Scilly-saaret sijaitsevat aivan
Englannin lounaiskärjen ulkopuolella. Se on ryhmä louhikkoisia kalliosaaria,
joista suurimmalla on jopa kaupunki ja lentokenttä. Ilmeisesti suosittuja lomasaaria ainakin rannalla retkeilevistä
ihmisistä ja lahdella olevien veneiden paljoudesta päätellen. Jotenkin tulee
mieleen Viisikkokirjat, joita nuorena luimme
ja niissä kuvatut Englannin rannikkomaisemat. Me emme kuitenkaan tehneet lähempää tuttavuutta saarien kanssa.
Pysyttelimme veneessä leväten pitkän purjehduksen jälkeen.
Olimme ankkurissa 1,5 päivää. Ankkurissa olo vaati täällä
huomattavasti enemmän valppautta kun mihin olimme Karibialla tottuneet. Pito
oli huono ilmeisesti runsaasta pohjakasvillisuudesta johtuen (kelp,
jonkinlainen jättiläisnauhamakaroonia muistutava levä) ja veneitä oli paljon ja
liian lähellä toisiaan. Voimakas vuorovesivirta ja tuuli kääntelivät veneitä
miten sattui. Yritimme levätä ja tehdä välttämättömiä huoltotoimenpiteitä seuraavaa legiä varten.
Aamulla 22.7. nostimme ankkurin klo 6.50 sumuisella lahdella. Tutka ja AIS päälle heti, sillä rantoja ei juuri erottanut. Merellä näkyvyys vaihteli puolesta mailista täysin olemattomaan. Tuulta ei ollut, joten Perkins sai taas tehdä töitä. Aamupäivän lopulla virisi heikko tuuli, joten nostimme purjeet auttamaan matkantekoa.
Just plain Brittish |
Aamulla 22.7. nostimme ankkurin klo 6.50 sumuisella lahdella. Tutka ja AIS päälle heti, sillä rantoja ei juuri erottanut. Merellä näkyvyys vaihteli puolesta mailista täysin olemattomaan. Tuulta ei ollut, joten Perkins sai taas tehdä töitä. Aamupäivän lopulla virisi heikko tuuli, joten nostimme purjeet auttamaan matkantekoa.
Foggy early morning in the Isles of Scilly |
Tähän Englannin kanaalin
länsipäähän tulee laivoja sekä lännestä Atlantilta että etelästä Biskajan
lahdelta ja koko Englannin kanaalin liikenne idästä päin, joten liikenne on
erittäin vilkasta. Ylitämme ensimmäisen
pohjoisempana olevan kaksisuuntaisen väylän ongelmitta, mutta toisesta vähän
idempänä olevasta pohjois-eteläsuuntaan eli Biskajalle menevästä väylästä tulee mieleen Mannerheimintien
ylittäminen ruuhka-aikaan ilman suojatietä. Laivojen nopeudet ovat 8 - 12
solmua, mutta kauhulla totean, että seassa kulkee 350 metriä pitkä konttilaiva
22.5 solmun nopeudella huolimatta siitä, että sekä Britannian että Ranskan
merivartiosto jatkuvasti kehottavat laivoja pitämään nopeudet alhaisina
poikkeuksellisen huonon näkyvyyden takia. Juuri tällaiset vauhtihirviöt tekevät
meille väylän ylittämisen erittäin vaikeaksi. Kukaan ei meitä väistä. Kuitenkin
viimeinen kohtaamamme laiva kuuden ryppäässä tekee yllättävän liikkeen, vaikka
tulee styyrpuurin puolelta, se muuttaa suuntaa ja ohittaa meidät perän puolelta, vaikka keulan puoleltakin
olisi jäänyt 0.4 mailia matkaa. Enpä
voinut muuta kuin VHF:llä sanoa ”thank you very much motorship Panda”, eivät
kommentoineet. Oli miten oli, väylät on ylitetty ja muutamaa tuntia
myöhemmin sumu hälveni täysin ja Guernseyn jyrkät rantakalliot näkyivät upeassa
ilta-auringossa, joka pikkuhiljaa muuttui vielä upeammaksi täysikuuksi.
St Peter Portin aallonmurtajaportin sisäpuolella tuli meitä
vastaan marinan opastusvene, joka ohjasi meidät ponttonilaiturissa olevan
brittipurkkarin kylkeen.
Riitta oli päivällä leiponut
sämpylöitä, koska tuore leipä oli loppunut aikoja sitten. Ne maistuivat tosi
hyvältä ennen nukkumaan menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti