Rodney Bay 22.03.2012*10.00 - Cul De Sac Marin, Martinique 22.03.2012*15.40 = 26,2 Nm/ 5h 40’

Aamulla 22.3. nostamme ankkurin kohtalaisen navakassa tuulessa. Isopurje kakkosreivissä ja 70 % genua ulkona antaa meille hyvän 6,5 solmun nopeuden kohti Martinique’a. Meno ei ole kovin miellyttävää, on erittäin kuuma eikä edes navakka tuuli viilennä oloa, vettä tulee kannelle ja välillä jopa sitloodaan ja veneen poukkoileva liike, jonka terävä 1,5 m:n aallokko saa aikaan, tekee matkasta entistä tukalamman. Positiivista on se, että nyt vedentekokone alkaa tuottaa vettä, joka on laadullisesti hyväksyttävää.

ltapäivällä laskemme ankkurin Cul De Sac du Marin -lahdelle satojen muiden veneiden joukkoon. Lasilliset kuohuviiniä on hyvin ansaitut, olemmehan pitkästä aikaa taas EU:n alueella (Martinique kuuluu Ranskaan ja niin ollen myös EU:hun). Illalla toteamme, että päivän aikana on vedentekokone tehnyt meille noin 100 l vettä, veden maku on ainakin yhtä hyvä, jos ei parempikin kuin espanjalainen pullovesi, vaikkakin se on juuri ja juuri hyväksyttävissä rajoissa. Kuohuviini ja vesi on onneksi kaksi eri asiaa. 

           

Arriving Cul-de-Sac Marin

Marigot Bay 10.03.2012*11.55 - Rodney Bay 10.03.2012*14.00 = 7,5 Nm/ 2h 05’

Luonnonkauneudesta huolimatta alkoi Marigot Bay tuntua ahtaalta, halusin myös vielä kokeilla vedentekokonetta puhtaammassa vedessä Rodney Bay’ssä. Kello herättää meidät kahdeksalta, herääminen ja ylös nouseminen on jotenkin normaalia vaikeampaa. Kuppi kahvia ja voileipä saa jotenkuten silmät auki, naru irti poijusta ja siirrymme tankkauslaituriin, jossa ostamme tankit täyteen vettä ja jollaan 10 litraa bensaa. Irti laiturista, ulos lahdelta ja kohti Rodney Bay’tä. Päivä on pilvinen, sateinen ja heikkotuulinen, joten ajamme lyhyen 7 Nm matkan koneella. Lyhyellä matkalla ilmenee huomiseksi iso kasa huoltotöitä: logi ei toimi, yksi GPS ei toimi, septipumppu menee jumiin ja vedentekokone tekee merellä vielä huonompaa vettä kuin Marigot Bay’n lahden sameasta vedestä. Vähän kurja päivä, mutta huomenna kaikki korjataan ja maanantaina lähdetään kohti Martinique’a. Sehän on vähän niin kuin kotiin päin, kun siellä on euro, jolla ehkä saa ostaa hyvää ranskalaista patonkia.

Ei lähdetty maanantaina kohti Martinique’a. Vedentekokone ei edelleenkään toimi, muut viat on saatu korjattua, mutta uusia tulee. Riitan tietskari hajoaa, sitä ei edes yritetä korjata itse, sillä se kipinöi. Tiistaina Riitta huomaa että vasen silmäni on aivan verellä ja kun silmä seuraavana päivänä on yhtä pahan näköinen, menemme paikalliselle lääkäriasemalle. Sieltä neuvotaan viereiseen taloon, josta löytyy silmälääkäri. Ei vaarallista ja paranee itsestään muutamassa päivässä tai viikossa toteaa ystävällinen ja halpa lääkäri. Tätä kirjoitettaessa on silmä täysin parantunut. Ongelma vedentekokoneen kanssa pitää meidät edelleen Rodney Bay’ssä. Turhauttavaa omistaa kallis laite, jonka pitäisi tehdä vettä, ja samaan aikaan ostaa marinoista kallista vettä, joten kapistus laitetaan nyt toimimaan. Puheluita skypellä välillä Floridaan välillä Kaliforniaan, jossa on valmistajan pääpaikka. Kaikki kestää, kun tietskari pitää pakata reppuun ja sitten ajetaan jollalla välillä melkoisessa aallokossa marinan rantaan, missä päästään nettiin, jos päästään. Pikkuhiljaa alkaa vahvistua epäilys, että uusi membrani on viallinen. Valmistaja haluaa kuitenkin meidän tarkistavan laitetta jos jollakin tavalla. Lopulta tilaamme Floridasta uuden membranin, joka saapuukin jo seuraavana päivänä, mutta se jää tulliin viikonlopuksi. Maanantaina selviää, että laitetta ei saa tullista ulos, vaan pitää palkata paikallinen agentti hoitamaan asian. Luonnolisesti hänellä on maanantaina kiire päivä, joten luovutus tapahtuu huomenna. Hyvä tapa työllistää ihmisiä ja viedä toisilta rahaa. Alkuillasta on uusi membrani asennettu paikoilleen ja parin tunnin kuluttua saamme ensimmäiset litrat juomakelpoista vettä.

