St. Maarten 29.05.2013 *13.56 Lt - Horta, Azores 19.06.2013 * 15.00 UTC = 20 vrk 20h 50' /2505 Nm

Alkumatkasta saatiin hyvä sivumyötäinen tuuli. Parhaimmillaan veneen nopeus oli yli 9 solmua. Ongelmana oli vain se, että suunta oli täysin väärä, johonkin Bermudan länsipuolelle.  Pääasia on kuitenkin  että ollaan menossa ja päästään edes hieman pohjoiseen, jolloin tuulten pitäisi muuttua meille suotuisammaksi. Näinhän kävi ja noin muutamia satoja maileja Bermudan itäpuolella saamme kauan kaivatut läntiset tuulet. Nyt voimme jopa valita tuulen nopeuden. Menemällä enemmän pohjoiseen saamme kovemmat tuulet, mutta myös kovemman merenkäynnin. Tyydymme vähän heikompiin tuuliin ja rauhallisempaan menoon eli pysyttelemme nyt aluksi 36 – 37 latituudin välissä, jossa tuulet ovat lähes täysin myötäiset 15 - 25 solmua. 

Olimme rekisteröityneet ns. Herb-nettiin,  kanadalainen kaveri, joka kymmenien vuosien ajan on lyhytaaltoradiolla (SSB)  päivittäin antanut veneilijöille säätietoja ja suositteluja, mihin suuntaan purjehtia hyvien tuulten löytämiseksi,  sekä ennen kaikkea varoittanut  huonosta säästä. Niin tälläkin kertaa, kauden ensimmäisestä trooppisesta myrskystä, joka voimakkuudeltaan oli Andrew-nimen arvoinen. Onneksi myrsky ei kääntynyt Atlantille, vaan pysytteli USAn ranikolla  eikä saavuttanut hurrikaanivoimakkuutta, vaan pysyi ns. tropical storm -tasolla  aiheuttaen kuitenkin pientä levottomuutta pariksi päiväksi.  Valitettavaa oli, että saimme ainoastaan yhtenä iltana yhteyden Herbiin ja silloinkin oli kuuluvuus meiltä päin hänelle erittäin heikko. Kuulimme kuitenkin hänen ja muiden veneiden liikenteen, joten saimme kyllä jonkinlaisen kuvan Atlantin yleissäätilasta. Muut Herb-net-veneet vain olivat valitettavan kaukana meistä.

Säätietoja saimme kuitenkin koko Atlantin ylityksen ajan Sailmailin kautta downloadaamalla sääkarttoja päivittäin, ja mikä kaikkein arvokkainta,  oli ystävämme Veka, kokenut Atlanin ylittäjä, joka päivittäin lähetti meille ja myös Snoopylle säätietoja Suomesta käsin. Tänä vuonna on kuulemma erittäin huonot radiokelit eli auringon pilkkuja ja tai magneettimyrskyjä, jotka häiritsevät lyhytaaltoradioliikennettä. Onneksi datalähetykset eivät ole häiriöille niin alttiita kuin puheelle. Huonosta radiokelistä huolimatta pystyimme lähes päivittäin pitämään yhteyttä Snoopyyn, Elainiin ja myöhemmin radiosessioon liityneeseen kanadalaiseen Molodaan . Radiosessiossa vaihdettiin sijaintitiedot, säätiedot ja luonnollisesti varmistettiin, että kaikilla on kaikki kunnossa. Sen jälkeen rupateltiin välillä pitkään kaikki maailman kuulumiset.

Kun oltiin oltu n. viikko matkalla, niin tuuli heikkeni huomattavasti. Jo muutamaa päivää aikaisemmin oli säässä tapahtunut muutos, meriveden lämpötila alkoi laskea ja samalla varsinkin yöt alkoivat tuntua kylmiltä . Tästä eteenpäin alkoi tuulen voimakkuus myöskin vaihdella aika paljon ollen välillä tosi heikko ja ja muutamaa tuntia myöhemmin puhalsi 15-25 solmua. Heikkojen tuulien ajaksi laitettiin Perkins töihin. Päästiin eteenpäin ja saatiin sähköä ja käytettiin jääkaappia ja pakastinta max-teholla sekä tehtiin vettä. Loppumatkasta sitten Azoreiden päällä olevan korkeapaineen keskustan vaikutuksesta tuuli loppui lähes kokonaan. Ajettiin 3 viimeistä vuorokautta lähes tulkoon Perkinsin voimalla. Vaikka välillä olimme huolisamme polttoaineen riittämisestä, totesimme perillä Hortassa, että meillä oli viellä noin puolet jäljellä eli 450 litraa.

Yhteenvetona Atlantin ylityksestä voi todeta seuraavaa: säät olivat meille aika suotuisat, vaikka aluksi näytti siltä, että joutuisimme Bermudalle odotelemaan suotuisampia tuulia. Ylitysaika muutamaa tuntia vaille 3 viikkoa on jokseenkin normaali. Veneessä kaikki toimi eli teknisiä murheita ei ollut. Ainoa korjaustoimenpide koko ylityksen aikana oli yhden ratsastajan vaihto. Iso purje jäi maston puoleenväliin jumiin, kun olimme sitä laskemassa. Ongelman aiheutti ratsastaja, joka rikkoontui ja kiilautui purjeuraan. Seurauksena oli, että nostin kietoutui yläsaalingin ja vantin ympärille. Kaikki saatiin kuntoon parin päivän kuluttua, kun merenkäynti rauhoittui.

Mitään varsinaisia vahtivuoroja emme sopineet, vaan se joka oli hereillä kurkki silloin tällöin ulos. Käytänössä minä (Lennart) valvoin ja torkuin yöt ja Riitta nukkui. Aika suuren luottamuksen sai kyllä AIS osakseen. Lähes päivittäin näimme laivan tai laivoja, joko visuaalisesti tai AIS-kuvaputkella. Aika ei tullut pitkäksi; päivät kuluivat torkkuessa tai jotain pikku askareita tehdessä. Päivän kohokohdan muodosti Riittan valmistama illallinen.  Säilykkeistäkin valmistuu maittava ruoka taitavissa käsissä.  Jälkiruoaksi kävi jokin peli tai vanha jo moneen kertaan nähty DVD-leffa. Emme lähtiessä oikein kunnolla paneutuneet tuoremuonan hankintaan sillä seurauksella, että meiltä loppuivat perunat, pehmeä leipä, vihannekset, leikkeleet ja hedelmät. Syynä huonoon tuoreprovianttihankintaan oli varmaankin se, että olimme vielä molemmat heikkokuntoisia flunssasairastelun jäljiltä eikä minkäänlaista ruokahalua ollut kummallakaan. Tulipahan halpa provianteeraus. Säilykkeitä oli kyllä riittävästi, joten ei me nälkää nähty. Loppumatkasta ruokapuoli vain kävi vähän yksitoikkoiseksi.  Öisin meni useita tunteja SSB:n parissa, kun downloadattiin sääkarttoja ja lähetettiin sähköposteja, niissä lähinnä positioraportteja. Surkeata oli, että Shiptrak-järjestelmä ei alkumatkan ensimmäisten päivien  jälkeen toiminut  ja sen kuntoon saamiseen meni vissiin kymmenen päivää, hitaita sähköpostiyhteyksiä ympäri maailmaa, kunnes Sailmailista (sähköposti operaattorimme) Jim sai asian hoidettua.

Yritimme koko matkan ajan silmä tarkkana bongata valaita, mutta ne eivät vain suostuneet näyttäytymään meille. Sen sijaan delfiinit kävivät matkan puolenvälin jälkeen tervehtimässä meitä lähes päivittäin.  Muut meressä elävät lähinnä kalat kyllä ilmeisesti kiersivät meidät kaukaa, sillä hinasimme uistinta perässä lähes koko matkan eikä mitään tarttunut kiinni.  Muut purjehtijat saavat kuulemma kalaa, kunhan vain heittää jotain siiman päässä mereen.

Aamulla 19.6  erotimme usvaisesta kelistä huolimatta Picon 2300 metriä korkean tulivuoren, muutamaa tuntia myöhemmin tuli näkyviin Faialin saari. Kierrettyämme Monte De Guian  niemen kärjen, tuli näkyviin Hortan kaupunki ja satama. Vielä edellisenä päivänä ajattelimme mennä suoraan Sao Migueliin, mutta kun totesimme että meillä oli vuorokausi aikaa, kunnes tyttäremme perheineen tulisi Azoreille,  päätimme muuttaa suunitelmaa ja mennä purjehtioiden niin paljon mainostamaan Hortaan, jos ei muuten, niin ainakin maalaamaan veneemme logon siihen kuuluisaan aalonmurtajaan.

Faial

Planned route and actual sailing track

Todennäköisesti ”S/y Draconiksen”  Riitan vakuuttelut siitä, että kahdestaan pärjäisimme, sai meidän Riitan muuttamaan mielensä Atlantin ylityksestä, jota hän ei aluksi halunnut kahdestaan tehdä. Nyt on kaikki hyvin Atlantti on ylitetty. Varmasti oli onneakin mukana, mutta mielestämme pärjäsimme varsin hyvin ja saimme elää  omaa meille sopivaksi käynyttä  elämän rytmiä tarvitsematta huolehtia kenestäkään ulkopuolisesta.  Ne gastit, joita meillä oli länteen päin tultaessa, Seppo, Pekka ja Jussi, olivat niin huippuluokkaa sekä ihmisinä että purjehdusapuna, että vähenpään emme voineet tyytyä, joten luotimme toinen toiseemme.