JOULUTERVEISET TRINIDADISTA

Kaikille blogimme lukijoille haluamme toivottaa oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

GRENADA

Vaikka olemme olleet Grenadassa yhteensä jo yli kuukauden, emme ole ehtineet vielä tutustua saareen telakkaa ja sen lähiympäristöä lukuun ottamatta.  Nyt vihdoinkin se puute on ainakin jossain määrin korjattu.
Oltuamme vajaat 2 viikkoa ankkurissa Prickly Bayssa siirryimme 2 tunnin purjehduksella ankkuriin St. George´sin edustalle.  Siellä juhlistimme itsenäisyyspäivää  nauttimalla pullollisen kuohuviiniä. Kynttilöitä ei voinut polttaa, koska maininki keikutti venettä sen verran, että se ei paloturvallisesti olisi ollut viisasta. Muutaman päivän ankkurissa olon jälkeen siirryimme Port Louisin marinaan. Marina on todella hieno, viimeisen päälle siisti ja hyvin hoidettu.

Swimming Pool in the Port Louis Marina 

Chenoa in Port Louis Marina

Marinassa tapasimme telakkanaapurimme Windflowerin. Erik on jo lähtenyt takaisin Suomeen, mutta Kalle valmisteli venettä n.  3 viikon seisokkia varten. Halusivat vietttää joulun Koto-Suomessa.

Kun Chenoa oli turvallisesti marinassa, lähdimme saarikierrokselle. Oppaanamme oli Mr. Cutti. Mukana oli kaikkiaan 6 veneilijää. Cutti on todella tehtäväänsä paneutunut. Hän kertoi yksityiskohtaisesti saaren kasveista ja hedelmistä ja hyppäsi aina välillä tien poskeen poimimaan maistiaisia.

Mr. Cutti

 Kävimme Annandalen vesiputouksilla, jossa osa porukasta kävi uimassa. Matkamme jatkui Grand Etang -luonnonsuojelualueelle, jossa tutustuimme paikallisiin apinoihin (Mona Monkey).

Riitta at the water falls

Mona Monkey

  Kävimme myös kaakaopapujen lajittelulaitoksessa sekä muskottien käsittelykeskuksessa. Muskotti on Grenadan kansalliskasvi, joka on kuvattu maan lipussakin. Grenada on maailman toiseksi suurin muskotin tuottaja Indonesian jälkeen. Mausteet ovat hedelmien ja rommin ohella Grenadan tärkeimpiä vientituotteita. Grenadaa kutsutaankin Maustesaareksi, Spice Island. Ohjelmaan kuului tietysti myös käynti rommitehtaalla. Kohteemme oli maan vanhin rommitehdas, jossa valmistus tapahtuu ilmeisesti lähes alkuperäisen menetelmän mukaan (tehdas tuottaa ainoastaan valkoista rommia). Lopputulosta voi verrata vaikka Suomalaiseen pontikkaan.

Cocoa beans drying in the sun

Retken kohokohta oli varmaan ainakin Lenskin mielestä käynti saaren vanhalla lentokentällä,  jossa kuvernöörin luvalla pidetään autojen kiihdytyskilpailuja. Paikallista ilmailuhistoriaa oli se verran jäljellä, että lehmälaitumella oli neuvostovalmisteiset  AN-2  ja ilmeisesti AN-24 -hylyt. Koneet olivat jäänteitä maan vasemmistokaudelta,  jolloin Grenadalla oli läheiset suhteet Neuvostoliittoon ja Kuubaan. Vuonna 1983 amerikkalaiset tekivät Grenadaan maihinnousun estääkseen Grenadaa muuttumasta liiaksi Neuvostoliiton vasallivaltioksi Kuuban tavoin.

Tällä hetkellä Grenada on demokraattinen, itsenäinen saarivaltio, johon kuuluu pääsaaren lisäksi kaksi pienempää saarta, Carriacou ja Petit Martinique. Kokonaispinta-ala on 344 km2 . Asukasluku on n. 100.000, kieli englanti, valuutta East Caribbean Dollari. Pääkaupunki on   St. George´s. Ihmiset ovat tosi ystävällisiä ja huumorintajuisia.

St. George´s

Saarikierroksen jälkeen olemme vielä marinassa joitakin päiviä ja valmistaudumme tämän kauden ensimmäiselle pitemmälle purjehdukselle kohti Trinidadia.

PALUU VENEELLE

Kesä Suomessa on jo kaukana takana, joidenkin mielestä satoi liikaa ja oli kylmä.  Me  nautimme Suomen kesästä, kotona olosta ja ennen kaikkea yhdessä olosta lastemme ja lastenlasten kanssa. Kun suunniteltu Karibialle paluun päivämäärä lähestyi, huomasimme että tekemistä kotona oli vielä niin paljon, että siirsimme lähtöä useamman kerran. Kun sitten lopulta piti lähteä, keksi Sandy-myrsky tulla riehumaan USA:n itäranikolle,  joten matkaa siirrettiin vielä lähes viikolla. Lopulta lähdimme 4.11. Helsingistä New Yorkin kautta Floridaan. Seuraavana aamuna kello 9 etsimme vedentekokonefirmaa Ft. Lauderdalesta menetelmällä  tässä sen pitäisi olla (edellisestä käynnistä on 8 vuotta).
Viime keväänä sovimme Floridassa Ft. Lauderdalessa sijaitsevan Offshore Marine Laboratoriesin kanssa, että tuomme vedentekokoneen sinne korjattavaksi syksyllä, kun olemme palaamassa Karibialle. Firma on vaihtanut omistajaa, nimeä, henkilökuntaa  ja osoitetta, mutta löytyi muutaman sadan metrin päästä entisestä paikasta. Lähes heti todettiin,  että olimme aikoinaan saaneet viallisen osan ja kun kone ei toiminut tilasimme uuden osan, joka sekin oli viallinen. Firmassa myönsivät,  että heillä on ollut ongelmia membraneiden kanssa.  Kun uusi membran saatiin asennettua, kone toimi firman testipenkissä juuri niin kuin pitääkin. Kone purettiin ja pakattiin toivomustemme mukaisesti lentokuljetusta varten. Lisäksi saimme suuren kassillisen suodattimia ja varaosia sekä monen tunnin huolto- ja käyttöopastuksen superystävälliseltä henkilökunnalta. Lasku oli 0 US dollaria.

Ft. Lauderdale, Florida

Sillä välin kun Lenski hoiteli vedentekokonetta, Riitta lekotteli rannalla ja nautti Floridan auringosta ja pulikoimisesta lämpimässä vedessä.
Koska vedentekokoneen korjaus hoidettiin päivässä, jäi meille  Ft. Lauderdalessa yksi päivä vapaata ennen Miamista Grenadaan keskiviikkona lähtevää suoraa lentoa. Vapaapäivä käytettiin Lenskin alusvaatevaraston täydentämiseen. Hänen vuodesta 1964 käyttämiään Fruit of the Loom -merkkisiä alusvaatteita saa ainoastaan K-Martista, joka oli myös Dustin Hoffmanin lempikauppa elokuvassa "Rain Man".  Kyseinen halpiskauppa löytyi kaupungin laidalta ja nyt on alusvaatevarasto täydennetty ainakin suraavaksi 10 vuodeksi.
Keskiviikkoaamuna ajoimme hyvissä ajoin Miamin kentälle, koska tiesimme, että lentolippumme, suomalaiset passit ja suuri matkatavaramäärä ei ihan noin vain mene  läpi "self-check-in"istä. Pääsimme kuitenkin onnellisesti koneeseen ja 3 tunnin lennon jälkeen laskeutui American Airlinesin Boeing 737  Grenadan Maurice Bischopin lentokentälle klo 19.00. Pari tuntia myöhemmin seisoimme veneen alla ja ihmettelimme, miten hiivatussa saadaan 120 kiloa matkatavaraa hilattua  5 metriä ylös veneen kannelle säkkipimeässä illassa. Homma onnistui köysien ja suomalaisen sisun avulla. Pari tuntia myöhemmin oli saatu jotenkin raivattua makuupaikat ummehtuneen hajuiseen ja puoliksi purettuun veneeseen. Ensimmäisenä yönä kuumuus ja hyttyset vaivasivat varsinkin Riittaa. Joka tapauksessa purjehduskausi on alkanut.

Aamulla tavattiin telakalle jo aikaisemmin tulleet Riitta ja Jorma Draconis II -veneensä kunnostuspuuhissa. Vuosien Karibia-kokemksella he olivat laittaneet veneensä nopeasti todella siistiin kuntoon ja odottivat nyt vesillelaskua.  Nyt pitäisi meidänkin saada vene siihen kuntoon, että sen voi laskea veteen. Meidän kohdalla se kestänee vielä ainakin viikon; pohja pitää hioa ennen maalausta, Suomesta tuodut uudet läpivientiventiilit asentaa, moottori huoltaa, asentaa vedentekokone paikoilleen, korjata jolla  ym. ym.  Työntekoa hankaloittaa kuumuus, joka pukkaa hien pintaan pienimmästäkin fyysisestä ponnistuksesta.
Aika telakalla menee tosi nopeasti eikä työt oikein tahdo edistyä. Draconis on päässyt veteen ja seurattiin kateellisena Riitan ja Jorman lähtöä kohti vilvoittavia vesiä ja tuulia.  Meidän vene on siirretty väljempään paikkaan, jossa pääsee paremmin hiomaan ja maalaamaan pohjaa. Ollaan saatu myös lisää suomalaisseuraa; Windflowerin Erik ja Kalle ovat tulleet aloittamaan purjehduskauttaan. Nyt on jo tiedossa kummankin veneen, sekä Windflowerin että Chenoan, vesillelaskupäivä eli torstai 22.11. Tuntuu, ettei millään jaksaisi odottaa niin kauan tässä  kuumuudessa.

Meidän viereen ilmestyi seuraavana päivänä BVI:n lipulla alla purjehtiva ranskalais- valmisteinen Amel. Saalingissa on sekä Kanadan että Saksan pienoisliput. Omistajat ovat saksalaissyntyinen Hans, joka on asunut Kanadassa 40 vuotta, ja kanadalainen vaimo Hazel. Olemme matkamme aikan tavanneet muutamia ihmisiä, joihin ystävyys syntyy heti ja tulee tunne, että heidät on tuntenut jo vaikka kuinka kauan.  Hans ja Hazel ovat juuri sellaisia. Kun vielä käy ilmi, että Hans on eläkkeellä oleva Air Canadan 767 -kippari, suihkumoottoreiden suunnitteluinsinööri ja lisäksi lentänyt Hercules-rahtikonetta Kanadan arktisilla alueilla ja Afrikassa, ei yhteisillä lentojutuilla tuntunut olevan loppua ja veneen kunnostushommat tuppasivat jäämään vähemmälle huomiolle.

s/y Geode leaving Prickly Bay

Chenoa laskettiin veteen aikataulun mukaisesti 22.11.  Sekä Hansin ja Hazelin Geode että Windflower laskettiin veteen samana päivänä kuin Chenoa. Windlower ja me jäimme yöksi veteenlaskulaituriin. Aamulla Windflower lähti St. George´siin. Me jäimme vielä päiväksi laituriin korjaamaan Barbadoksella vääntynyttä keulakaidetta.
 Lauantaina 24.11. siirryimme ankkuriin Prickly Bay -lahdelle. Tuntui tosi ihanalta päästä vihdoinkin uimaan ja eroon maissa piinanneista hyttysistä.  Veneen kunnostus jatkuu ankkurissa ollessa. Haluamme varmistaa, että kaikki toimii ennen kuin lähdemme eteenpäin.
Puolen vuoden telakointi tropiikissa jättää vääjäämättä jälkensä veneeseen. Jollasta on yhdestä ponttoonista kaikki saumat auki ja pohja on lähes irronnut. Niitä ei millään kaupan liimapurkilla paikata, joten oli pakko ostaa uusi Karibian oloihin tehty kovalla alumiinipohjalla varustettu jolla, johon meillä oikeastaan ei olisi varaa, mutta jolla on täällä aivan välttämätön.
Generaattorin starttiakusta loppui puhti. Se on samanlainen pyöreä lasikuituakku, jollainen  paloi vuosi sitten Madeiralta lähtiessämme. Tämä on nyt Exide-merkkinen, edellinen oli Optima. Ainoa saatavilla oleva starttiakku on hieman vanhaa akkua suurempi. Lähes päivän ähertämisen jälkeen saimme illan pimetessä taskulampun valossa viimeiset johdot paikoilleen, yhteensä 11 akkua, joista kaikista piti irrottaa kaikki johdot. Moottorin käynnistysakun johtoja kytkettäessä Lenski laittoi ne vahingossa vääriin napoihin, kun akku on nyt toisin päin kuin aikasemmin. Virheen luonnollisesti huomasi heti,  kun laittoi mootorin pääkatkaisimen päälle. Yöllä selviteltiin tapahtunutta sähkömies Matin kanssa  kännykän välityksellä lumimyrskyisestä Suomesta. Nyt on taas kaikki kunnossa,  joskin vähän tilapäisasennuksilla,  ja tiistaina pitäisi Amerikasta tulla uusi jakodiodi kärähtäneen tilalle. Mutta uusia ongelmia ilmenee: nyt tyhjenee generaattorin uusi starttiakku. Generaattorin starttiakun lataus ei toimi. Tällä järjestelmällä ei ole minkäänlaista indikaattoria tai varoitusvaloa. Taas kerran Mastervolt-generaattorin ongelmia, jotka kyllä jotenkin pitää saada kuntoon.
Veneessä tuntuu olevan koko ajan jotain korjaamista, mutta se kai on osa tätä purjehduselämää, oltiin sitten kotivesillä tai Karibialla.

