten ankkurilahti Admiralty Bay Port Elizabethin edustalla on meille ennestään tuttu. Nyt lahti on kyllä paljon täydempi kuin viime vuonna; silloin purjehdussesonki oli jo lopuillaan.

Admiralty Bay

Ensimmäisenä iltana ankkurissa saimme taas kokea suositun ankkuripaikan varjopuolia. Myöhään illalla joku vene (ilmeisesti italialainen) hölmöili ankkurinsa kanssa ja törmäsi meihin. Saimme viimetipassa fendareita väliin. Sen jälkeen vene kävi törmäämässä meidän takana olleeseen isoon brittiveneeseen. Lopulta kaveri päätti ankkuroitua uudestaan ja teki sen aivan meidän eteen sillä seurauksella, että hänen ankkurinsa oli meidän ketjun päällä. Onneksi kaveri uskoi huutamiseeni, sai ankkurinsa ylös ja oli taas uudestaan törmäämässä meihin. Saimme kuitenkin työntämällä veneen meistä irti ja se ajelehti pimeyteen. Venettä ei sen koommin nähty, pari pientä naarmua jäi muistoksi styyrpuurin kylkeen.

Tapasimme ankkurilahdella kaikkiaan 3 suomalaisvenettä: "Marisol", "Adele" ja "La Capitana".  Adelessa oli sympaattinen pariskunta 5-vuotiaan tyttärensä kanssa. Vaihdoimme heidän kanssaan suomalaisia lehtiä, joita kauan poissa kotoa olleena, on kiva lukea, olivatpa ne sitten kuinka vanhoja tahansa.

Adele departing Bequia

Bequialla oli 24.-27. musiikkifestivaali, jonka avajaiset olivat "Frangipani"-hotellissa. Varasimme pöydän seniltaiseen Barbeque-illalliseen. Illallinen oli buffeetyppinen. Kaikki muu paitsi liha/kala oli tarjolla seisovassa pöydässä. Tarjonta oli tosi runsasta ja maukasta. Seisova pöytä kyllä vähän arvellutti, mutta mitään jälkiseurauksia ei ilmennyt,  joten hygieniataso oli ilmeisesti kohdallaan.  Musiikista vastasi nuori steelpan-orkesteri, joka paneutui innolla esityksiinsä.

Tutustuimme saareen sen verran, että ajoimme taksilla saaren toisella puolella olevaan kilpikonnien suojelulaitokseen. Sen omistaa asialle vihkiytynyt vanha mies, entinen" skin-diving-fisherman" , joka hoitaa kilpikonnan poikasia 5-vuotiaiksi asti, jolloin niillä ei enää ole luonnollisia vihollisia meressä. Pääasiassa siellä oli Hawksbill-kilpikonnia, jotka ovat uhanalainen laji.  Kilpikonnien lisäksi siellä oli pieni maalaisfarmi, jossa mm. vuohia, siipikarjaa ja lukuisa määrä  koiria.

Taksina toimii täällä avolavapakettiauto, jossa matkustajat istuvat lavalla ja ilmastointi on taattua luomua.

Eräänä päivänä, kun olimme jollalla palaamassa venneelle,  näimme jollan edessä vedestä nousevan suurehkon evän, joka osoittautui ison rauskun " siiven kärjeksi ". Rausku ui jollan edessä rauhallisesti jonkin matkaa, kunnes yhtäkkiä kääntyi takaisin ja ui jollamme alle. Riitalle tuli hätä, että nyt se kaataa jollan, rausku oli todella lähes jollan kokoinen. Rausku tuli vielä toistamiseen jollamme alle ja ui sen jälkeen rauhallisesti pois. Valitettavasti korkea aallokko ja heiluva jolla  teki kuvaamisesta niin vaikeaa, että  Riitan ottamaan videoon ei juuri jäänyt julkaisukelpoista kuvaa. Kirjoista totesimme, että rausku oli " atlantic manta" joka voi olla yli 6,5 m pitkä tai leveä (?) ja painaa 1500 kg.  Näkemämme yksilö oli noin 1,5 - 2,5 metriä. Näky oli todella vaikuttava.

