St. Lucia

St. Lucia on British Commonwealthiin kuuluva itsenäinen saarivaltio, jonka ylin hallitsija on Englannin kuningatar, mutta paikallista valtaa käyttää kenraalikuvernööri ja pääministeri. Virallinen kieli on englanti, asukasluku n. 160.200, pääkaupunki on Castries. Maisemallisesti saari on todella upea, ensimmäisenä siluetista erottuvat vierekkäin olevat Piton-vuoret, Gros Piton ja Petit Piton. Sisämaa on vuoristoista sademetsää, mutta rannikolla on upeita lahdenpoukamia, joissa lukuisia veneitä ankkurissa.

Tulimme St. Lucialle saaren eteläkärjen kautta ja purjehdimme pitkin länsirannikkoa Rodney Bayhin, joka on melkein saaren pohjoispäässä. Ankkurissa vietetyn yön jälkeen ajoimme marinaan. Vähän saapumisemme jälkeen kuului laiturilta suomalainen tervehdys; Kiko, jonka Jussi oli useaan otteseen tavannut eri puolilla maailmaa, ja joka mekin oltiin tavattu ensin Kanarialla ja sitten Kap Verdellä, oli nyt St. Lucialla kipparoimallaan Pipe Dream –veneellä. Veneen amerikkalainen omistaja oli viikon kotilomalla Floridassa, joten Kikolla oli aikaa opastaa meidät paikalliseen ostoskeskukseen ja viettää muutama ilta kanssamme. Rodney Bayssa tapasimme muitakin suomalaisia mitä yllättävimmissä paikoissa.

Kiko

Saadaksemme kokonaiskuvan St. Luciasta vuokrasimme päiväksi auton ja ajoimme saaren ympäri. Mutkikkaat tiet kulkivat vuoren rinteitä ylös ja alas. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne, mikä tietysti lisäsi haastetta autolla-ajoon. Onneksi Lenski on melko luotettava kuski. Näimme upeita merenlahtia, korkeita vuoria ja hienon vesiputouksen, jonka ympärillä kasvitieteellinen puisto.

Diamond Waterfalls

Riitta and the Pitons

Oltuamme muutaman päivän marinassa siirryimme kustannuksellisista syistä ankkuriin Rodney Bayn lahdelle. Lahden pohjoispuolella on hieno Pigeon Island, jossa hauskan näköinen kaksihuippuinen vuori. Toisella huipulla on vanha linnoitus, josta englantilaiset aikoinaan puolustivat saarta ranskalaisia vastaan.

Pigeon Island

Lahdella kävi päivittäin samantyyppinen vilske kuin Barbadoksellakin oli ollut, eli vesiskoottereita, surffilautoja ja moottoriveneitä pyyhälsi läheltä ohi. Lähes koko ajan kävi tosi navakka tuuli, joka hankaloitti elämää veneessä ja etenkin jollalla liikkumista. Päivittäiset sadekuurot ovat tyypillisiä näillä seuduilla, ja alkavat aina silloin kun on ripustettu pyykkiä kuivumaan tai kansiluukut ovat auki.

Rodney Bayssa viivyimme 15 vuorokautta. Sen jälkeen suunnistimme kohti Marigot Baytä, jota on sanottu Karibian kauneimmaksi lahdeksi. Matka kesti 2 tuntia, kevyttä keulapurjeella purjehdusta. Marigot Bay on todella upea paikka ja siksi ilmeisesti myös aina täynnä veneitä. Meille osoitettiin  VHF:ssä poiju numero 7. Jo sisääntuloväylän alussa oli opastaja paikalla. Vanha merimies tietysti kysyi, että oletko Marigot Bayn marinasta. No en nyt ihan ole, mutta paikkoja minultakin kyllä löytyy, oli vastaus. Ainakin tällä kertaa kokemus pudotti välistävetäjän pois. Hetken kuluttua saapui paikalle marinan oma ”boat boy”, joka opasti ja avusti meidät poijuun numero 7.  Poijupaikka maksaa 30 US-dollaria/vrk. Marigot Bay on luonnon kauneudestaan johtuen muodostunut melkoiseksi  turistirysäksi, on maaturisteja, charterveneturisteja ja pitkänmatkan purjehtijoita. Viimeksi mainitut lukeutuvat sekä omasta että paikallisten mielestä omaan kategoriaansa. Niihin kai mekin kuulutaan, mutta väliäkö tuolla tai tällä, nautitaan koko rahan edestä luonnon kauneudesta ja paikan palveluista.

Marigot Bay

Chenoa in Marigot Bay

Even the big ones get  into  Marigot Bay

Vaikka pitkänmatkan veneilijällä aina riittää veneessä töitä; vanha merimiessanonta ”ennen loppuu merestä vesi kuin laivasta työt” pitänee paikkansa. Taitaisi kyllä olla halvempaa mennä maihin töllistelemään, kuin käydä venetarvikeliikkeessä ja sitten rakennella venettä. Lenski on askarrellut sähköisen pilssituuletuksen ja nyt on menossa vedentekokoneen kuntoon saaminen.  Jo Barbadoksella käynnistämämme kone ei Lenskin mielestä toiminut kunnolla, joten soitimme Floridaan laitteen myyjälle, joka neuvoi asentamaan uuden membranin, laitteen ydinosan (jonka olimme tilanneet jo viime kesänä), mutta laite toimikin huonommin uudella membranilla kuin vanhalla. Taas uusi soitto Floridaan, josta saimme lisäohjeita. Nyt laite toimii muuten kunnolla, vesi maistuu ihan hyvältä ja kone tekee sitä lähes luvatun määrän tunnissa, mutta mittarimme mukaan se ei ole aivan juomakelpoista. Näin sanoo WHO,  joka asetta rajat veden juomakelpoisuudelle. Monimuotoista on tämä purjehtiminen. Kaikki tekniset ongelmat on tähänkin asti saatu ratkaistua, joten eiköhän tämäkin. Makea vesi, joka meille kotioloissa on niin luonnollinen asia, on veneessä kallisarvoista, koska sitä voi ottaa mukaan vain rajoitetun määrän. Kaiken lisäksi veden laatu vaihtelee huomattavasti eri maissa ja täällä Karibialla, kuten monessa muusakin paikassa, vesi saattaa olla varsin kallista.