15.4.2012

Cul-de-Sac Marin 05.04.2012 *12.10 – Grand Anse d’ Arlet 05.04.2012 * 15.40 = 15,7 Nm/ 03h 30’

 Akkujen lataamiseksi ajettiin moottorilla koko matka. Keli oli tietysti leppoisaa myötätuulta, kun piti ajaa koneella. Matkalla ihailtiin Diamond Rockia, ihmeellisen näköistä saarta, jonka omistuksesta englantilaiset ja ranskalaiset taistelivat 1800-luvulla. Ihan Diamond Rockin lähellä katseemme osui johonkin vielä upeampaan. Ensin näkyi vedestä nouseva suihku ja hetken kuluttua valaan pyrstö.  Äkkiä kone seis ja kamera esille. Valas näyttäytyi vielä pari kertaa, mutta valitettavan etäällä. Noin puolen tunnin kuluttua jatkoimme matkaa Diamond Rock’in ja Martiniquen välisen kapean salmen läpi. Lähes heti salmen jälkeen näimme merestä nousevan valtavan ryhävalaan evän, Lumoutuneina seurasimme ryhävalaiden kisailua. Ne nostelivat välillä eviään ylös ihan kuin vilkuttaakseen meille. Välillä näkyi kaarevat selät ja pyrstön heilautukset. Lenski näki  yhden valaan hyppäävän täysin ylös vedestä. Valitettavasti kameran linssi ei osunut siihen suuntaan. Muuten kyllä saatiin aika hyviäkin otoksia. Olisimme tahtoneet seurata vaikka kuinka kauan tätä elävää luontodokumenttia, mutta valaat olivat sitä mieltä, että näytös on päättynyt.
Diamond Rock

Valaiden näkeminen luonnossa aivan läheltä korvaa kaiken matkasta aiheutuneen vaivan. Se teki meihin molempiin syvän vaikutuksen.





Jatkoimme matkaa Grand Anse d’Arlet –lahdelle ja laskimme ankkurin klo 15.40. Lahti on suosittu sukellus- ja snorklauspaikka, joten siellä oli paljon veneitä ankkurissa. Olimme kuulleet, että lahdella on paljon merikilpikonnia, joita voi nähdä sukeltaessa ja snorklatessa. Emme onnistuneet niitä kyllä snorklatessa näkemään, mutta muutaman näimme veden pinnassa, kun ne tulivat haukkaamaan ilmaa. Snorklauspaikkana lahti oli vähän pettymys; vesi oli aika sameaa ja kaloja ja koralleja melko vähän. Lopulta kyllä löysimme kohtuullisen hyvän paikan vähän lahden ulkopuolelta.

Lahden pohjukassa on pieni kylä, jonka edustalla on upea hiekkaranta. Koska oli pääsiäinen, niin ranta oli täynnä paikallisia viettämässä vapaapäiviään. Nuorison suurinta huvia näytti olevan hyppiä laiturilta veteen ja kastella jollalla laituriin tulevia veneilijöitä. Mekin saimme osamme.

Grand Anse d'Arlet

Emme kovin usein ole syöneet ravintoloissa, mutta täällä näimme paikallisen ravintolan omistajan vetävän maihin suurta katiskaa, joka oli täynnä hummereita. Ne olivat niin herkullisen näköisiä, että päätimme mennä illalla kokeilemaan, miltä ne maistuvat. Olivat ihan hyviä, mutta kustannussyistä otimme pienemmän menun, joka jätti tunteen, että olisi voinut syödä enemmänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti