23.1.2012

Pasito Blanco, Gran Canaria 12.01.2012*19.00 UTC - Mindelo, Cap Verde 18.1.2012 *18.15 UTC = 837,1 Nm/5 vrk 23h 15’

Valmistauduttiin koko päivä lähtöön. Kovan tuulen takia satamakapteeni ei antanut lupaa siirtyä marinan vastakkaisella puolella olevaan polttoainelaituriin. Illansuussa tuuli tyyntyi sen verran, että saimme luvan ajaa polttoainelaituriin ”omalla vastuullamme”. Marinan marinerot ja ystävämme Mörri auttoivat laituriin kiinnittymisessä. Tuntia myöhemmin olimme valmiina lähtemään merelle ja kuinkas ollakaan,  taas juuri auringon laskeutuessa. Marinassa puhaltanut lähes 30 solmun tuuli heikkeni merellä n. 20 solmun avotuuleksi antaen meille pelkällä genualla kuitenkin noin 6 solmun nopeuden, mikäpä tässä suunta 221º ja kohti Cap Verdeä.

Vahtivuoroksi sovittiin 3/6 (3 t vahdissa, 6 t vapaata). Riitta otti hoitaakseni vakituisen keittiövuoron ja sai vapautuksen yövahdista. Vähitellen muodostui säännöllinen rytmi. Pekka oli yleensä aina ensimmäisenä hereillä ja autteli aamuisin kahvinkeitossa.

Lauantaina (14.1.) tuuli tyyntyi päivällä ja  hyvä myötätuulemme hiipui niin että jouduimme pitkästä aikaa turvautumaan Perkinsin apuun. Olimme juuri paikassa, jossa kaksi merivirtaa yhtyy ja sen seurauksena meressä  on runsaasti ravintoa. Näimme useita suuria merikilpikonnia ja purjekaloja, jonkinlaisia purjeella varustettuja meduusoita, joita kilpikonnat syövät. Kilpikonnat päästivät meidät välillä jopa valokuvausetäisyydelle, ennen kuin laiskasti sukelsivat noustakseen taas pintaan, kun olimme ohittaneet ne. Sunnuntaina saimme seuraksemme parven delfiinejä, jotka ilmeisesti viettivät rauhallista pyhäpäivää, kun eivät esittäneet hyppyohjelmaansa. Sunnuntai-iltana  juhlimme puolivälin etappia kuohuviinillä ja Pekan tekemällä superhyvällä katkarapupastalla. Viikonlopun levolla ollut tuuli virisi illalla taas suoraan reittiviivan suuntaisena ja sen verran reippaana, että saimme logiin 156 Nm vuorokaudessa ja loppumatkan vuorokausimatkoiksi 140 Nm. Reipas tuuli luonnollisesti nosti aallokon, joka välillä lähenteli 5 m:ä tehden taas kerran elämän epämukavaksi. Ruoanlaitto ja jopa syöminen oli tässä keikutuksessa taas melkoinen taitolaji. Nukkuminenkaan ei ollut ihan helppoa; varsinkin Jussi, joka asuu keulassa, taisi nukkua ilmassa jossain punkan ja katon välissä, eikä ollut Pekan nukkuminenkaan sen helpompaa käytävän yläpunkassa, josta pelkäsimme hänen putoavan.
Merikilpikonna
Purjekala
3 kipparin kopla
 Santo Antaon ja Sao Vicenten –saarien välisessä salmessa on merenkäynti usein erittäin kovaa, kun suuri vesimäärä pakkautuu kapeaan salmeen ja meren pohja nousee jyrkästi useasta kilometristä muutamaan kymmeneen metriin. Meillä oli kuitenkin aivan kohtuullinen merenkäynti, tuuli ainoastaan tuplasi voimansa kapeassa salmessa kiihtyen noin 15 solmusta 30 solmuun.

Edellisestä saapumisestani Mindeloon on kulunut 10 vuotta. Paikka on luonnollisesti sama, mutta jotenkin siistimpi ja luhistunen vanhan laiturin paikalla on moderni eurooppalaistyylinen marina kaikkineen palveluineen. Keula köydet kiinni, upponarut ylös, takaknaapeihin kiinni, 837 Nm:n  vajaassa 6 vuorokaudessa, hieno nopea legi. Kipparin yksinkertainen kiitos miehistölle hyvin tehdystä työstä. Iltamyöhään salongissa nautittu juhla-ateria (sisäfileepihvit valkosipuliperunoiden kera) oli hyvin ansaittu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti