Port Elizabeth, Bequia 24.04.2012 * 18.40 – Prickly Bay, Grenada 25.04 2012 * 08.20 = 72,2 Nm/ 13h 40’

Ajoitamme lähdön iltaan, jotta olisimme perillä Prickly Bayssä valoisaan aikaan. Muutama tunti pidettiin konetta käynnissä. Näin saimme vähän lisävauhtia ja akkuja ladatuiksi, sillä tuuli oli heti auringonlaskun jälkeen heikko, vaikka ennuste lupasi koko matkan ajaksi 15-20 solmua itätuulta. Muutaman tunnin kuluttua tuuli virkosi ja puhalsi ennusteen mukaisesti koko loppumatkan. Purjehdimme lähes koko matkan saarten suojassa, joten aallokkoa ei ollut juuri ollenkaan. Tasainen tuuli, n. 20 solmun sivumyötäinen, antoi n. 8 solmun nopeuden aina Grenadan eteläkärkeen asti. Purjehdusnautinto loppuikin sitten tähän. Kun käännyimme Grenadan eteläkärjessä itään kohti Prickly Baytä, puhalsi tuuli meitä vastaan ja ehkä kiusallaan kiihtyi lähes 30 solmuun. Lisäksi saimme vastaamme kovan vastavirran ja Atlantilta  vyöryvän aallokon. Tätä 3 mailin matkaa junnasimme sitten lähes 2 tuntia, vaikka Perkinsistä otettiin poikkeuksellisen isot tehot. Lopulta pääsimme Prickly Bayn itäisen niemenkärjen suojaan ja parikymmentä minuuttia myöhemmin pudotimme ankkurin keskelle Prickly Bay -lahtea. Iltapäivällä ajettiin jollalla maihin tekemään maahantuloilmoitus. Taas piti täyttää paperinivaska, leimauttaa paperit ja maksaa lopulta 100 EC. Lisäksi immigration-virkailija kysyi hyvin tiukkaan sävyyn, miksi tulimme tekemään maahantuloilmoitusta niin myöhään, vaikka olimme ilmoittaneet tuloajaksemme 08.20. Tiukka äänensävy otti sen verran päähän, että vastasin, etten jaksanut tulla aikaisemmin, kun väsytti. Ilmeisesti rehellinen vastaus lopetti tiukkuuden ja paperihommat hoidettiin nopeasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä.

Prickly Bay, Grenada

Seuraavana päivänä näimme, kun Windflower tuli Prickly Bayhin.  He lähtivät vuorokautta ennen meitä Bequialta ja tekivät matkan etapeissa. Heillä oli paikka varattuna telakalta. Kävimme moikkaamassa Windflowerin miehistöä ja jatkoimme jollalla telakalle kysymään, löytyisikö meille paikka puoleksi vuodeksi. Pyysivät tulemaan huomenna uudestaan, jolloin saisivat varmistuksen, onko meille tilaa. Seuraavana päivänä seurasimme Windflowerin telakointia, joka näytti todella ammattitaitoiselta ja tehokkaalta. Iltapäivällä saimme vahvistuksen, että meille löytyy paikka, nostopäiväksi sovittiin 2.5. Vielä piti selvittää, hyväksyykö Pohjola Grenadan telakointipaikaksi. Soitto ja sähköposti Pohjolaan venevakuutuksia hoitaville henkilöille. Vastaus tuli heti seuraavana aamuna eli vappuaattona. Grenada hyväksytään telakointipaikaksi, vaikka on juuri ja juuri hurrikaanialuetta, mutta ns. low-risk.

Meidän Karibian purjehduksemme päättyy siis tältä osin Prickly Bayhin. Vene on telakoituna  toukokuusta lokakuuhun Spice Island Marine Services´ssä, Grenadassa.

Oltiin vielä muutama päivä lahdella ankkurissa. Kävimme tervehtimässä muutaman kerran Windflowerin porukkaa. Erik oli  lentänyt jo kotiin, mutta Kalle ja Markku laittoivat venettä säilytyskuntoon.  He olivat vuokranneet säilytystilan, josta tarjosivat meille osuutta. Otimme tarjouksen ilomielin vastaan. Muutenkin sovittiin, että pidetään yhteyttä puolin ja toisin.

Vapun jälkeen Chenoa nostettiin ylös ja pukitettiin. Koko homma sujui todella rivakasti ja ammattitaitoisesti. Muutimme asumaan pukkien päälle. Veneeseen saa sähköt ja vedet, joten asuminen käy ihan hyvin, uintimahdollisuuden menettäminen tietysti harmittaa. Ongelmana on kuumuus ja hyttyset, joista Windflowerilaiset olivat jo varoittaneet. Kaivoimme esille luukkujen päälle pantavat hyttysverkot, joita ei aikaisemmin ole tarvittu. Merellä ja ankkurissa käy aina jonkinlainen tuulenvire, niin ettei hyttysistä ole ollut haittaa. Kävimme ostamassa myös ison tuulettimen, joka vähän helpottaa hikistä oloa. Vene pitää pestä sekä sisältä että ulkoa. Lisäksi on suuri määrä huoltotöitä ja korjattavaa. Haluamme tehdä nämä työt nyt, jotta syksyllä kaikki olisi valmista. Töitä hankaloittaa kuumuden ja 80 %:n kosteuden lisäksi se, että veneessä on meidän kaikki tavarat, jotka ovat koko ajan tiellä. Onneksi purjeet ja paljon muuta kansitavaraa on saatu maissa olevaan säilytystilaan.    

Vegetation on the bottom and propeller

                                                                                        

      

Cul-de-Sac Marin 21.04.2012 *12.00 – Port Elizabeth, Bequia (St. Vincent & Grenadines) 22.04.2012 * 11.05 = 94,7 Nm/ 23h 05’

Nostettiin isopurje ylös Cul-de-Sac -lahdella. Vastatuuli ja aallokko sivusta, joten Perkins sai vähän aikaa auttaa matkanteossa. Martiniquen eteläkärjen tasalla saatiin sääennustuksen lupaama sivutuuli ja matka alkoi sujua ilman Perkinsin apua. Noin 15 solmun itätuuli antoi reilun 7 solmun nopeuden, joka yön aikana putosi huomattavasti, kun tuuli heikkeni. 

Illallinen, säilykepurkki raviolia ja jälkiruoaksi upea kirkas tähtitaivas. Kaukana takanapäin välähteli silloin tällöin salamoita, joita ei aikaisemmin olla nähty näillä vesillä. Aamuyöstä tultiin St. Vincentin länsipuolelle. Kuljimme aika lähellä rantaa, kun kuvittelin että myötävirta ja tuuli olisi siellä vähän voimakkaampi kuin ulompana. Pieleen meni, tuuli tyyntyi täysin, joten taas Perkins käyntiin.

Vähän auringonnousun jälkeen palkittiin liikkuminen aikaisin aamulla; pienen valaan selkäevä näkyi selvästi lähellä venettä. Äkkiä kone seis ja jäimme ajelehtimaan. Kyseessä olikin isompi parvi pallopäävalaita eli pilot whales. Valaat antoivat meidän kuvata itseään ihan rauhassa. Välillä ne nostivat päänsä tosi korkealle vedestä. Seurattuamme valaita jonkin aikaa huomasimme veneen edessä nopeasti lähestyvän aaltomuodostuman, joka osoittautui suureksi delfiiniparveksi. Se ohitti meidät aivan läheltä ja jatkoi kohti valasparvea. Seuraavassa hetkessä meri oli tyhjä, ainoastaan tyyni veden pinta. Jonkin aikaa odoteltuamme näimme muutaman valaan palaavan entiselle paikalleen, mutta ilmeisesti päänäytös oli ohitse ja meidän oli aika jatkaa matkaa. Pitkän hiljaisuuden jälkeen totesimme yhdessä, että kuten edellinenkin valaskohtaaminen, tämäkin luonnonnäytelmä jätti  meihin syvän ja ikimuistettavan vaikutuksen. 

                                       

                                           Video: Pilot whales at north west coast of St. Vincent


Tulimme Port Elizabethiin Bequian saarelle 11 maissa. Laskimme ankkurin lahdelle, jossa oli paikallisten kalastusalusten lisäksi joitakin purjeveneitä ja muutama pienempi rahtilaiva ankkurissa.





Sun set in Bequia

Bequia kuuluu St. Vincent & Grenadines –saarivaltioon. Rannassa on matalia karibialaistyyppisiä taloja, lahden edustalla iso hiekkaranta (Princess Margaret Beach)  ja hiekkarannan reunassa jännittävän näköinen luola, johon päätimme tutustua lähemmin, kun maahantulomuodollisuudet on hoidettu. 
 
Tulopäivämme oli sunnuntai, joten päätimme jättää sisäänkirjoittautumisen seuraavaan päivään, jolloin välttyisimme ylityökorvauksesta viranomaisille. Keltainen  Q-lipun (alukselle ei ole tehty maahantulo-sisään kirjautumista) tekee meistä ainakin lainkuuliaisia, jos ei muuta. Maanantaina menimme hoitamaan maahantulomuodollisuudet. Täällä on taas tyypillinen karibialainen käytäntö. Onneksi joka luukulla ei tarvitse täyttää uudestaan koko paperinivaskaa. Ensimmäiseltä luukulta saa paperinivaskan, jossa on onneksi kalkeripaperi välissä ja sitten revitään nipusta kopio aina uudelle luukulle tullessa. Viimeisellä luukulla, joka on varsinainen maahantuloviranomainen (immigration) peritään maksu  70 EC (East Caribian dollars) ja leimataan passit. 

Bequia

Emme olleet Bequialla kuin 2 päivää, sillä meillä oli kiire Grenadaan tai Trinidadiin, jotta saisimme telakkapaikan puoleksi vuodeksi. Purjehduskausi Karibialla lähestyy loppuaan ja veneelle pitää löytää varma telakointipaikka puoleksi vuodeksi. Toukokuusta lokakuuhun on hurrikaanikausi Karibialla. 

      

Cul-de-Sac Marin, tekniikkaongelmat ratkeavat lopulta

Viikon ajan päivittäin seuraamme latureiden kulkua, ne vain eivät tahdo liikkua. Vihdoinkin 16.04. TNT:n seurantasivu kertoo lähetyksen saapuneen Fort de France’iin. Lähetystä ei kuitenkaan ehditä enää sinä päivänä toimittaa perille, joten se on marinassa huomenna aamupäivällä. Kun menen aamupäivällä hakemaan lähetystä, kertoo marinan toimistotyttö, että kyllä lähetys kävi täällä, mutta lähti takaisin Fort de France’iin, kun et ollut paikalla maksamassa veroa. Kaikilla oli kyllä meidän puhelinnumeromme ja joku marinasta olisi kaiketi voinut tulla kertomaan, että lähetys on saapunut. Vero oli yllätys, kun sellaisesta ei missään ollut mainittu. Tällä kertaa vihainen soitto TNT:lle Fort de France’iin, josta ensin sanoivat, että lähetystä ei tänään voida toimittaa perille, vaan vasta huomenna. Ilmeisesti kireä äänensävyni sai heidät muuttamaan mielensä ja lupasivat toimittaa lähetyksen tänään ennen kello kuutta, jolloin marinan toimisto suljetaan. Kello viisi olin toimistossa odottamassa ja lähetys saapuikin juuri silloin, kuittaus papereihin ja kaverille verorahat (187.50 €, joku Martiniquen erikoisvero) käteen ja kaveri häipyi. Kun lähdin kantamaan pakettia veneelle, huomasin, että se vaikutti aika pieneltä ja kevyeltä, joten revin paketin auki ja totesin että se sisälsi vain yhden laturin, vaikka pakkauslistassa ja kuitissa sanottiin, että lähetys sisältää kaksi laturia ja vero oli kahdesta laturista. Seuraava soittoni TNT:lle Fort de France’iin oli sen verran vihainen, että vaikka väittivät, että paketteja on vain yksi kappale, suostuivat suorittamaan suuretsinnän kaikissa varastoissaan. Hetken kuluttua ilmoittivat hyvin nolosti, että sorry, kyllä täällä on vielä toinen paketti ja se toimitetaan perille huomenaamulla, johon totesin että ei, kun nyt heti. Aikamme kinattuamme lupasi paikallinen pomo tuoda paketin henkilökohtaisesti puolentoista tunnin kuluttua. Näin myös tapahtui. Kello kolme aamuyöllä olivat molemmat laturit paikoillaan johdot kytkettyinä. 33 asteen lämmössä ahtaassa konehuoneessa tehty työ ei ollut mitenkään helppoa, mutta tyydytys sitäkin suurempi kun totesin kaiken toimivan niin kuin pitää. Tapaus ei ole mitenkään erikoinen, sillä olemme matkan aikana tavanneet purjehtijoita, jotka ovat odottaneet varaosia kuukauden ja ylikin.

Laturia odotellessamme aika kului pikku askareissa mm. jollaa paikatessa. Lopulta saimme ilmavuodot paikattua, mutta vettä tulee edelleenkin pohjan läpi.
Torakka, olemme välttyneet näiltä kiusallisilta vapaamatkustajilta tähän asti, mutta täällä Martiniquella huomaa Riitta ensimmäisen. Se lentää hyvin nopeasti vähän muussaantuneena laidan ylitse. Yleensä yksi torakka tarkoittaa, että niitä on useita. Meitä taisi onnistaa, sillä enempää torakoita ei ole näkynyt. Vaikka kuinka huolellisesti puhdistaa ja tarkastaa veneeseen tuodut tavarat, niin ennemmin tai myöhemmin joku näistä sinänsä vaarattomista kiusankappaleista livahtaa turvatarkastuksesta läpi.

There is moore work on a boat than water in the sea.

Laiturissa meitä vastapäätä on suomalainen Svan 53 Windflower, jonka näimme ensimmäisen kerran Ruotsissa Kalmarissa vuosia sitten ja nyt täällä Karibialla  ensin Marigot Bayssa ja nyt täällä Martiniquessa. Toinen veneen omistajista odottelee yksikseen lisämiehistöä Suomesta. Erikiin on helppo ystävystyä ja päätämme pitää yhteyttä matkalla etelään kohti Grenadaa, josta ovat varanneet paikan telakointia ja säilytystä varten.

Olemme monelta taholta kuulleet, että telakat Grenadalla ovat kaikki täynnä. Pääämme kuitenkin poiketa Grenadalla, kun se on matkan varrella Trinidadiin, johon olemme suunnitelleet telakointia.

19.04 Windflower lähtee kohti Grenadaa St Lucian ja Tobago Key’sin kautta. Windflowerin lähdettyä kiinnittyy heidän paikalleen toinen suomalaisvene. Tuukka ja Niina ovat ostaneet S/Y Clipper Nitehawk’in täältä Karibialta noin kuukausi sitten ja aikovat jatkaa veneen charter-bisnestä. Erittäin sympaattinen ja ennakkoluuloton pariskunta, Toivomme heille onnea ja kaikkea hyvää uuden elämän parissa. Toiset lähtevät, toiset saapuvat ja niin on meidänkin aika lähteä. 20.04 kirjoittaudumme ulos Martinique’lta. Ilmoitamme lähtöpäiväksi seuraavan päivän. Yöksi siirrymme lahdelle ankkuriin, ei ole itikoita, pääsemme veneestä uimaan ja ilmakin on vähemmän kuuma kuin marinassa.

Windflower departin Le Marin for Grenada.

   

Clipper Nitehawk, Helsinki Finland