Paluu Suomeen kesäloman viettoon

Asuminen veneessä vaikeuttaa huolto- ja korjaustöitä, kun tavaramme ovat jatkuvasti tiellä ja muutenkin alkaa olo kuumassa, kosteassa ja hyttysten täyttämässä veneessä ylittää sietokyvyn rajat. Muutamme muutamaksi viimeiseksi päiväksi asumaan telakan vieressä olevaan hotelliin. Nukkuminen ilmastoidussa huoneessa tekee sen, että aamulla kävelemme virkeinä viisi minuttia telakalle ja aloitamme päivän työt. Kotiin lähtevät tavarat on viety hotelliin, mikä helpottaaa työskentelyä veneessä huomattavasti.
Muutamassa päivässä saamme kaikki tyydyttävään kuntoon ja keskiviikkona 16 toukokuuta lähdemme kotimatkalle. Grenada-Antigua-Lontoo-Helsinki-matka sujuu ongelmitta, vaikka Antigualla näyttää siltä, että koneessa ei olisi meille paikkoja. Onneksi asia järjestyy ja saamme jatkaa matkaamme. N. 20 tunnin  päästä olemme perillä koti-Suomessa, jossa vastaanotto on kolea ja tihkusateinen. Kontrasti Karibian helteeseen on melkoinen. Alkukesän viileydestä huolimatta  on kiva olla kotona ja nauttia Suomen kesästä ja ennen kaikkea lasten ja lastenlasten tapaamisesta. Lähes vuoden kestäneen yhtämittaisen purjehduksen jälkeen on ihan kiva pitää vaihteeksi veneetön kesäloma ja keksiä, mitä kaikkea hauskaa voi tehdä "kuivalla maalla".
Joskus elokuussa on tarkoitus mennä pariksi viikoksi kunnostamaan venettä lokakuussa alkavaa seuraavaa purjehduskautta varten.

Toivotamme kaikille blogiamme seuranneille hyvää kesää. Lokakuun loppupuolella jatkamme taas blogin päivitystä.

Port Elizabeth, Bequia 24.04.2012 * 18.40 – Prickly Bay, Grenada 25.04 2012 * 08.20 = 72,2 Nm/ 13h 40’

Ajoitamme lähdön iltaan, jotta olisimme perillä Prickly Bayssä valoisaan aikaan. Muutama tunti pidettiin konetta käynnissä. Näin saimme vähän lisävauhtia ja akkuja ladatuiksi, sillä tuuli oli heti auringonlaskun jälkeen heikko, vaikka ennuste lupasi koko matkan ajaksi 15-20 solmua itätuulta. Muutaman tunnin kuluttua tuuli virkosi ja puhalsi ennusteen mukaisesti koko loppumatkan. Purjehdimme lähes koko matkan saarten suojassa, joten aallokkoa ei ollut juuri ollenkaan. Tasainen tuuli, n. 20 solmun sivumyötäinen, antoi n. 8 solmun nopeuden aina Grenadan eteläkärkeen asti. Purjehdusnautinto loppuikin sitten tähän. Kun käännyimme Grenadan eteläkärjessä itään kohti Prickly Baytä, puhalsi tuuli meitä vastaan ja ehkä kiusallaan kiihtyi lähes 30 solmuun. Lisäksi saimme vastaamme kovan vastavirran ja Atlantilta  vyöryvän aallokon. Tätä 3 mailin matkaa junnasimme sitten lähes 2 tuntia, vaikka Perkinsistä otettiin poikkeuksellisen isot tehot. Lopulta pääsimme Prickly Bayn itäisen niemenkärjen suojaan ja parikymmentä minuuttia myöhemmin pudotimme ankkurin keskelle Prickly Bay -lahtea. Iltapäivällä ajettiin jollalla maihin tekemään maahantuloilmoitus. Taas piti täyttää paperinivaska, leimauttaa paperit ja maksaa lopulta 100 EC. Lisäksi immigration-virkailija kysyi hyvin tiukkaan sävyyn, miksi tulimme tekemään maahantuloilmoitusta niin myöhään, vaikka olimme ilmoittaneet tuloajaksemme 08.20. Tiukka äänensävy otti sen verran päähän, että vastasin, etten jaksanut tulla aikaisemmin, kun väsytti. Ilmeisesti rehellinen vastaus lopetti tiukkuuden ja paperihommat hoidettiin nopeasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä.

Prickly Bay, Grenada

Seuraavana päivänä näimme, kun Windflower tuli Prickly Bayhin.  He lähtivät vuorokautta ennen meitä Bequialta ja tekivät matkan etapeissa. Heillä oli paikka varattuna telakalta. Kävimme moikkaamassa Windflowerin miehistöä ja jatkoimme jollalla telakalle kysymään, löytyisikö meille paikka puoleksi vuodeksi. Pyysivät tulemaan huomenna uudestaan, jolloin saisivat varmistuksen, onko meille tilaa. Seuraavana päivänä seurasimme Windflowerin telakointia, joka näytti todella ammattitaitoiselta ja tehokkaalta. Iltapäivällä saimme vahvistuksen, että meille löytyy paikka, nostopäiväksi sovittiin 2.5. Vielä piti selvittää, hyväksyykö Pohjola Grenadan telakointipaikaksi. Soitto ja sähköposti Pohjolaan venevakuutuksia hoitaville henkilöille. Vastaus tuli heti seuraavana aamuna eli vappuaattona. Grenada hyväksytään telakointipaikaksi, vaikka on juuri ja juuri hurrikaanialuetta, mutta ns. low-risk.

Meidän Karibian purjehduksemme päättyy siis tältä osin Prickly Bayhin. Vene on telakoituna  toukokuusta lokakuuhun Spice Island Marine Services´ssä, Grenadassa.

Oltiin vielä muutama päivä lahdella ankkurissa. Kävimme tervehtimässä muutaman kerran Windflowerin porukkaa. Erik oli  lentänyt jo kotiin, mutta Kalle ja Markku laittoivat venettä säilytyskuntoon.  He olivat vuokranneet säilytystilan, josta tarjosivat meille osuutta. Otimme tarjouksen ilomielin vastaan. Muutenkin sovittiin, että pidetään yhteyttä puolin ja toisin.

Vapun jälkeen Chenoa nostettiin ylös ja pukitettiin. Koko homma sujui todella rivakasti ja ammattitaitoisesti. Muutimme asumaan pukkien päälle. Veneeseen saa sähköt ja vedet, joten asuminen käy ihan hyvin, uintimahdollisuuden menettäminen tietysti harmittaa. Ongelmana on kuumuus ja hyttyset, joista Windflowerilaiset olivat jo varoittaneet. Kaivoimme esille luukkujen päälle pantavat hyttysverkot, joita ei aikaisemmin ole tarvittu. Merellä ja ankkurissa käy aina jonkinlainen tuulenvire, niin ettei hyttysistä ole ollut haittaa. Kävimme ostamassa myös ison tuulettimen, joka vähän helpottaa hikistä oloa. Vene pitää pestä sekä sisältä että ulkoa. Lisäksi on suuri määrä huoltotöitä ja korjattavaa. Haluamme tehdä nämä työt nyt, jotta syksyllä kaikki olisi valmista. Töitä hankaloittaa kuumuden ja 80 %:n kosteuden lisäksi se, että veneessä on meidän kaikki tavarat, jotka ovat koko ajan tiellä. Onneksi purjeet ja paljon muuta kansitavaraa on saatu maissa olevaan säilytystilaan.    

Vegetation on the bottom and propeller

                                                                                        

      

Cul-de-Sac Marin 21.04.2012 *12.00 – Port Elizabeth, Bequia (St. Vincent & Grenadines) 22.04.2012 * 11.05 = 94,7 Nm/ 23h 05’

Nostettiin isopurje ylös Cul-de-Sac -lahdella. Vastatuuli ja aallokko sivusta, joten Perkins sai vähän aikaa auttaa matkanteossa. Martiniquen eteläkärjen tasalla saatiin sääennustuksen lupaama sivutuuli ja matka alkoi sujua ilman Perkinsin apua. Noin 15 solmun itätuuli antoi reilun 7 solmun nopeuden, joka yön aikana putosi huomattavasti, kun tuuli heikkeni. 

Illallinen, säilykepurkki raviolia ja jälkiruoaksi upea kirkas tähtitaivas. Kaukana takanapäin välähteli silloin tällöin salamoita, joita ei aikaisemmin olla nähty näillä vesillä. Aamuyöstä tultiin St. Vincentin länsipuolelle. Kuljimme aika lähellä rantaa, kun kuvittelin että myötävirta ja tuuli olisi siellä vähän voimakkaampi kuin ulompana. Pieleen meni, tuuli tyyntyi täysin, joten taas Perkins käyntiin.

Vähän auringonnousun jälkeen palkittiin liikkuminen aikaisin aamulla; pienen valaan selkäevä näkyi selvästi lähellä venettä. Äkkiä kone seis ja jäimme ajelehtimaan. Kyseessä olikin isompi parvi pallopäävalaita eli pilot whales. Valaat antoivat meidän kuvata itseään ihan rauhassa. Välillä ne nostivat päänsä tosi korkealle vedestä. Seurattuamme valaita jonkin aikaa huomasimme veneen edessä nopeasti lähestyvän aaltomuodostuman, joka osoittautui suureksi delfiiniparveksi. Se ohitti meidät aivan läheltä ja jatkoi kohti valasparvea. Seuraavassa hetkessä meri oli tyhjä, ainoastaan tyyni veden pinta. Jonkin aikaa odoteltuamme näimme muutaman valaan palaavan entiselle paikalleen, mutta ilmeisesti päänäytös oli ohitse ja meidän oli aika jatkaa matkaa. Pitkän hiljaisuuden jälkeen totesimme yhdessä, että kuten edellinenkin valaskohtaaminen, tämäkin luonnonnäytelmä jätti  meihin syvän ja ikimuistettavan vaikutuksen. 

                                       

                                           Video: Pilot whales at north west coast of St. Vincent


Tulimme Port Elizabethiin Bequian saarelle 11 maissa. Laskimme ankkurin lahdelle, jossa oli paikallisten kalastusalusten lisäksi joitakin purjeveneitä ja muutama pienempi rahtilaiva ankkurissa.





Sun set in Bequia

Bequia kuuluu St. Vincent & Grenadines –saarivaltioon. Rannassa on matalia karibialaistyyppisiä taloja, lahden edustalla iso hiekkaranta (Princess Margaret Beach)  ja hiekkarannan reunassa jännittävän näköinen luola, johon päätimme tutustua lähemmin, kun maahantulomuodollisuudet on hoidettu. 
 
Tulopäivämme oli sunnuntai, joten päätimme jättää sisäänkirjoittautumisen seuraavaan päivään, jolloin välttyisimme ylityökorvauksesta viranomaisille. Keltainen  Q-lipun (alukselle ei ole tehty maahantulo-sisään kirjautumista) tekee meistä ainakin lainkuuliaisia, jos ei muuta. Maanantaina menimme hoitamaan maahantulomuodollisuudet. Täällä on taas tyypillinen karibialainen käytäntö. Onneksi joka luukulla ei tarvitse täyttää uudestaan koko paperinivaskaa. Ensimmäiseltä luukulta saa paperinivaskan, jossa on onneksi kalkeripaperi välissä ja sitten revitään nipusta kopio aina uudelle luukulle tullessa. Viimeisellä luukulla, joka on varsinainen maahantuloviranomainen (immigration) peritään maksu  70 EC (East Caribian dollars) ja leimataan passit. 

Bequia

Emme olleet Bequialla kuin 2 päivää, sillä meillä oli kiire Grenadaan tai Trinidadiin, jotta saisimme telakkapaikan puoleksi vuodeksi. Purjehduskausi Karibialla lähestyy loppuaan ja veneelle pitää löytää varma telakointipaikka puoleksi vuodeksi. Toukokuusta lokakuuhun on hurrikaanikausi Karibialla. 

      

Cul-de-Sac Marin, tekniikkaongelmat ratkeavat lopulta

Viikon ajan päivittäin seuraamme latureiden kulkua, ne vain eivät tahdo liikkua. Vihdoinkin 16.04. TNT:n seurantasivu kertoo lähetyksen saapuneen Fort de France’iin. Lähetystä ei kuitenkaan ehditä enää sinä päivänä toimittaa perille, joten se on marinassa huomenna aamupäivällä. Kun menen aamupäivällä hakemaan lähetystä, kertoo marinan toimistotyttö, että kyllä lähetys kävi täällä, mutta lähti takaisin Fort de France’iin, kun et ollut paikalla maksamassa veroa. Kaikilla oli kyllä meidän puhelinnumeromme ja joku marinasta olisi kaiketi voinut tulla kertomaan, että lähetys on saapunut. Vero oli yllätys, kun sellaisesta ei missään ollut mainittu. Tällä kertaa vihainen soitto TNT:lle Fort de France’iin, josta ensin sanoivat, että lähetystä ei tänään voida toimittaa perille, vaan vasta huomenna. Ilmeisesti kireä äänensävyni sai heidät muuttamaan mielensä ja lupasivat toimittaa lähetyksen tänään ennen kello kuutta, jolloin marinan toimisto suljetaan. Kello viisi olin toimistossa odottamassa ja lähetys saapuikin juuri silloin, kuittaus papereihin ja kaverille verorahat (187.50 €, joku Martiniquen erikoisvero) käteen ja kaveri häipyi. Kun lähdin kantamaan pakettia veneelle, huomasin, että se vaikutti aika pieneltä ja kevyeltä, joten revin paketin auki ja totesin että se sisälsi vain yhden laturin, vaikka pakkauslistassa ja kuitissa sanottiin, että lähetys sisältää kaksi laturia ja vero oli kahdesta laturista. Seuraava soittoni TNT:lle Fort de France’iin oli sen verran vihainen, että vaikka väittivät, että paketteja on vain yksi kappale, suostuivat suorittamaan suuretsinnän kaikissa varastoissaan. Hetken kuluttua ilmoittivat hyvin nolosti, että sorry, kyllä täällä on vielä toinen paketti ja se toimitetaan perille huomenaamulla, johon totesin että ei, kun nyt heti. Aikamme kinattuamme lupasi paikallinen pomo tuoda paketin henkilökohtaisesti puolentoista tunnin kuluttua. Näin myös tapahtui. Kello kolme aamuyöllä olivat molemmat laturit paikoillaan johdot kytkettyinä. 33 asteen lämmössä ahtaassa konehuoneessa tehty työ ei ollut mitenkään helppoa, mutta tyydytys sitäkin suurempi kun totesin kaiken toimivan niin kuin pitää. Tapaus ei ole mitenkään erikoinen, sillä olemme matkan aikana tavanneet purjehtijoita, jotka ovat odottaneet varaosia kuukauden ja ylikin.