Päätämme viettää vielä seuraavan päivän Rodney Bay’ssä, käydä vähän kaupassa, tehdä ulosselvityksen valmiiksi torstaiaamun lähtöä varten ja antaa vedentekokoneen käydä useita tunteja yhtäjaksoisesti. Aamupäivällä saame kaikki asiat hoidettua, mutta vedentekokone ei nyt suostukaan tekemään kunnollista vettä. Arvo jonka mittarimme antaa, jää hieman hyväksytyn arvon väärälle puolelle. Enää ei edes jaksa ottaa päähän, kokeillaan huomenna merimatkan aikana uudelleen.

Anchorage in Rodney Bay



Maritime Mobile Fruit Market

           

St. Lucia

St. Lucia on British Commonwealthiin kuuluva itsenäinen saarivaltio, jonka ylin hallitsija on Englannin kuningatar, mutta paikallista valtaa käyttää kenraalikuvernööri ja pääministeri. Virallinen kieli on englanti, asukasluku n. 160.200, pääkaupunki on Castries. Maisemallisesti saari on todella upea, ensimmäisenä siluetista erottuvat vierekkäin olevat Piton-vuoret, Gros Piton ja Petit Piton. Sisämaa on vuoristoista sademetsää, mutta rannikolla on upeita lahdenpoukamia, joissa lukuisia veneitä ankkurissa.

Tulimme St. Lucialle saaren eteläkärjen kautta ja purjehdimme pitkin länsirannikkoa Rodney Bayhin, joka on melkein saaren pohjoispäässä. Ankkurissa vietetyn yön jälkeen ajoimme marinaan. Vähän saapumisemme jälkeen kuului laiturilta suomalainen tervehdys; Kiko, jonka Jussi oli useaan otteseen tavannut eri puolilla maailmaa, ja joka mekin oltiin tavattu ensin Kanarialla ja sitten Kap Verdellä, oli nyt St. Lucialla kipparoimallaan Pipe Dream –veneellä. Veneen amerikkalainen omistaja oli viikon kotilomalla Floridassa, joten Kikolla oli aikaa opastaa meidät paikalliseen ostoskeskukseen ja viettää muutama ilta kanssamme. Rodney Bayssa tapasimme muitakin suomalaisia mitä yllättävimmissä paikoissa.

Kiko

Saadaksemme kokonaiskuvan St. Luciasta vuokrasimme päiväksi auton ja ajoimme saaren ympäri. Mutkikkaat tiet kulkivat vuoren rinteitä ylös ja alas. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne, mikä tietysti lisäsi haastetta autolla-ajoon. Onneksi Lenski on melko luotettava kuski. Näimme upeita merenlahtia, korkeita vuoria ja hienon vesiputouksen, jonka ympärillä kasvitieteellinen puisto.

Diamond Waterfalls

Riitta and the Pitons

Oltuamme muutaman päivän marinassa siirryimme kustannuksellisista syistä ankkuriin Rodney Bayn lahdelle. Lahden pohjoispuolella on hieno Pigeon Island, jossa hauskan näköinen kaksihuippuinen vuori. Toisella huipulla on vanha linnoitus, josta englantilaiset aikoinaan puolustivat saarta ranskalaisia vastaan.

Pigeon Island

Lahdella kävi päivittäin samantyyppinen vilske kuin Barbadoksellakin oli ollut, eli vesiskoottereita, surffilautoja ja moottoriveneitä pyyhälsi läheltä ohi. Lähes koko ajan kävi tosi navakka tuuli, joka hankaloitti elämää veneessä ja etenkin jollalla liikkumista. Päivittäiset sadekuurot ovat tyypillisiä näillä seuduilla, ja alkavat aina silloin kun on ripustettu pyykkiä kuivumaan tai kansiluukut ovat auki.

Rodney Bayssa viivyimme 15 vuorokautta. Sen jälkeen suunnistimme kohti Marigot Baytä, jota on sanottu Karibian kauneimmaksi lahdeksi. Matka kesti 2 tuntia, kevyttä keulapurjeella purjehdusta. Marigot Bay on todella upea paikka ja siksi ilmeisesti myös aina täynnä veneitä. Meille osoitettiin  VHF:ssä poiju numero 7. Jo sisääntuloväylän alussa oli opastaja paikalla. Vanha merimies tietysti kysyi, että oletko Marigot Bayn marinasta. No en nyt ihan ole, mutta paikkoja minultakin kyllä löytyy, oli vastaus. Ainakin tällä kertaa kokemus pudotti välistävetäjän pois. Hetken kuluttua saapui paikalle marinan oma ”boat boy”, joka opasti ja avusti meidät poijuun numero 7.  Poijupaikka maksaa 30 US-dollaria/vrk. Marigot Bay on luonnon kauneudestaan johtuen muodostunut melkoiseksi  turistirysäksi, on maaturisteja, charterveneturisteja ja pitkänmatkan purjehtijoita. Viimeksi mainitut lukeutuvat sekä omasta että paikallisten mielestä omaan kategoriaansa. Niihin kai mekin kuulutaan, mutta väliäkö tuolla tai tällä, nautitaan koko rahan edestä luonnon kauneudesta ja paikan palveluista.

Marigot Bay

Chenoa in Marigot Bay

Even the big ones get  into  Marigot Bay

Vaikka pitkänmatkan veneilijällä aina riittää veneessä töitä; vanha merimiessanonta ”ennen loppuu merestä vesi kuin laivasta työt” pitänee paikkansa. Taitaisi kyllä olla halvempaa mennä maihin töllistelemään, kuin käydä venetarvikeliikkeessä ja sitten rakennella venettä. Lenski on askarrellut sähköisen pilssituuletuksen ja nyt on menossa vedentekokoneen kuntoon saaminen.  Jo Barbadoksella käynnistämämme kone ei Lenskin mielestä toiminut kunnolla, joten soitimme Floridaan laitteen myyjälle, joka neuvoi asentamaan uuden membranin, laitteen ydinosan (jonka olimme tilanneet jo viime kesänä), mutta laite toimikin huonommin uudella membranilla kuin vanhalla. Taas uusi soitto Floridaan, josta saimme lisäohjeita. Nyt laite toimii muuten kunnolla, vesi maistuu ihan hyvältä ja kone tekee sitä lähes luvatun määrän tunnissa, mutta mittarimme mukaan se ei ole aivan juomakelpoista. Näin sanoo WHO,  joka asetta rajat veden juomakelpoisuudelle. Monimuotoista on tämä purjehtiminen. Kaikki tekniset ongelmat on tähänkin asti saatu ratkaistua, joten eiköhän tämäkin. Makea vesi, joka meille kotioloissa on niin luonnollinen asia, on veneessä kallisarvoista, koska sitä voi ottaa mukaan vain rajoitetun määrän. Kaiken lisäksi veden laatu vaihtelee huomattavasti eri maissa ja täällä Karibialla, kuten monessa muusakin paikassa, vesi saattaa olla varsin kallista.

Bridgetown, Barbados 18.02.2012 *22.50 Lt. - Rodney Bay, St. Lucia 19.02.2012 *20.55 Lt. = 118,7 Nm/22h 05’

Suuret purjelaivat häipyvät yön pimeyteen toinen etelään toinen pohjoiseen. Itse suuntaamme kohti St. Lucian eteläkärkeä. Isopurje on tutussa yöreivissä,  eli kakkosessa ja genua täysin auki, näin saamme lähes 7 solmun nopeuden. Reilun tunnin kuluttua tuuli heikkenee ja vauhti hiipuu. Isosta reivi pois ja taas on logissa lähes 7 solmua, kunnes tuuli taas tunnin kuluttua voimistuu ja meno muuttuu sen verran railakkaaksi, että on aika reivata isoa. Loppuyö kuluu samoissa merkeissä. Auringon nousun myötä tuuli tasaantuu ja Riitta päästää  minut muutaman tunnin vapaavahtiin.

Reef or not to reef

Approaching the southern tip of St. Lucia. Is the flag the right one and is it the right way up ?

The Pitons

Iltapäivän alussa pääsemme St. Lucian eteläisen niemenkärjen länsipuolelle ja näin suojaan aallokolta, joka yön ja aamupäivän aikana on kasvanut melkoiseksi. Saaren länsipuolella aallokko pienenee huomattavasti, mutta onkin nyt pohjoisesta eli suoraan meitä vastaan ja kun tuulikin heikkenee, muuttuu meidän arvioitu saapumisaika Rodney Bayn lahdelle 17.00:sta iltaan 21.00:een. Loppumatkan ajamme koneella. 21.55 pudotamme ankkurin säkkipimeässä illassa. Seuraavana iltapäivänä ajamme sisään marinaan, josta meille radiolla ilmoitettiin laituri paikka F3, jota hetken aikaa etsimme ja pähkäilimme, kunnes huomasimme jonkun viittoilevan meille laituririvin aivan sisäpäästä. Sisääntulomuodollisuudet hoituivat puolessa tunnissa 50 US-dollarin hintaan. Vieressä oleva marinan toimisto kirjasi meidät marinaan, 70 US-dollaria/vrk + vedet ja sähkö. Hieno marina mutta mielestämme hinta kohtuuton, joten päätimme muuttaa takaisin ankkuriin muutaman päivän päästä.