Täällä on aika monta ruotsalaisvenettä, joiden kanssa Lenski on ollut yhteydessä. Ollaan saatu paljon sekä teknistä että käytännön tietoa heiltä. "Caminante 2" on Suomessa rakennettu Sea Roover, jonka Gustav on ostanut Ruotsista. Nyt perhe viimeistelee venettä täällä aloittaakseen kolmanen maailmanympäripurjehduksensa. Noin kymmenen vuotta sitten luimme heidän erittäin hienoa blogiaan heidän ensimmäisestä maailmanympäripurjehduksestaan. "Litorinan" omistajalta saatiin kopio ja asennusohjeita  Open CPN-navigointiohjelmasta, jota Lenski on joskus aikaisemmin yrittänyt ladata tietokoneeseensa siinä onnistumatta. Nyt meillä on kaksi toisistaan riippumatonta navigointiohjelmaa. Lisäksi saatiin kolme todella hienoa purjehdusaiheista elokuvaa.

Perjantaisin paikallisessa "Fig Tree" -ravintolassa on Fish Friday -ilta, jolloin tarjolla on kalaa monella eri tavalla valmistettuna. Ravintolan emäntä on ylitsepursuavan ystävällinen ja energinen. Hän on muuten ihan Whoopi Goldbergin näköinen. Ravintolan lisäksi rouva pitää veneilijöille tarkoitettua VHF-nettiä, omistaa paikallisen kirjakaupan ja pitää lauantaisin lapsille kirjakerhoa, johon osallistuvat niin paikalliset kuin veneilijöidenkin lapset,  joita täällä on yllättävän paljon, todennäköisesti ruotsalaisia eniten. Ennakkoluulottomia vanhempia, jotka lähtevät pienten ja vähän isompienkin lasten kanssa tänne ja monet täältä eteenpäin kiertämään maapalloa.

Sharon of The Fig Tree, cruisers net controller and much more

Bequialla on vahvat veneily- ja veneenrakennusperinteet. Viikonloppuisin näkee lahdella nuoria veneilijöitä harjoittelemassa pienillä ja vähän isommillakin veneillä.

Brittiläistä perua oleva kriketti on suosittu peli täällä. Katselimme, kun pojat pelasivat sitä rannalla. Välillä joku löi pallon mereen ja se piti noutaa sieltä uimalla.

Olemme olleet Bequialla melkein 2 viikkoa, mikä osittain johtuu kovista tuulista ja siitä, että meillä ei ole kiire mihinkään. Emme halua lähteä puskemaan vastatuuleen ja vasta-aallokkoon kohti St Luciaa, noin 66 Nm pohjoiseen täältä,  joten odottelemme rauhassa tyynempää säätä. Tätä kirjoittaessani tulee mieleen, että työkalupakkia ei ole avattu yli kolmeen viikkoon. Ehkä vaistomaisesti olen noudattanut vanhaa sääntöä eli  jos se toimii, älä koske siihen. Vesilinjasta on rapsutettu levää, kun aallokko on antanut myöden uimiselle. Vedentekokoneen esisuodatin on vaihdettu, samoin lakanat ja vähän nyrkkipyykiä pesty. Todellista vene-elämää. Generaattori käy iltaisin muutamia  tunteja, jolloin saamme akut ladattua ja lämminvesivaraajan päälle, jolloin meillä on vuorokaudeksi lämmintä vettä. Samalla vedentekokone tekee merivedestä noin 100 litraa täysin juomakelpoista ja hyvän makuista vettä.

Sea  Cloud II

Chenoa  in the middle of the big ones

Cargo ship Carib Palm anchored next to us