Laturia odotellessamme aika kului pikku askareissa mm. jollaa paikatessa. Lopulta saimme ilmavuodot paikattua, mutta vettä tulee edelleenkin pohjan läpi.
Torakka, olemme välttyneet näiltä kiusallisilta vapaamatkustajilta tähän asti, mutta täällä Martiniquella huomaa Riitta ensimmäisen. Se lentää hyvin nopeasti vähän muussaantuneena laidan ylitse. Yleensä yksi torakka tarkoittaa, että niitä on useita. Meitä taisi onnistaa, sillä enempää torakoita ei ole näkynyt. Vaikka kuinka huolellisesti puhdistaa ja tarkastaa veneeseen tuodut tavarat, niin ennemmin tai myöhemmin joku näistä sinänsä vaarattomista kiusankappaleista livahtaa turvatarkastuksesta läpi.

There is moore work on a boat than water in the sea.

Laiturissa meitä vastapäätä on suomalainen Svan 53 Windflower, jonka näimme ensimmäisen kerran Ruotsissa Kalmarissa vuosia sitten ja nyt täällä Karibialla  ensin Marigot Bayssa ja nyt täällä Martiniquessa. Toinen veneen omistajista odottelee yksikseen lisämiehistöä Suomesta. Erikiin on helppo ystävystyä ja päätämme pitää yhteyttä matkalla etelään kohti Grenadaa, josta ovat varanneet paikan telakointia ja säilytystä varten.

Olemme monelta taholta kuulleet, että telakat Grenadalla ovat kaikki täynnä. Pääämme kuitenkin poiketa Grenadalla, kun se on matkan varrella Trinidadiin, johon olemme suunnitelleet telakointia.

19.04 Windflower lähtee kohti Grenadaa St Lucian ja Tobago Key’sin kautta. Windflowerin lähdettyä kiinnittyy heidän paikalleen toinen suomalaisvene. Tuukka ja Niina ovat ostaneet S/Y Clipper Nitehawk’in täältä Karibialta noin kuukausi sitten ja aikovat jatkaa veneen charter-bisnestä. Erittäin sympaattinen ja ennakkoluuloton pariskunta, Toivomme heille onnea ja kaikkea hyvää uuden elämän parissa. Toiset lähtevät, toiset saapuvat ja niin on meidänkin aika lähteä. 20.04 kirjoittaudumme ulos Martinique’lta. Ilmoitamme lähtöpäiväksi seuraavan päivän. Yöksi siirrymme lahdelle ankkuriin, ei ole itikoita, pääsemme veneestä uimaan ja ilmakin on vähemmän kuuma kuin marinassa.

Windflower departin Le Marin for Grenada.

   

Clipper Nitehawk, Helsinki Finland

 

Grand Anset d’ Arlet 10.04.2012 * 06.00 - Cul-de-Sac Marin 10.04.2012 * 10.10 = 15,3 Nm/ 04h 10’

Vietimme koko pääsiäisen Anse d’Arlet’ssa. Ensimmäisenä arkipäivänä eli tiistaina aamuyöllä saimme tekstiviestin, jossa kerrottiin latureiden lähteneen Hollannista jo 05.04. Toiveikkaina lähdimme auringon noustessa takaisin kohti Le Marinia.

Anse d'Arlet Anchorage

Toivoimme aikaisen aamun ja tyynen meren taas näyttävän valaat meille, mutta lahdelta ulos tultuamme totesimme, että keli oli aivan toisenlainen, oli melko korkea maininki ja aika navakka vastatuuli. Toisaalta koneella piti kuitenkin ajaa, jotta saisimme akkuja ladattua. Valaat eivät valitettavasti näyttäytyneet. Tulimme tutulle ankkuripaikalle Cul-de-Sac –lahdelle noin 10 maissa. Söimme aamiaisen, minkä jälkeen kysyimme paikkaa marinasta. Käskivät ottaa yhteyttä iltapäivällä uudestaan. Pääsimme marinaan klo 15.25. Kun vene oli saatu kunnolla kiinni, niin menimme toiveikkain mielin toimistoon kysymään, oliko meille tullut pakettia Hollannista. Ei ollut. Seuraavana yönä taas soittelua Suomeen. Saatiin lähetyksen seurantanumero, jonka mukaan paketti oli lähtenyt Amsterdamista vasta10.4. Ei siis auta muu kuin vain odottaa. Odottaessamme lähetyksen saapumista saimme tehtyä jotakin hyödyllistäkin: pyykit saatiin pestyiksi marinan itsepalvelupesulassa, kumpikin pääsi leikkauttamaan hiuksensa läheisessä kampaamossa ja lisäksi on tehty aika paljon huolto- ja korjaustöitä veneessä. Pieni työ oli lipun vaihto, mutta tulos sitäkin upeampi. Uusi puhdas Suomen lippu on marinassa liehuvista lipuista se komein.  Tänään on kulunut viisi päivää siitä, kun laturit lähtivät Hollannista, joten TNT express ei kyllä ole kovin nopea. 

Cul-de-Sac Marin 05.04.2012 *12.10 – Grand Anse d’ Arlet 05.04.2012 * 15.40 = 15,7 Nm/ 03h 30’

 Akkujen lataamiseksi ajettiin moottorilla koko matka. Keli oli tietysti leppoisaa myötätuulta, kun piti ajaa koneella. Matkalla ihailtiin Diamond Rockia, ihmeellisen näköistä saarta, jonka omistuksesta englantilaiset ja ranskalaiset taistelivat 1800-luvulla. Ihan Diamond Rockin lähellä katseemme osui johonkin vielä upeampaan. Ensin näkyi vedestä nouseva suihku ja hetken kuluttua valaan pyrstö.  Äkkiä kone seis ja kamera esille. Valas näyttäytyi vielä pari kertaa, mutta valitettavan etäällä. Noin puolen tunnin kuluttua jatkoimme matkaa Diamond Rock’in ja Martiniquen välisen kapean salmen läpi. Lähes heti salmen jälkeen näimme merestä nousevan valtavan ryhävalaan evän, Lumoutuneina seurasimme ryhävalaiden kisailua. Ne nostelivat välillä eviään ylös ihan kuin vilkuttaakseen meille. Välillä näkyi kaarevat selät ja pyrstön heilautukset. Lenski näki  yhden valaan hyppäävän täysin ylös vedestä. Valitettavasti kameran linssi ei osunut siihen suuntaan. Muuten kyllä saatiin aika hyviäkin otoksia. Olisimme tahtoneet seurata vaikka kuinka kauan tätä elävää luontodokumenttia, mutta valaat olivat sitä mieltä, että näytös on päättynyt.

Diamond Rock

Valaiden näkeminen luonnossa aivan läheltä korvaa kaiken matkasta aiheutuneen vaivan. Se teki meihin molempiin syvän vaikutuksen.

Jatkoimme matkaa Grand Anse d’Arlet –lahdelle ja laskimme ankkurin klo 15.40. Lahti on suosittu sukellus- ja snorklauspaikka, joten siellä oli paljon veneitä ankkurissa. Olimme kuulleet, että lahdella on paljon merikilpikonnia, joita voi nähdä sukeltaessa ja snorklatessa. Emme onnistuneet niitä kyllä snorklatessa näkemään, mutta muutaman näimme veden pinnassa, kun ne tulivat haukkaamaan ilmaa. Snorklauspaikkana lahti oli vähän pettymys; vesi oli aika sameaa ja kaloja ja koralleja melko vähän. Lopulta kyllä löysimme kohtuullisen hyvän paikan vähän lahden ulkopuolelta.

Lahden pohjukassa on pieni kylä, jonka edustalla on upea hiekkaranta. Koska oli pääsiäinen, niin ranta oli täynnä paikallisia viettämässä vapaapäiviään. Nuorison suurinta huvia näytti olevan hyppiä laiturilta veteen ja kastella jollalla laituriin tulevia veneilijöitä. Mekin saimme osamme.

Grand Anse d'Arlet

Emme kovin usein ole syöneet ravintoloissa, mutta täällä näimme paikallisen ravintolan omistajan vetävän maihin suurta katiskaa, joka oli täynnä hummereita. Ne olivat niin herkullisen näköisiä, että päätimme mennä illalla kokeilemaan, miltä ne maistuvat. Olivat ihan hyviä, mutta kustannussyistä otimme pienemmän menun, joka jätti tunteen, että olisi voinut syödä enemmänkin.

Cul de Sac Marin, teknisiä ongelmia.

Olo marinassa alkaa tuntua yhä tukalammalta, emmekä tällä hetkellä tarvitse marinan palveluita, kaipaamme omaa rauhaa ja ankkurilahdella puhaltavaa raikasta tuulta. joten siirrymme päivällä ankkuriin. Huomenna on tarkoitus lähteä n. 15 Nm pohjoiseen Grand Anse d’ Arlet –lahdelle. Varmuuden vuoksi vielä tankit täyteen vettä (7 €/1000 l on kohtuullinen hinta). Saamme kääntöapua marinan jollalla, sillä laituriväli on erittäin kapea ja lisäksi tuulee kohtalaisesti tietenkin väärästä suunnasta. Pyrimme aina lähtiessä ja saapuessa saamaan jonkun marinan henkilökunnasta paikalle, jotta näkevät, ettei tapahdu kolhimisia.

Cul-de-Sac anchorage

Ankkuripaikalla käynnistämme generaattorin, joka edellisen käyntijakson lopussa pysäytti itsensä todennäköisesti tilapäiseen lämmön nousuun. Generaattori on yleensä lähtenyt kiltisti käyntiin  tällaisten häiriöiden jälkeen muutaman tunnin odottamisen jälkeen, mutta nyt ei. Suomessa on jo ilta, joten herätyskello soimaan kello 2 yöllä, soitto maahantuojalle Suomeen. Ohjeiden mukaan saan häiriökohdan ohitettua ja laite käynnistyy ja tuottaa 220 V sähköä, mutta ei akkulatureille. Taas soitto Suomeen, tällä kertaa sähkömiehelle. Vika selviää nopeasti, hidastinrele on palanut, tämä jo kolmannen kerran, joten vararele löytyy omasta takaa. Kun rele on vaihdettu, tulee virta akkulatureillekin, mutta ne eivät suostu käynnistymään. Uusi soitto maahantuojalle Suomeen, taas mittaillaan ja ihmetellään. Lopuksi on todettava, että molemmat akkulaturit ovat kärähtäneet, tämä jo toinen kerta kolmen vuoden sisään. Edellisen kerran Hollantilainen valmistaja syytti Suomen sähköverkkoa. Heidän mukaansa rikkoutumisen oli aiheuttanut maasähkössä ollut massiivinen virtapiikki. Nyt oli ainoa virrantuottaja heidän valmistamansa generaattori, joten sieltä jostain pitäisi vika löytyä. Niin oli edellisen kerrankin, mutta sitä oli vaikea todistaa. Suomen maahantuoja lupasi heti ottaa valmistajaan yhteyttä ja ilmoittaa, miten ja milloin uudet laturit saadaan tänne. Vastaus tuli kahden päivän kuluttua. Nyt on tulossa pääsiäinen, joten laturit lähtevät matkaan ensi viikon tiistaina, jolloin he myös lupasivat ilmoittaa, milloin laturit ovat perillä.

Ainoa virran tuottaja on nyt Perkins. Ison turbodieselin käyttäminen lähes tyhjäkäynnillä akkujen lataamiseen ei tietenkään ole järkevää, mutta saa nyt vähän aikaa kelvata. Kahden aurinkopaneelin tuotto on aika pientä, mutta auttaa toki.

Välillä vähän ottaa jatkuvat tekniikkamurheet päähän, mutta ei auta, niiden kanssa on vain tultava toimeen, eikä ne saa pilata elämää, joten ankkuri ylös ja kohti Grand Anse d’ Arlet -lahtea.   

   

Cul-de- Sac Marin

Martinique kuuluu Ranskaan ja niin ollen myös EU:hun. Pääkieli on ranska, mutta sen ohella puhutaan myös creolia. Asukkaita on n. 400.000, pääkaupunki on Fort-de-France. Valuuttana on euro, mikä tekee hintojen vertailun helpoksi verrattuna muihin saariin. Ranskan vaikutus näkyy kaikkialla; kaupoista saa samoja tuotteita kuin Ranskastakin. Yleisvaikutelma on muihin saariin nähden siistimpi ja paremmin organisoitu. Tiet ovat erinomaisia verrattuna muihin Karibian saariin.

Kun tulimme ankkurilahdelle Le Marinin edustalle Immigration oli jo kiinni, joten viranomaismuodollisuudet hoidettiin seuraavana aamuna. Sisäänkirjoitus tapahtuu täällä omatoimisesti tietokoneella. Printin lukee ja leimaa yksi virkamies (muualla Karibian maissa 3), mikä nopeutti proseduuria. Rannan tuntumasta löytyi hyvä supermarket, jossa käytiin täydentämässä ruokavarastoja. Illallisen jälkeen Riitta huomasi, että n. 20 vuotta sitten laitettu nastahammas heilui ja lopulta irtosi. Yritettiin seuraavana päivänä päästä hammaslääkäriin, mutta oli lauantai eikä lääkäri tietenkään ollut paikalla.  Vastaanottoapulainen neuvoi tulemaan takaisin maanantaina. Hammaslääkärireissulla käytiin isossa supermarketissa, jossa tavattiin suomalaispariskunta Riitta ja Jorma, jotka ovat seilanneet jo 6 vuotta Karibialla. He kutsuivat meidät iltapäivällä veneelleen ja saimme paljon arvokkaita vinkkejä Karibialla seilaamisesta.

 Sunnuntaina ajettiin jollalla pitkin ankkurilahtien mangroverantoja. Suurella lahdella veneet ovat aktiivisessa purjehduskäytössä ja hyvin hoidetun näköisiä. Pienemmillä lahdilla lähellä mangroverantoja on ns. elämäntapaveneitä, osa varmaankin paljon kiertäneitä, mutta monia joissa vain asutaan. Osa on jätetty täysin heitteille. Hylyistä osa on vielä pinnalla, mutta moni jo puoliksi uponneena. Tuli jotenkin surullinen olo, kun katseli niitä.

Maanantaiaamupäivä vietettiin hammaslääkärin odotussalissa. Lopulta nuori, pätevän tuntuinen hammaslääkäri laittoi hampaan paikoilleen.  Oli todella helpottava tunne, kun pystyi taas hymyilemään ihan vapaasti.

Muutaman päivän ankkurissa olon jälkeen päätimme mennä Le Marinin marinaan. Vuorokausimaksu Chenoan kokoisesta veneestä on n. 22 €, mikä on ihan kohtuullinen. Marinassa toimii myös nettiyhteys, mikä oli yksi syy sinne menoon. Suurin syy marinaan menoon oli kuitenkin se, että jolla on ruvennut vuotamaan ja se piti saada paikatuksi.  Jolla nostettiin laiturille ja paikattiin ohjeiden mukaisesti. Liiman piti kuivua 3 vrk. Marinassa on myös itsepalvelupesula, joten pyykitkin tuli hoidettua.

Water coming in, air going out!

Sillä välin, kun odotettiin jollan liimausten kuivumista, vuokrattiin auto ja tutustuttiin saareen laajemmin. Ajettiin itärannikkoa ylös, upeita maisemia: paljon banaani- ja sokeriruokoviljelmiä, karjaa laitumella enemmän kuin muilla saarilla. Käytiin parissa rommitehtaassa ja banaanimuseossa, jossa oli esitettynä kaikki mahdollinen informaatio banaaneista. Saaren korkein vuori on Mont Pelé, joka on tulivuori ja purkautunut viimeksi vuonna 1902. Ajoimme vuorelle niin pitkälle kuin autolla pääsee. Loppumatka huipulle olisi pitänyt kävellä, mutta jätimme sen urheilun väliin. Suurimman vaikutuksen teki meihin molempiin kuitenkin saaren sisäosan sademetsä, jonka läpi tie kulki. Riviere Alman kohdalla jalkauduimme jopa vähäksi aikaa ja kuljimme pienen matkan joen vartta pitkin valtavien puiden ja saniaisten katveessa.

East Coast of Martinique

Depaz Rum Distellery

Rain forest

Jollan paikkaus ei onnistunut, sillä uusia vuotoja ilmenee sitä mukaan kuin edellisen saa paikattua. Venäläisvalmisteisen jollan saumat eivät ilmeisesti siedä Karibian oloja. Toivottavasti pärjäämme kuitenkin tällä jollalla edes tämän kauden.        

Rodney Bay 22.03.2012*10.00 - Cul De Sac Marin, Martinique 22.03.2012*15.40 = 26,2 Nm/ 5h 40’

Aamulla 22.3. nostamme ankkurin kohtalaisen navakassa tuulessa. Isopurje kakkosreivissä ja 70 % genua ulkona antaa meille hyvän 6,5 solmun nopeuden kohti Martinique’a. Meno ei ole kovin miellyttävää, on erittäin kuuma eikä edes navakka tuuli viilennä oloa, vettä tulee kannelle ja välillä jopa sitloodaan ja veneen poukkoileva liike, jonka terävä 1,5 m:n aallokko saa aikaan, tekee matkasta entistä tukalamman. Positiivista on se, että nyt vedentekokone alkaa tuottaa vettä, joka on laadullisesti hyväksyttävää.

ltapäivällä laskemme ankkurin Cul De Sac du Marin -lahdelle satojen muiden veneiden joukkoon. Lasilliset kuohuviiniä on hyvin ansaitut, olemmehan pitkästä aikaa taas EU:n alueella (Martinique kuuluu Ranskaan ja niin ollen myös EU:hun). Illalla toteamme, että päivän aikana on vedentekokone tehnyt meille noin 100 l vettä, veden maku on ainakin yhtä hyvä, jos ei parempikin kuin espanjalainen pullovesi, vaikkakin se on juuri ja juuri hyväksyttävissä rajoissa. Kuohuviini ja vesi on onneksi kaksi eri asiaa. 

           

Arriving Cul-de-Sac Marin

Marigot Bay 10.03.2012*11.55 - Rodney Bay 10.03.2012*14.00 = 7,5 Nm/ 2h 05’

Luonnonkauneudesta huolimatta alkoi Marigot Bay tuntua ahtaalta, halusin myös vielä kokeilla vedentekokonetta puhtaammassa vedessä Rodney Bay’ssä. Kello herättää meidät kahdeksalta, herääminen ja ylös nouseminen on jotenkin normaalia vaikeampaa. Kuppi kahvia ja voileipä saa jotenkuten silmät auki, naru irti poijusta ja siirrymme tankkauslaituriin, jossa ostamme tankit täyteen vettä ja jollaan 10 litraa bensaa. Irti laiturista, ulos lahdelta ja kohti Rodney Bay’tä. Päivä on pilvinen, sateinen ja heikkotuulinen, joten ajamme lyhyen 7 Nm matkan koneella. Lyhyellä matkalla ilmenee huomiseksi iso kasa huoltotöitä: logi ei toimi, yksi GPS ei toimi, septipumppu menee jumiin ja vedentekokone tekee merellä vielä huonompaa vettä kuin Marigot Bay’n lahden sameasta vedestä. Vähän kurja päivä, mutta huomenna kaikki korjataan ja maanantaina lähdetään kohti Martinique’a. Sehän on vähän niin kuin kotiin päin, kun siellä on euro, jolla ehkä saa ostaa hyvää ranskalaista patonkia.

Ei lähdetty maanantaina kohti Martinique’a. Vedentekokone ei edelleenkään toimi, muut viat on saatu korjattua, mutta uusia tulee. Riitan tietskari hajoaa, sitä ei edes yritetä korjata itse, sillä se kipinöi. Tiistaina Riitta huomaa että vasen silmäni on aivan verellä ja kun silmä seuraavana päivänä on yhtä pahan näköinen, menemme paikalliselle lääkäriasemalle. Sieltä neuvotaan viereiseen taloon, josta löytyy silmälääkäri. Ei vaarallista ja paranee itsestään muutamassa päivässä tai viikossa toteaa ystävällinen ja halpa lääkäri. Tätä kirjoitettaessa on silmä täysin parantunut. Ongelma vedentekokoneen kanssa pitää meidät edelleen Rodney Bay’ssä. Turhauttavaa omistaa kallis laite, jonka pitäisi tehdä vettä, ja samaan aikaan ostaa marinoista kallista vettä, joten kapistus laitetaan nyt toimimaan. Puheluita skypellä välillä Floridaan välillä Kaliforniaan, jossa on valmistajan pääpaikka. Kaikki kestää, kun tietskari pitää pakata reppuun ja sitten ajetaan jollalla välillä melkoisessa aallokossa marinan rantaan, missä päästään nettiin, jos päästään. Pikkuhiljaa alkaa vahvistua epäilys, että uusi membrani on viallinen. Valmistaja haluaa kuitenkin meidän tarkistavan laitetta jos jollakin tavalla. Lopulta tilaamme Floridasta uuden membranin, joka saapuukin jo seuraavana päivänä, mutta se jää tulliin viikonlopuksi. Maanantaina selviää, että laitetta ei saa tullista ulos, vaan pitää palkata paikallinen agentti hoitamaan asian. Luonnolisesti hänellä on maanantaina kiire päivä, joten luovutus tapahtuu huomenna. Hyvä tapa työllistää ihmisiä ja viedä toisilta rahaa. Alkuillasta on uusi membrani asennettu paikoilleen ja parin tunnin kuluttua saamme ensimmäiset litrat juomakelpoista vettä.

Päätämme viettää vielä seuraavan päivän Rodney Bay’ssä, käydä vähän kaupassa, tehdä ulosselvityksen valmiiksi torstaiaamun lähtöä varten ja antaa vedentekokoneen käydä useita tunteja yhtäjaksoisesti. Aamupäivällä saame kaikki asiat hoidettua, mutta vedentekokone ei nyt suostukaan tekemään kunnollista vettä. Arvo jonka mittarimme antaa, jää hieman hyväksytyn arvon väärälle puolelle. Enää ei edes jaksa ottaa päähän, kokeillaan huomenna merimatkan aikana uudelleen.

Anchorage in Rodney Bay



Maritime Mobile Fruit Market

           

St. Lucia

St. Lucia on British Commonwealthiin kuuluva itsenäinen saarivaltio, jonka ylin hallitsija on Englannin kuningatar, mutta paikallista valtaa käyttää kenraalikuvernööri ja pääministeri. Virallinen kieli on englanti, asukasluku n. 160.200, pääkaupunki on Castries. Maisemallisesti saari on todella upea, ensimmäisenä siluetista erottuvat vierekkäin olevat Piton-vuoret, Gros Piton ja Petit Piton. Sisämaa on vuoristoista sademetsää, mutta rannikolla on upeita lahdenpoukamia, joissa lukuisia veneitä ankkurissa.

Tulimme St. Lucialle saaren eteläkärjen kautta ja purjehdimme pitkin länsirannikkoa Rodney Bayhin, joka on melkein saaren pohjoispäässä. Ankkurissa vietetyn yön jälkeen ajoimme marinaan. Vähän saapumisemme jälkeen kuului laiturilta suomalainen tervehdys; Kiko, jonka Jussi oli useaan otteseen tavannut eri puolilla maailmaa, ja joka mekin oltiin tavattu ensin Kanarialla ja sitten Kap Verdellä, oli nyt St. Lucialla kipparoimallaan Pipe Dream –veneellä. Veneen amerikkalainen omistaja oli viikon kotilomalla Floridassa, joten Kikolla oli aikaa opastaa meidät paikalliseen ostoskeskukseen ja viettää muutama ilta kanssamme. Rodney Bayssa tapasimme muitakin suomalaisia mitä yllättävimmissä paikoissa.

Kiko

Saadaksemme kokonaiskuvan St. Luciasta vuokrasimme päiväksi auton ja ajoimme saaren ympäri. Mutkikkaat tiet kulkivat vuoren rinteitä ylös ja alas. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne, mikä tietysti lisäsi haastetta autolla-ajoon. Onneksi Lenski on melko luotettava kuski. Näimme upeita merenlahtia, korkeita vuoria ja hienon vesiputouksen, jonka ympärillä kasvitieteellinen puisto.

Diamond Waterfalls

Riitta and the Pitons

Oltuamme muutaman päivän marinassa siirryimme kustannuksellisista syistä ankkuriin Rodney Bayn lahdelle. Lahden pohjoispuolella on hieno Pigeon Island, jossa hauskan näköinen kaksihuippuinen vuori. Toisella huipulla on vanha linnoitus, josta englantilaiset aikoinaan puolustivat saarta ranskalaisia vastaan.

Pigeon Island

Lahdella kävi päivittäin samantyyppinen vilske kuin Barbadoksellakin oli ollut, eli vesiskoottereita, surffilautoja ja moottoriveneitä pyyhälsi läheltä ohi. Lähes koko ajan kävi tosi navakka tuuli, joka hankaloitti elämää veneessä ja etenkin jollalla liikkumista. Päivittäiset sadekuurot ovat tyypillisiä näillä seuduilla, ja alkavat aina silloin kun on ripustettu pyykkiä kuivumaan tai kansiluukut ovat auki.

Rodney Bayssa viivyimme 15 vuorokautta. Sen jälkeen suunnistimme kohti Marigot Baytä, jota on sanottu Karibian kauneimmaksi lahdeksi. Matka kesti 2 tuntia, kevyttä keulapurjeella purjehdusta. Marigot Bay on todella upea paikka ja siksi ilmeisesti myös aina täynnä veneitä. Meille osoitettiin  VHF:ssä poiju numero 7. Jo sisääntuloväylän alussa oli opastaja paikalla. Vanha merimies tietysti kysyi, että oletko Marigot Bayn marinasta. No en nyt ihan ole, mutta paikkoja minultakin kyllä löytyy, oli vastaus. Ainakin tällä kertaa kokemus pudotti välistävetäjän pois. Hetken kuluttua saapui paikalle marinan oma ”boat boy”, joka opasti ja avusti meidät poijuun numero 7.  Poijupaikka maksaa 30 US-dollaria/vrk. Marigot Bay on luonnon kauneudestaan johtuen muodostunut melkoiseksi  turistirysäksi, on maaturisteja, charterveneturisteja ja pitkänmatkan purjehtijoita. Viimeksi mainitut lukeutuvat sekä omasta että paikallisten mielestä omaan kategoriaansa. Niihin kai mekin kuulutaan, mutta väliäkö tuolla tai tällä, nautitaan koko rahan edestä luonnon kauneudesta ja paikan palveluista.

Marigot Bay

Chenoa in Marigot Bay

Even the big ones get  into  Marigot Bay

Vaikka pitkänmatkan veneilijällä aina riittää veneessä töitä; vanha merimiessanonta ”ennen loppuu merestä vesi kuin laivasta työt” pitänee paikkansa. Taitaisi kyllä olla halvempaa mennä maihin töllistelemään, kuin käydä venetarvikeliikkeessä ja sitten rakennella venettä. Lenski on askarrellut sähköisen pilssituuletuksen ja nyt on menossa vedentekokoneen kuntoon saaminen.  Jo Barbadoksella käynnistämämme kone ei Lenskin mielestä toiminut kunnolla, joten soitimme Floridaan laitteen myyjälle, joka neuvoi asentamaan uuden membranin, laitteen ydinosan (jonka olimme tilanneet jo viime kesänä), mutta laite toimikin huonommin uudella membranilla kuin vanhalla. Taas uusi soitto Floridaan, josta saimme lisäohjeita. Nyt laite toimii muuten kunnolla, vesi maistuu ihan hyvältä ja kone tekee sitä lähes luvatun määrän tunnissa, mutta mittarimme mukaan se ei ole aivan juomakelpoista. Näin sanoo WHO,  joka asetta rajat veden juomakelpoisuudelle. Monimuotoista on tämä purjehtiminen. Kaikki tekniset ongelmat on tähänkin asti saatu ratkaistua, joten eiköhän tämäkin. Makea vesi, joka meille kotioloissa on niin luonnollinen asia, on veneessä kallisarvoista, koska sitä voi ottaa mukaan vain rajoitetun määrän. Kaiken lisäksi veden laatu vaihtelee huomattavasti eri maissa ja täällä Karibialla, kuten monessa muusakin paikassa, vesi saattaa olla varsin kallista.