Chatham Bay18.01.2013*12.20 - Tobago Cays 18.01.2013*14.20 = 02h00'/8.0 Nm

Lähdettiin puolenpäivän jälkeen kohti Tobago Cays -saaria. Matka kesti 2 tuntia. Loppumatka oli mentävä "kieli keskellä suuta" kapeata väylää pitkin, jonka molemmin puolin on matalikkoa. Ankkuripaikalla oli veneitä vieri vieressä. Jo ennen kuin olimme saaneet veneen ankkuroitua, alkoi ympärillämme pörrätä jos jonkinlaista palvelujen tarjoajaa: lobsteridinner rannalla à 100 EC, tuoretta kalaa tai hummeria, hedelmiä ja tuoretta patonkia aamuksi. Tuore aamiaispatonki kuulosti houkuttelevalta, joten laitettiin tilaukseen. Ei voi sille mitään, että mieleen tulee suuri turistirysä, joka muistuttaa enemmän jotakin karavaanariparkkia kuin ankkuripaikkaa. Lisäksi paikka on täynnä charterveneitä, joita kohtaan on syntynyt tietynlainen epäluulo (syy selviää myöhemmin tässä kappaleessa). Toki törppöilee muutkin.

Tobago Cays muodostuu saariryhmästä, jota ympäröi iso hevosenkengän muotoinen koralliriutta, Horseshoe Reef. Vesi on täällä aivn uskomattoman väristä, vivahteita löytyy kirkkaan turkoosista syvän siniseen. Riutalla on upeita snorklauspaikkoja. Valitettavasti koko ajan oli aika kova tuuli, niin että kävimme riutalla snorklaamassa vain yhden kerran. Lenskin mielestä paikka ei ollut kovinkaan kummoinen, väritön ja tyhjä.  Mun mielestäni (Riitta)  siellä kyllä oli upeita koralleja ja kaloja. Suurimman vaikutuksen teki iso parvi kirkkaan sinisiä, melko isoja kaloja, jotka tulivat vastaan kuin juhlaparaatissa.

Saaren erikoisuus on osittain verkotettu alue, jossa voi snorklata kilpikonnien seassa. Niitä oli tosi kiva seurata, kun ne verkkaisesti napostelivat meriheinää pohjasta. Valitettavasti meillä ei ole vedenalaista kameraa, joten ei saatu kuvia kilpikonnista eikä kaloista. Sitä vastoin bongasin saaressa leguaanin, joka oli kiitollinen kuvauskohde, se kun jähmettyi pitkäksi ajaksi paikoilleen.

Suosituilla ankkuripaikoilla on tietysti se huono puoli, että veneet ankkuroituvat liian lähelle toisiaan. Valitettavan usein kysymyksessä on charter-katamaraani. Myöhään eräänä iltana Lenski huomasi, että meidän edessä ollut ranskalainen katamaraani lähti rekaamaan ja oli törmäämässä meihin. Se oli liian ahtaaseen paikkaan ankkuroitu ja sen seurauksena liian vähän ketjua ulkona. Lenski sai hälytettyä sieltä ihmiset hereille ja syntyi hirveä hässäkkä. Ranskalaisveneen ankkuri sotkeutui meidän ankkurikettinkiin ja törmäsi meihin kaksi kertaa. Onneksi saatiin fendareita väliin. Mitä enemmän ne pyöri meidän ympärillä, sitä pahemmin ketjut sotkeutuivat toisiinsa. Ongelmaa pahensi se, että ranskalaiset eivät puhuneet yhtään englantia. Meidän vieressä olleesta kanadalaisveneestä tuli avulias kaveri auttamaan ranskalaisia. Lopulta ranskalaisten oli irrotettava ankkurinsa  ja jätettävä se mereen.  Kanadalainen opasti ne poijuun. Seuraavana aamuna nostettiin meidän ankkuri, joka onneksi tuli aika helposti ylös.  Siirrettiin vene toiseen paikkaan ja toivottiin, ettei kukaan enää sotkeudu ankkuriketjuumme. Muistoksi jäi paarpuurin puoleiseen kylkeen muutama naarmu. Myöhemmin huomattiin, että myös peräpeilin alla oli kolhaisujälkiä.
Viimeisenä iltana Tobago Cayssa ostettiin taas elävä lobsteri, jonka Lenski valmisti vanhalla rutiinilla. Ateriasta tuli tosi herkullinen ja paljon halvempi kuin mitä rannalla olisi ollut tarjolla. Lobsteri maksoi 80 EC ja siitä riitti reilusti kahdelle.

Somebody is always bigger than us

Sunset at Tobago Cays