Rodney Bay, St. Lucia 11.02.2013*16.30 - Cul de Sac du Marin, Martinique 11.02.2013 *23.45 = 7 h 15'/29,1 Nm

Kun oli saatu vene tankattua,  lähdettiin kohti Martinique'a.  Nostettiin isopurje ylös lähes heti, kun oltiin päästy kanavasta  Rodney Bayn lahdelle. Purjeesta ei kyllä ollut kovinkaan paljon apua, kun puskettiin taas vastatuuleen. Normaalisti tämä legi kestää n. 4 tuntia. Meiltä meni yli 7. Vene ei vain tahtonut liikkua eteenpäin vasta-aallokossa. Ja taas keikuttiin epämiellyttävästi, siihen tosin alkaa jo pikkuhiljaa tottua. Tultiin pilkkopimeässä Cul de Sac -lahdelle Le Marinin edustalla. Laskettiin ankkuri ison purjeveneen taakse , jonka kirkkaat kansivalot helpottivat paikannusta.
Aamulla kysyttiin marinasta, olisiko siellä tilaa meille. Paikka löytyi marinan  vanhasta osasta. Laituriin piti mennä perä edellä, mikä meidän veneellä on tietyissä tuuliolosuhteissa vaikeaa, välillä lähes mahdotonta. Meitä vastaan ottamaan tullut apuvene ja laiturin narumiehet huutelivat toisilleen ranskaksi ohjeita, joista ei meille ollut muuta kuin haittaa.  Kummallakin puolella olevista ranskalaisveneistä katseltiin epäuskoisesti operaatiota, joka kuitenkin lopulta sujui jokseenkin siivolla. Saatiin vene kiinitettyä poiju-laituri-kiinnitykseen ilman kolhuja. Ääntä piti välillä vähän korottaa, mikä tietysti aina on vähän noloa. Kun oli saatu narut kiinni ja vene satamakuntoon, lähdettiin tekemään sisäänkirjoitusta tullitoimistoon. Toimisto ovessa oli lappu, jossa ilmoitettiin ranskaksi että maahankirjoitus on siirretty uuden marinan toimistoon.  Kun menimme sinne, totesimme että toimisto on kiinni . Saimme tietää, että nyt on karnevaaliaika eikä silloin tietenkään tehdä töitä. Oli tosiaan  laskiaistiistai eli täkäläisittäin Mardi Gras. Myös kaikki kaupat olivat kiinni samoin korjaamot, joista piti löytää korjausapua ankkuripelille ja vuotavalle polttoainepumpulle.

Kun kerran osuttiin Martinique'lle karnevaaliaikaan, niin piti tietysti nähdä, miten sitä täällä vietetään. Juhlinta oli alkanut jo edellisenä lauantaina ja jäljellä oli 2 viimeistä päivää eli Mardi Gras (laskiaistiistai) ja Mercredi des Cendres (tuhkakeskiviikko). Mardi Gras on punaisen paholaisen päivä, jolloin ihmiset ovat pukeutuneet punaisiin tanssien kulkueena kadulla kaiuttimilla varustetun kuorma-auton perässä, jonka lavalla jonkinlainen tiskijukka nostatti tunnelmaa.

Tuhkakeskiviikko on omistettu naispaholaiselle, jonka värit ovat musta ja valkoinen. Kulkueessa tanssahteli siis sinä päivänä mustavalkoisiin pukeutuneita ihmisiä. Karnevaali huipentui keskiviikkoiltana, jolloin poltettiin nuotiossa puu-ukko Vaval. Le Marinin karnevaalit olivat melko pienimuotoiset verrattuna Fort de Francen, Martiniquen pääkaupungin, kulkueisiin. Mutta joka tapauksessa oli mielenkiintoista nähdä Martiniquen karnevaaliperinnettä.

Kun karnevaalit olivat ohi, päästiin selvittämään ankkuripelin ja polttoainepumpun korjausta.  Ankkuripelille löytyi korjaamo, mutta alan ekspertti oli sen verran kiireinen,  että ehdotti, että Lenski korjaisi pelin itse heidän verstaallaan. Erittäin sympaattinen asenne,  kun vielä kaveri antoi opastusta ja neuvoja. Polttoainepumppu saatiin rannassa olevasta venetarvikeliikkeestä  2 päivän päästä. Ankkuripelissä oli lukitussokka irronnut, minkä seurauksena hammasrattaat ja akselit pelin sisällä pääsivät liikkumaan paikoiltaan. Onnneksi ei mitään vaurioita ollut syntynyt ja korjaus sujui ongelmitta. Onni oli tässä mukanamme, sillä selvisi, että ankkuripelin valmistus on lopetettu eikä minkäänlaisia varaosia ole saatavilla. Onneksi ei tarvittu muuta kuin puhdistusainetta, vaseliinia ja purkki tiivisteliimaa.
Poltoainekalvopumpun vaihto ei lopettanut polttoainevuotoa. Ilmeni että pumpun putkiliitos oli vuotokohta, mutta niin kavalasti, että ainoastaan pumpun alapuoli  kastui, josta polttoaine tippui koneen päälle ja sieltä pilssiin, mikä viittasi puhjenneeseen kalvoon. Nyt on putkiliitosta parannettu ja kiristetty, mutta emme vielä tiedä, onko korjaustoimenpiteet onnistuneet, sillä vuoto ilmenee ainoastaan silloin, kun koneesta otetaan normaalia suuremmat tehot. Hyvä puoli asiassa on, että nyt meillä on varapumppu, joka piti olla mukana jo Suomesta lähtiessä, mutta hukkui tai unohtui johonkin.
 
 Olimme marinassa vajaat 2 viikkoa. Jouduimme välillä kyllä vaihtamaan paikkaa. Saimme veneen korjaushommat hoidettua. Lisäksi kumpikin kävi hiusten leikkuussa viime vuodelta tutussa kampaamossa. Olemme myös täydentäneet ruoka- ja viinivarastojamme, koska Martiniquella on Karibian parhaat ruokakaupat. Viinit kuten myös suuri osa elintarvikkeista tulevat tietysti Ranskasta. Positiivista on että vaikka Ranskaa pidetään kalliina maana, ovat tiettyjen elintarvikkeitten ja etenkin viinien hinnat varsin kilpailukykyisiä muihin Karibian saariin nähden.

Draconis II tuli meidän jälkeemme Martiniquelle. Riitta ja Jorma jäivät ensin St. Anneen ankkuriin, jossa kävimme jollalla helssaamassa heitä. Nyt olemme molemmat ankkurissa Cul de Sac du Marin -lahdella ja tapaamme lähes päivittäin. Riitta ja Jorma ovat tosi sympaattisia ja koska ovat olleet Karibialla jo monta talvea, tietävät uskomattoman paljon täkäläisistä oloista ja paikoista.

Vuokrasimme viime sunnuntaina auton ja ajoimme saaren pohjoispäähän, jossa emme viime vuonna olleet käyneet. Matkan varrella vuorottelivat isot banaaniviljelmät ja rehevät sademetsät. Kävimme myös itärannikolla olevalla Caravellen luonnonsuojelualueella, jossa patikoimme niemen kärjessä olevalle majakalle. Sieltä oli aivan mahtavat näköalat.

 Paluumatkalla pysähdyimme Fort de Franceen ja katselimme ison risteilyaluksen lähtöä satamasta. Fort de France on Martiniquen pääkaupunki, jossa on n. 100.000 asukasta. Lyhyen visiittimme pohjalta kaupunki vaikutti varsin siistiltä ja sympaattiselta.

Fort de France

Admiralty Bay, Bequia 04.02.2013 *19.20 - Rodney Bay, St. Lucia 05.02.2013*08.20 =13 h 00'/ 70,2 Nm

Valmistauduttiin koko päivä lähtöön: viimeiset nettiasiat rantaravintolassa, Immigration eli uloskirjautuminen, hedelmävaraston täydennys, jollan nostaminen ylös ym.  Päästiin lähtemään vasta auringonlaskun jälkeen eli taas oli vastassa yöpurjehdus. Tuuli ja aallokko olivat taas suoraan vastaan, kuten tuntuu olevan koko ajan, kun ollaan menossa pohjoiseen päin. Puskettiin Perkinsin voimin vasta-aallokkoon, joka keikutti venettä epämiellyttävästi. Kun päästiin St. Lucian suojiin, niin meno tasaantui. Tultiin Rodney Bayn lahdelle aamulla ja laskettiin ankkuri viime vuodelta tuttuun paikkaan. Syötiin perinteinen maahantuloaamiainen eli pekoonia, munia ja kuohuviiniä. Sen jälkeen nukuttiin pari tuntia. Iltapäivällä lähdettiin maihin kirjautumaan sisään St. Lucialle. Marinassa huomasimme "Geoden" laiturissa ja menimme tapaamaan Hansia ja Hazelia. Sovittiin, että mentäisiin illalla syömään yhdessä. Vietettiin mukava ilta Hansin ja Hazelin kanssa marinan pizzeriassa. Oli kiva taas tavata sympaattisia ystäviämme. "Geode" tuli seuraavana päivänä ankkuriin meidän viereen. Olivat lähdössä seuraavana aamuna vieraittensa kanssa takaisin kohti etelää. Vilkutettiin hyvästiksi, kun he lähtivät. Ei ehkä enää tavata, kun matkamme nyt suuntautuivat eri suuntiin, mutta luvattiin pitää yhteyttä.

Olimme kiertäneet koko Lucian saaren viime vuonna autolla, joten nyt ei tuntunut olevan tarvetta enempiin tutkimusmatkoihin. Ajettiin sentään bussilla Castriesiin, St. Lucian pääkaupunkiin. Käytiin torilla, jossa myytiin kaikenlaista kaloista paikallisiin taide-esineisiin. Löysimme hienon korivarjostimen kansilampullemme. Aikaisempi versio oli paperinen kahvinsuodatin. Kävimme myös risteilysataman vieressä olevassa tax-free-kaupassa ostamassa edullisia juomia ja täydentämässä Lenskin tupakkavarastoa.

Market at Castries

We finally found it in Castries

Ajettiin lähes päivittäin jollalla rantaan milloin minkäkin asian takia. Kerran kun tultiin takaisin veneelle päin, niin huomattiin kalastajien venerannassa samanlaisia simpukkakekoja kuin oli nähty Union Islandilla. Kysyttiin, voiko niitä ostaa. "Ei, mutta voitte ottaa niin monta kuin haluatte" oli vastaus. Kerättiin melkoinen pino jollaan ystävällisen pojan avustuksella. Simpukankuorien puhdistamisessa oli kyllä melkoinen työ. Osassa oli vielä  jäänteitä sisällä olleesta lihasta, joka haisi aika epämiellyttävältä. Puhdistettiin ne niin hyvin kuin pystyttiin ja Jätettiin ulos veneen kannelle tuulettumaan.

Lenski oli huomannut lahdella ankkurissa saman näköisen veneen, jonka oli halunnut ostaa Floridasta  Fort Lauderdalesta vuonna 1998. Vene oli silloin ehditty myydä juuri ennenkuin Lenski ehti katsomaan sitä. Lenski halusi selvittää, oliko kyseessä todella sama vene. Ainakin nimi oli sama "Wandering Star". Ajettiin varovaisesti jollalla veneen viereen ja selitettiin, miksi oltiin veneestä kiinnostuneita. Ystävällinen brittipariskunta kertoi, että olivat juuri sinä aamuna myyneet veneen, joka todellakin oli se sama Hermansson 44 -tyyppinen, jota Lenskikin oli havitellut. Pariskunta pyysi meidät veneeseen ja juteltiin pitkään heidän kanssaan. 15 vuotta purjehtimista Karibialla kuulemma riitti ja oli aika siirtyä takaisin Englantiin hoitamaan isoa joukkoa lapsenlapsia.  Vene oli todella hieno, valtamerille suunniteltu, täynnä hienoja fiksuja yksityiskohtia. Sen historiasta löytyy muun muassa purjehdus Etelämantereelle.

Guess who goes first

 
Olimme Rodney Bayssa 6 päivää odotellen sopivaa keliä lähteä eteenpäin kohti Martinique'a.  Maanantaina 11.2. näytti siltä, että voisi yrittää. Käytiin aamupäivällä kirjoittautumassa ulos. Lenski tarvitsi vielä jotain venetarvikekaupasta. Kun tultiin takaisin veneelle, niin ystävämme Jorma "Draconis II" -veneestä pyyhälsi jollallaan meidän veneelle. Hän oli tullut juuri Martiniquelta hakemaan vaimoaan Riittaa lentokentältä. Oltiin nähty Riitta ja Jorma viimeksi Grenadalla, jossa oltiin samalla telakalla. Sovittiin, että Martiniquella tavataan.
Ennen kuin päästiin lähtemään, käytiin vielä tankkaamassa vene. Lucialta saa verotonta dieseliä, kunhan on ensin hoitanut uloskirjautumisen.    

BEQUIA

Bequia on suurin Grenadinien saarista ja lähimpänä pääsaarta St. Vincentiä.Viime vuonna matkalla etelään vietimme 4 päivää Bequialla, joten ankkurilahti Admiralty Bay Port Elizabethin edustalla on meille ennestään tuttu. Nyt lahti on kyllä paljon täydempi kuin viime vuonna; silloin purjehdussesonki oli jo lopuillaan.

Admiralty Bay

Ensimmäisenä iltana ankkurissa saimme taas kokea suositun ankkuripaikan varjopuolia. Myöhään illalla joku vene (ilmeisesti italialainen) hölmöili ankkurinsa kanssa ja törmäsi meihin. Saimme viimetipassa fendareita väliin. Sen jälkeen vene kävi törmäämässä meidän takana olleeseen isoon brittiveneeseen. Lopulta kaveri päätti ankkuroitua uudestaan ja teki sen aivan meidän eteen sillä seurauksella, että hänen ankkurinsa oli meidän ketjun päällä. Onneksi kaveri uskoi huutamiseeni, sai ankkurinsa ylös ja oli taas uudestaan törmäämässä meihin. Saimme kuitenkin työntämällä veneen meistä irti ja se ajelehti pimeyteen. Venettä ei sen koommin nähty, pari pientä naarmua jäi muistoksi styyrpuurin kylkeen.

Tapasimme ankkurilahdella kaikkiaan 3 suomalaisvenettä: "Marisol", "Adele" ja "La Capitana".  Adelessa oli sympaattinen pariskunta 5-vuotiaan tyttärensä kanssa. Vaihdoimme heidän kanssaan suomalaisia lehtiä, joita kauan poissa kotoa olleena, on kiva lukea, olivatpa ne sitten kuinka vanhoja tahansa.

Adele departing Bequia

Bequialla oli 24.-27. musiikkifestivaali, jonka avajaiset olivat "Frangipani"-hotellissa. Varasimme pöydän seniltaiseen Barbeque-illalliseen. Illallinen oli buffeetyppinen. Kaikki muu paitsi liha/kala oli tarjolla seisovassa pöydässä. Tarjonta oli tosi runsasta ja maukasta. Seisova pöytä kyllä vähän arvellutti, mutta mitään jälkiseurauksia ei ilmennyt,  joten hygieniataso oli ilmeisesti kohdallaan.  Musiikista vastasi nuori steelpan-orkesteri, joka paneutui innolla esityksiinsä.

Tutustuimme saareen sen verran, että ajoimme taksilla saaren toisella puolella olevaan kilpikonnien suojelulaitokseen. Sen omistaa asialle vihkiytynyt vanha mies, entinen" skin-diving-fisherman" , joka hoitaa kilpikonnan poikasia 5-vuotiaiksi asti, jolloin niillä ei enää ole luonnollisia vihollisia meressä. Pääasiassa siellä oli Hawksbill-kilpikonnia, jotka ovat uhanalainen laji.  Kilpikonnien lisäksi siellä oli pieni maalaisfarmi, jossa mm. vuohia, siipikarjaa ja lukuisa määrä  koiria.

Taksina toimii täällä avolavapakettiauto, jossa matkustajat istuvat lavalla ja ilmastointi on taattua luomua.

Eräänä päivänä, kun olimme jollalla palaamassa venneelle,  näimme jollan edessä vedestä nousevan suurehkon evän, joka osoittautui ison rauskun " siiven kärjeksi ". Rausku ui jollan edessä rauhallisesti jonkin matkaa, kunnes yhtäkkiä kääntyi takaisin ja ui jollamme alle. Riitalle tuli hätä, että nyt se kaataa jollan, rausku oli todella lähes jollan kokoinen. Rausku tuli vielä toistamiseen jollamme alle ja ui sen jälkeen rauhallisesti pois. Valitettavasti korkea aallokko ja heiluva jolla  teki kuvaamisesta niin vaikeaa, että  Riitan ottamaan videoon ei juuri jäänyt julkaisukelpoista kuvaa. Kirjoista totesimme, että rausku oli " atlantic manta" joka voi olla yli 6,5 m pitkä tai leveä (?) ja painaa 1500 kg.  Näkemämme yksilö oli noin 1,5 - 2,5 metriä. Näky oli todella vaikuttava.

Täällä on aika monta ruotsalaisvenettä, joiden kanssa Lenski on ollut yhteydessä. Ollaan saatu paljon sekä teknistä että käytännön tietoa heiltä. "Caminante 2" on Suomessa rakennettu Sea Roover, jonka Gustav on ostanut Ruotsista. Nyt perhe viimeistelee venettä täällä aloittaakseen kolmanen maailmanympäripurjehduksensa. Noin kymmenen vuotta sitten luimme heidän erittäin hienoa blogiaan heidän ensimmäisestä maailmanympäripurjehduksestaan. "Litorinan" omistajalta saatiin kopio ja asennusohjeita  Open CPN-navigointiohjelmasta, jota Lenski on joskus aikaisemmin yrittänyt ladata tietokoneeseensa siinä onnistumatta. Nyt meillä on kaksi toisistaan riippumatonta navigointiohjelmaa. Lisäksi saatiin kolme todella hienoa purjehdusaiheista elokuvaa.

Perjantaisin paikallisessa "Fig Tree" -ravintolassa on Fish Friday -ilta, jolloin tarjolla on kalaa monella eri tavalla valmistettuna. Ravintolan emäntä on ylitsepursuavan ystävällinen ja energinen. Hän on muuten ihan Whoopi Goldbergin näköinen. Ravintolan lisäksi rouva pitää veneilijöille tarkoitettua VHF-nettiä, omistaa paikallisen kirjakaupan ja pitää lauantaisin lapsille kirjakerhoa, johon osallistuvat niin paikalliset kuin veneilijöidenkin lapset,  joita täällä on yllättävän paljon, todennäköisesti ruotsalaisia eniten. Ennakkoluulottomia vanhempia, jotka lähtevät pienten ja vähän isompienkin lasten kanssa tänne ja monet täältä eteenpäin kiertämään maapalloa.

Sharon of The Fig Tree, cruisers net controller and much more

Bequialla on vahvat veneily- ja veneenrakennusperinteet. Viikonloppuisin näkee lahdella nuoria veneilijöitä harjoittelemassa pienillä ja vähän isommillakin veneillä.

Brittiläistä perua oleva kriketti on suosittu peli täällä. Katselimme, kun pojat pelasivat sitä rannalla. Välillä joku löi pallon mereen ja se piti noutaa sieltä uimalla.

Olemme olleet Bequialla melkein 2 viikkoa, mikä osittain johtuu kovista tuulista ja siitä, että meillä ei ole kiire mihinkään. Emme halua lähteä puskemaan vastatuuleen ja vasta-aallokkoon kohti St Luciaa, noin 66 Nm pohjoiseen täältä,  joten odottelemme rauhassa tyynempää säätä. Tätä kirjoittaessani tulee mieleen, että työkalupakkia ei ole avattu yli kolmeen viikkoon. Ehkä vaistomaisesti olen noudattanut vanhaa sääntöä eli  jos se toimii, älä koske siihen. Vesilinjasta on rapsutettu levää, kun aallokko on antanut myöden uimiselle. Vedentekokoneen esisuodatin on vaihdettu, samoin lakanat ja vähän nyrkkipyykiä pesty. Todellista vene-elämää. Generaattori käy iltaisin muutamia  tunteja, jolloin saamme akut ladattua ja lämminvesivaraajan päälle, jolloin meillä on vuorokaudeksi lämmintä vettä. Samalla vedentekokone tekee merivedestä noin 100 litraa täysin juomakelpoista ja hyvän makuista vettä.

Sea  Cloud II

Chenoa  in the middle of the big ones

Cargo ship Carib Palm anchored next to us