19.9.2011

Islas Cies

 Matka Vigosta Islas Cies’iin kesti 2 tuntia. Laskimme ankkurin eteläisimmän saaren, San Martinon edustalle. Islas Cies –saariryhmään kuuluu kolme saarta: Illa Do Monteagudo (pohjoinen saari), Illa do Faro (keskisaari) ja Illa de San Martino (eteläinen saari). Pohjoisen ja keskimmäisen saari on yhdistetty toisiinsa joskus viime vuosisadan alussa rakennetulla betonisillalla. Saaret ovat osa Atlantic Islands of Galicia –kansallispuistoa. Maisemat ovat huikaisevan hienot. Jokaisessa saaressa on pehmeän valkoisen hiekan peittämiä poukamia, joiden yläpuolelle kohoavat korkeat vuoret.


Laskimme jollan vesille ja ajoimme pitkin rantoja. Uiminen onnistui sekä veneestä että hiekkarannalta. Vesi tosin oli yllättävän kylmää (n. +18ºC), mutta tuntui silti ihanalta. Näillä seuduilla on yleistä, että aamuisin on sumua. Niinpä oli melkoinen pettymys, kun tulomme jälkeisenä aamuna koko hieno maisema oli peittynyt sumuun. Onneksi sumu hälveni puolenpäivän jälkeen ja pystyimme taas nauttimaan näköaloista. Oman ohjelmansa tarjosivat kalastajaveneet, jotka aamuin ja illoin kävivät laittamassa ja kokemassa verkkojaan saarten rannoilla.


Kolmantena päivänä vaihdoimme ankkuripaikkaa. Menimme isommalle lahdelle, joka oli pohjoisen ja keskisaaren välissä. Lahdella oli ankkurissa myös ruotsalaisvene, joka oltiin tavattu Murosissa. Ttarkoituksena oli mennä tutkimaan lähemmin saaria maista käsin. Oli alkanut tuulla aika navakasti eikä Lenski halunnut jättää venettä kauaksi aikaa yksin ankkuriin, joten lähdin yksin maihin. Saarilla oli  hienosti merkittyjä retkeilyreittejä. Näköalat ylhäältä vuorelta olivat tietysti tosi upeat. En tosin ihan huipulle asti kiivennyt.

Illalla tuuli yltyi edelleen ja ankkuripaikkamme oli vähän suojaton. Nostimme jollan ja sen moottorin ylös veneeseen, mikä melkoisessa aallokossa oli kohtalaisen vaativa suoritus. Ankkuri piti meidät onneksi koko yön tukevasti paikoillamme. Aamulla tuuli edelleen, joten päätimme lähteä johonkin suojaiseen marinaan mantereelle.


         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti