Ponta Delgada, Azores 6.7.2013 *13:15- Isles of Scilly, England 20.7.2013 *15.30= 14 vrk 2h 15' /1492.7 Nm

Ennen lähtöämme Azoreilta saimme vieraaksemme entisen gastimme Sepon, joka oli tullut viikon lomalle Azoreille. Seppo auttoi meitä lähtövalmisteluissa ja jäi yhdessä naapuriveneemme,  s/y Valentinan, Riston ja Helinän kanssa laiturille vilkuttamaan, kun lähdimme kohti seuraavaa etappiamme. Yritimme kyllä  houkutella Seppoa mukaan mutta tällä kertaa hänen aikansa ei siihen riittänyt.

Seppo, Riita, Lennart

Risto and Helinä

Nostaessamme sataman ulkopuolella purjeita parvi delfiinejä kävi toivottamassa meidät tervetulleeksi omaan valtakuntaansa. Heikossa tuulessa kuljimme Sao Miquelin kaunista etelärantaa kohti länttä, kunnes illalla olimme saaren länsikärjessä, josta käännös kohti pohjoista. Suunnitelmana oli mennä kauemmaksi länteen hakemaan sinne ennustettuja  meille myötäisiä tuulia. Illalla heikko tuuli tyyntyi lähes kokonaan, joten käynnistimme Perkinsin. 

Jo lähtiessä tiesimme, että tästä legistä tulisi meille hankala. Skotlannin päällä olevan vahvan korkeapaineen ennustettiin  pysyvän paikoillaan, joidenkin mukaan jopa viikkoja (näin kävikin).  Seuraavana aamuna alkoi sitten koko matkan kestänyt tuulipähkäily.  Hylkäsin jo päättämäni läntisen vaihtoehdon yöllä saamani tuulikartan perusteella, käännyimme koilliseen. Koilliseen etenimme heikossa sivumyötäisessä tuulessa tietoisina siitä, että edessä päin tuulet kääntyisivät vastaiseksi. Heikko vastatuuli on näin painavalle veneelle  tosi hankala, eikä Chenoan kryssiominaisuudet ole sieltä parhaasta päästä . La Coruna  Espanjassa ei houkuttele,  vaikka vaihtoehdot ovat aika vähissä.

 Tiistaiyönä huomaan  painekartasta, että meidän länsipuolelle on muodostumassa pieni heikko korkeapaine. Keskiviikkoyönä käsitykseni vahvistuu ja teen päätöksen lähteä pohjoiseen korkeapaineen perään. Ennusteen mukaan paineen pitäisi liikkua ensin hivenen itään ja sitten kääntyä pohjoiseen. Kuin tilauksesta pääsemme korkeapaineen länsipuolelle ja saamme heikon myötäisen tuulen. Koko ajan oli tunne, että paine kääntyy itään ja näin kävikin maanantaina 15.7.  Ja kun hyvin passattiin, oltiin paineen pohjoispuolella, joten heikko myötis jatkui.  Olemme kaukana alkuperäisestä reittisuunnitelmasta,  maileja siihen tulee varmaankin 300-400 lisää. Näinhän käy, kun vastapelurina on luonto ja sen ehdoilla on pelattava. Oli miten oli, olemme säästäneet kallisarvoista polttoainetta muutamalle viimeiselle päivälle, jolloin on odotettavissa ensin tyyntä ja sitten  vastatuulta. Vaikka meillä on polttoainetta reilut 800 litraa  ja käytämme koneella ajaessa pieniä tehoja  (1400 rpm= 5ltr/h antaa tyynessä noin 4 solmun nopeuden), kuitenkin polttoaine vähenee yllättävästi, kun suurehko dieselmoottori käy 24 tuntia vuorokaudessa. Moni varmaankin ihmettelee dieselistä puhumista, kun kerran ollaan purjehtimassa. Luulenpa että himopurjehtijallekin voi dieseli tulla mieleen, jos pari viikkoa lilluu pläkässä.

 Hyvänä apuna on  Open CPN –navigointiohjelma, jota aloimme käyttää Karibialta lähtiessä. Muutaman kerran onnistuin jopa saamaan sääkartan merikortin päälle, mistä oli todella suurta apua taktiikkasuunnittelussa.  Valitettavasti ohjelma lakkasi toimimasta, joten taas hiirellä kartalle piirtämään. Ystävämme Veka lähettää meille päivittäin Suomesta käsin tuoreita säätietoja. Saamme myös päivittäin, tai paremminkin öittäin, downloadattua ”grib faileja” eli tuuli- ja painekarttoja, joita tällä legillä  saamme Belgiassa sijaitsevan Sailmail-aseman kautta. Nämä gribit ovat  olleet lähes poikkeuksetta hyvin tarkkoja. Nyt ne ovat pitäneet uskomattoman hyvin paikkansa varsinkin kun ollaan keskellä Atlanttia ja tuulet ovat heikkoja, voisi melkein sanoa asteen ja solmun tarkkuudella. 

Snoopy  lähti Hortasta muutamia päiviä ennen meitä. Olemme  SSB:n (puhe) ja SSB Sailmailin (sähköpostin )  välityksellä yhteydessä lähes päivittäin. Matti sai melkein heti alkumatkasta gastin, jonka risti Pekaksi. Pekka on pieni lintu, joka  on viihtynyt Matin kanssa ja tullut hänelle ilmeisesti hyvin läheiseksi; kyllä se hyvä seura näyttää kelpaavan  yksinpurjehtijallekin.  

Snoopyssä hajosi paremman keulapurjeen nostin, joten Matilla on ainoastaan paljon käytetty heikko,  pieni keulapurje käytettävissä. Hän on meistä noin 250 mailia idempänä, joten hänellä on vastatuulet. Vallitsevissa tuuliolosuhteissa Matti kääntyi takaisin päin ja on nyt menossa  kohti La Corunaa Espanjassa, varmaankin se ainoa oikea ratkaisu. Eilen 16.07 illalla hänellä oli matkaa jäljellä ainoastaan 60 mailia. Meillä on haikea mielin kun lähes  jokailtaiset juttutuokiot nyt loppuvat. Yhteydenpito on meille molemmille olut myöskin turvallisuusasia, niin kuin edellisellä legilläkin. Vaihdetaan tietoja säästä, sijainnista, navigoinnista ja teknisten ongelmien ratkaisemisesta. Pekka lähti kuulemma aamuauringon noustessa, kun ilmeisesti vaistosi mantereen läheisyyden. Varmaankin oli Matille haikea hetki, kun useamman viikon yhdessä purjehdus loppui.

 Tällä legillä on käytännöksi muodostunut, että minä valvon öisin, lähinnä siitä syystä, että Sailmail-yhteys SSB:n kautta on öisin huomattavasti parempi ja nopeampi kuin päivisin.  Radion ääressä menee aikaa  tuntikaupalla, sillä normaaliin tietoliikenneyhteyteen verrattuna SSB ’n kautta kulkeva liikenne on tosi hidasta (200 bittiä minuutissa, loppumatkasta joskus 1400). Sääkartat, joita downloadaamme,  ovat tuhansia bittejä,  joten niiden downloadaaminen kestää,  varsinkin kun yhteys välillä menee poikki ja joutuu odottelemaan uutta.

 Hitaasta etenemisestä huolimatta olemme tällä legillä kokeneet muutamia upeita elämyksiä. Yksi niistä oli koko purjehduksemme  ensimmäinen  kalansaalis,  11 kg painava  bonito.    Kalan saaminen ylös oli todellinen uuvutustaistelu, sillä meillä ei ole vapaa, vaan rulla on kiinni takakannen kaiteessa; hanskat käteen ja siimasta kiinni. Noin 20 minuutin vetämisen ja löysäämisen jälkeen kala oli veneen vieressä. Siitä alkoi uusi uuvutustaistelu, kun kala yritti painua suoraan meren syvyyksiin. Lopulta kalan voimat ehtyivät ja sain sen pysymään pinnalla niin kauan, että sain siitä otteen nostokoukulla, jolloin se oli helppo nostaa kannelle. Vonkaleen tainnuttamiseksi annoimme sille rommihuikan (Ruotsalaisen Einarin neuvo) ja peitimme sen silmät vanhalla pyyheliinalla.  Minuutin verran kala oli täysin sammuksissa rommista,  mutta heräsi taas  taistelemaan. Perkaamisen ja paloittelemisen jälkeen takakansi muistutti lähinnä teurastamoa. Onneksi meillä on paineistettu merivesi/makeavesi käytettävissä kannella, joten siivous kävi aika helposti. Kalasta riitti meille 5 tosi maukasta ateriaa,  lisäksi teimme alkupaloiksi  useaan otteeseen sushia, joista ainakin pyydystyspäivän sushi oli parasta ikinä syömääni sushia. .

Huippuhetkiä ovat olleet myös meren varsinaisten asukkaiden näkeminen. Olemme nähneet parven pallopäävalaita (pilot whales).  Sen lisäksi delfiinit ovat käyneet useaan otteeseen ilahduttamassa meitä taidokkailla esityksillään.

Pilot whales

Tyyni sää, joka purjehduksen kannalta on varsin harmillista, on tarjonnut meille vastapainoksi mahdollisuuden nauttia myös meren lempeämmästä puolesta: lekottelusta auringossa ja suihkuista takakannella. Olemme jopa pystyneet syömään ulkona sitloodassa ihaillen upeaa auringonlaskua rasvatyyneen mereen.

2 viikon purjehduksen jälkeen lähestymme  Irlannin rannikkoa,  näemme  päivittäin useita kalastusaluksia, joita on pidettävä silmällä. Onneksi aluksilla on  AIS,  mutta monet sulkevat sen ilmeisesti kun on etäännytty toisistamme hälytysrajan ulkopuolelle. Meille jää se epämääräinen tieto, että tuolla se jossain on, mitäköhän se tekee. Kalastusalukset muuttavat usein suuntaa ja nopeutta. Tutkasta on luonnollisesti suuri apu näissä tilanteissa. Tutka vaan ei tahdo näyttää neljää mailia kauempana olevia aluksia, mikä ilmeisesti johtuu  tutkan iästä, yli 20 vuotta.

 Viimeisenä päivänä tuuli voimistuu ja kääntyy suoraan vastaiseksi aivan ennusteen mukaa.  Aallokko kasvaa todella nopeasti korkeaksi ja jaksotukselta niin tiheäksi,  että emme pääse eteenpäin, mikä osittain johtuu myös 4 solmun vastavirasta.  Autopilotti putoaa muutaman kerran pois päältä, kun vauhti pääsee liian pieneksi. Eipä auta muu kuin ottaa vene käsiohjaukseen. Edellisenä päivänä,  kun sääennustuksesta  havaitsimme  vastatuulen muuttuneen huomattavasti ennustettua  kovemmaksi, muutamme alkuperäisen määräsataman Cherbourg’in Falmouthiksi. Sinne on reilut sata mailia lyhyempi matka. Mutta nyt tuntuu myös Falmouth tosi kaukaiselta. Käännös takaisin kohti Cork’ia Irlanissa ei houkuttele eikä Brest Ranskassa, joka tuulten puolesta kyllä sopisi. Hyvä, lähellä oleva paikka olisi  Isles of Scilly, josta kartalta löydämme  muutaman sopivan suojaisen ankkuripaikan. Saarilla ei ole meille sopivaa satamaa eikä saari ole virallinen maahantulopaikka. Suunta olisi jokseenkin sopiva ja etäisyyttäkin vain vajaat 20 mailia. Otamme VHF:llä yhteyden Falmouthin merivartiostoon ja tiedustelemme mahdollisuutta mennä Isles of Scilly’yyn. Kysyvät - onko teillä ongelmia- johon vastaus - ei ongelmia, mutta jatkaminen kohti Falmouth’ia  tosi hankalaa. - Menkää sitten Scilly’yyn, jos haluatte. Kysymykseen, miten hoidetaan maahantuloviranomaistoimenpiteet, kun Isles of Scilly ei ole virallinen maahantulopaikka, vastataan, että kun saarilla ei ole maahantuloviranomaisia, ei ole myöskään maahantulotoimenpiteitä. - Kertokaa vaan tällä jaksolla, kun olette perillä.  Hieno palvelu, hieno asenne, todellista merenkulkuhenkeä. Muutamme suuntaa 30 astetta styrpuuriin ja hups, meillä on pienellä genuan palasella 8 solmua vauhtia, tosin pohjan suhteen vain 5 solmua vastavirrasta johtuen. Pieni huvivero tästäkin ilosta pitää ilmeisesti maksaa, sillä muutama aalto löytää tiensä yleensä hyvin kuivana pysyvään sitloodaan kastellen kipparin läpimäräksi.  Parin tunnin kuluttua olemme saarten suojassa ja merenkäynti  tasoittuu, kun ajamme kapeaa lahtea pitkin lyhyen matkan karttaan merkitylle ankkuripaikalle Tresco-saaren kupeeseen. Ankkuripaikka on täynnä veneitä, brittejä, ranskalaisia, hollantilaisia ja saksalaisia. Sekaan mahdutaan jotenkin. Väsymys painaa todella, nautimme maahantulon kunniaksi  lasilliset kuohuviiniä kevyen lounaan kanssa ja menemme muutaman tunnin unille.

Approaching Isles of Scilly

The long detour to north and west paid off,  we got the wind.and made it just under two weeks

 

Ponta Delgada, Sao Miguel, Azorit

Ponta Delgada sijaitsee Sao Miguelin saarella ja se on koko Azoreiden pääkaupunki. Venesatama on aivan kaupungin sydämessä. Kaupungin maamerkkejä ovat kauniit kirkot ja yksi korkea tornitalo.

City Gate 

 Meidät toi Ponta Delgadaan sovittu tapaaminen tyttäremme Miljan ja hänen perheensä kanssa. Ajoitus meni ihan nappiin, vaikka lähtiessämme St. Maartenilta epäilimme sen onnistumista. Me tulimme Ponta Delgadaan aamulla 22.6. ja Milja perheineen oli tullut edellisenä päivänä. He olivat majoittuneet hotelliin kolmeksi ensimmäiseksi yöksi. Jälleennäkeminen venesataman laiturilla oli ratkiriemukas. Vietimme seuraavat 5 päivää tiiviisti yhdessä nauttien Miljan, Timon ja varsinkin Laurin ja Tuomaksen seurasta. He muuttivat kolmeksi viimeiseksi yöksi veneeseen meidän kanssamme. Tilaa riitti kaikille, mutta nukkumista häiritsi kova tuuli ja svelli, jotka keikuttivat venettä ikävästi laituria vasten. Jouduimme vähän väliä korjailemaan katkenneita kiinnitysköysiä. Pojat eivät kyllä olleet moksiskaan, vaan nukkuivat sikeästi.

Milja and her family

Minä kiersi Miljan perheen kanssa saarta heidän vuokraamallaan autolla. Lennart ei halunnut jättää välillä pahasti keinuvaa ja tempoilevaa venettä ilman vahtia laituriin ja lisäksi oli paljon huoltotöitä veneessä.
Sao Miguel on kasvullisuudeltaan todella rehevää, paikoitellen melkein trooppista ja ylhäällä vuorilla havupuuvoittoista. Tunnusomaista on kaikkialla tienvierillä kasvavat taivaansiniset ja valkoiset hortensiat.

Maa on tuliperäistä ja kuumia lähteitä on useita. Kävimme uimassa Caldeira Velhan vesiputouslammessa ja Furnasin kirkkaan keltaisessa 40-asteisessa, kuulemma terveyttä ja voimia antavassa vedessä.  Varsinkin pojat nauttivat pulikoinnista. Furnasissa tutustuimme myös upeaan puutarhaan, jossa kasveja kaikkialta maailmasta.

Hot springs in Furnas

Milja ja Timo olivat luvanneet pojille valasretken. Olisimme voineet lähteä omalla veneellä  merelle, mutta kovan tuulen ja merenkäynin vuoksi luovuimme ajatuksesta. Lisäksi totesimme, että paikalliset valasretkijärjestäjät tietäIsivät paikat, joihin kannattaisI tietyillä säillä mennä. Miljan perheineen meni sitten järjestetylle valasretkelle, mutta keli oli silloinkin hyvin keikkuva. Eikä valaita näkynyt, mutta iso lauma delfiinejä kylläkin. Pojat olivat ihan tyytyväisiä näkemäänsä.

Nautimme suunnatomasti yhteisestä lomasta Miljan, Timon, Laurin ja Tuomaksen kanssa. Valitettavasti heidän lomansa päättyi ja oli haikein mielin hyvästeltävä heidät. Heidän kotimatkansa oli ikävä kyllä  varsin takkuinen: Lissabonissa oli lakko, joka sekoitti jatkolennon sieltä täysin. Vasta 1,5 vuorokauden kuluttua saapuivat väsyneet matkalaiset kotiin Espoon Vanttilaan, kuulemma kuitenkin matkaansa varsin tyytyväisinä.

Kun vieraat olivat lähteneet, kiersimme vielä yhdessä saaren länsipuolta. Kävimme mm. Ponta da Ferrariassa, jossa on mereen valunut iso laavamuodostelma. Takaisin Ponta Delgadaan ajoimme kaksoisjärvien, Lagoa Verden ja Lagoa Azulin, kautta.

Ponta da Ferraria

Lagoa Verde and Lagoa Azul

Loman ja turistikierrosten jälkeen on vähitellen ruvettava valmistautumaan seuraavaan legiin, joko Englantiin tai Ranskaan. Vene pitää taas laittaa purjehduskuntoon ja hoitaa kaikki "juoksevat asiat". Täällä ei saa nettiyhteyttä veneeseen, joten pitää mennä tietokoneen kanssa rantakahvilaan, jossa on langaton verkko. Pitää myös hankkia provianttia paneutuen tällä kertaa vähän paremmin tuoremuonan hankintaan kuin viimeksi.
Eilen saapui viereemme s/y Valentina ja tutustuimme  Ristoon ja Helinään, jotka ovat kiertäneet 3 vuotta maailmaa, purjehtineet Etelä-Amerikan ympäri Patagonian ja Beagelin kanavan kautta Tyynelle Merelle. Vietimme heidän kanssaan todella mielenkiintoisen ja unohtumattoman illan; heillä oli paljon mielenkiintoista kerrottavaa.  Tosi antoisaa, että ystäväpiiri laajenee ja saa uusia näkökulmia ja kokemuksia.
Nyt on kuitenkin päällimmäisenä matkan jatkaminen, tarkka harkinta säiden suhteen ja viimeisten asioiden hoitaminen. Edessä on pitkä 1300 Nm:n matka, jossa säät voivat olla varsin oikukkaat.
  

Chenoa and Valentina in Ponta Delgada

Horta, Azores 20.06.2013 *21.20 - Ponta Delgada, Azores 22.06.2013 * 10.10 = 1 vrk 12h 50’ /154.2 Nm

Lähdettiin taas yötä vasten liikkeelle, mutta kuu valaisi pimeää merta alkumatkasta. Meri oli ystävällisen rauhallinen, tuulta sen verran, että päästiin pelkällä keulapurjeella eteenpäin.  Koko matka varsin leppoisaa purjehdusta. Nähtiin taas parvi delfiinejä, mutta valaat pysyttelivät edelleen poissa. Illalla 21.6. pantiin moottori käyntiin ja ajettiin sillä loppumatka. Tultiin Ponta Delgadaan aamulla hienoisessa tihkusateessa. Ensin mentiin maahantulolaituriin. Azoreilla pitää kirjautua sisään ja ulos jokaisella saarella erikseen. Meille neuvottiin laituripaikka uuden marinan puolelta.

Sun rise in Azores

HORTA 19. - 20.6.2013

  
Hortan satamassa meille osoitettiin paikka ison katamaraanin kylkeen ihan satamatoimiston edessä. Maahantuloproseduuri hoitui ihan sutjakkaasti. Vähän ajan päästä viereemme tuli suomalainen "Eira", joka oli ollut St. Maartenilla samassa marinassa kuin mekin. He olivat tulleet Azoreille viikko ennen meitä ja olivat nyt lähdössä eteenpäin kohti Falmouthia.

Chenoa in Horta

S/Y Eira

Hortassa tutustuimme sataman "taidegalleriaan". Aallonmurtajat ja sataman katualueet ovat täynnä veneiden logoja ja tervehdyksiä, joukossa muutamia todellisia taideteoksia. Mekin maalasimme Chenoan logon laituriin veneemme viereen.  Chenoa on Alaskan intiaanien kieltä ja takoittaa valkoista kyyhkyä. Siksi Chenoan logossa on valkoinen kyyhky.

Kävimme illalla syömässä kuuluisassa Peter's Sport Cafe'ssa, joka oli kyllä vähän pettymys. Se vaikutti tavalliselta turistiruokapaikalta, joka eli menneisyyden maineella eli oli olevinaan kaikkien purjehtijoiden maailman paras rantakapakka. Ruokakaan ei niin kovin kummoista ollut, mutta pitihän se kuppila tietysti nähdä ja kokea.

Emme sen paremmin tutustuneet  Faialin saareen, koska tapaaminen  tyttäremme Milja ja hänen perheensä kanssa oli  meille tärkein asia, jota olimme odottaneet kauan aikaa ja joka välillä näytti luisuvan käsistä myöhästyneen lähdön takia St. Maartenilta. 

Pico Island with Mountain Pico 

St. Maarten 29.05.2013 *13.56 Lt - Horta, Azores 19.06.2013 * 15.00 UTC = 20 vrk 20h 50' /2505 Nm

Alkumatkasta saatiin hyvä sivumyötäinen tuuli. Parhaimmillaan veneen nopeus oli yli 9 solmua. Ongelmana oli vain se, että suunta oli täysin väärä, johonkin Bermudan länsipuolelle.  Pääasia on kuitenkin  että ollaan menossa ja päästään edes hieman pohjoiseen, jolloin tuulten pitäisi muuttua meille suotuisammaksi. Näinhän kävi ja noin muutamia satoja maileja Bermudan itäpuolella saamme kauan kaivatut läntiset tuulet. Nyt voimme jopa valita tuulen nopeuden. Menemällä enemmän pohjoiseen saamme kovemmat tuulet, mutta myös kovemman merenkäynnin. Tyydymme vähän heikompiin tuuliin ja rauhallisempaan menoon eli pysyttelemme nyt aluksi 36 – 37 latituudin välissä, jossa tuulet ovat lähes täysin myötäiset 15 - 25 solmua. 

Olimme rekisteröityneet ns. Herb-nettiin,  kanadalainen kaveri, joka kymmenien vuosien ajan on lyhytaaltoradiolla (SSB)  päivittäin antanut veneilijöille säätietoja ja suositteluja, mihin suuntaan purjehtia hyvien tuulten löytämiseksi,  sekä ennen kaikkea varoittanut  huonosta säästä. Niin tälläkin kertaa, kauden ensimmäisestä trooppisesta myrskystä, joka voimakkuudeltaan oli Andrew-nimen arvoinen. Onneksi myrsky ei kääntynyt Atlantille, vaan pysytteli USAn ranikolla  eikä saavuttanut hurrikaanivoimakkuutta, vaan pysyi ns. tropical storm -tasolla  aiheuttaen kuitenkin pientä levottomuutta pariksi päiväksi.  Valitettavaa oli, että saimme ainoastaan yhtenä iltana yhteyden Herbiin ja silloinkin oli kuuluvuus meiltä päin hänelle erittäin heikko. Kuulimme kuitenkin hänen ja muiden veneiden liikenteen, joten saimme kyllä jonkinlaisen kuvan Atlantin yleissäätilasta. Muut Herb-net-veneet vain olivat valitettavan kaukana meistä.

Säätietoja saimme kuitenkin koko Atlantin ylityksen ajan Sailmailin kautta downloadaamalla sääkarttoja päivittäin, ja mikä kaikkein arvokkainta,  oli ystävämme Veka, kokenut Atlanin ylittäjä, joka päivittäin lähetti meille ja myös Snoopylle säätietoja Suomesta käsin. Tänä vuonna on kuulemma erittäin huonot radiokelit eli auringon pilkkuja ja tai magneettimyrskyjä, jotka häiritsevät lyhytaaltoradioliikennettä. Onneksi datalähetykset eivät ole häiriöille niin alttiita kuin puheelle. Huonosta radiokelistä huolimatta pystyimme lähes päivittäin pitämään yhteyttä Snoopyyn, Elainiin ja myöhemmin radiosessioon liityneeseen kanadalaiseen Molodaan . Radiosessiossa vaihdettiin sijaintitiedot, säätiedot ja luonnollisesti varmistettiin, että kaikilla on kaikki kunnossa. Sen jälkeen rupateltiin välillä pitkään kaikki maailman kuulumiset.

Kun oltiin oltu n. viikko matkalla, niin tuuli heikkeni huomattavasti. Jo muutamaa päivää aikaisemmin oli säässä tapahtunut muutos, meriveden lämpötila alkoi laskea ja samalla varsinkin yöt alkoivat tuntua kylmiltä . Tästä eteenpäin alkoi tuulen voimakkuus myöskin vaihdella aika paljon ollen välillä tosi heikko ja ja muutamaa tuntia myöhemmin puhalsi 15-25 solmua. Heikkojen tuulien ajaksi laitettiin Perkins töihin. Päästiin eteenpäin ja saatiin sähköä ja käytettiin jääkaappia ja pakastinta max-teholla sekä tehtiin vettä. Loppumatkasta sitten Azoreiden päällä olevan korkeapaineen keskustan vaikutuksesta tuuli loppui lähes kokonaan. Ajettiin 3 viimeistä vuorokautta lähes tulkoon Perkinsin voimalla. Vaikka välillä olimme huolisamme polttoaineen riittämisestä, totesimme perillä Hortassa, että meillä oli viellä noin puolet jäljellä eli 450 litraa.

Yhteenvetona Atlantin ylityksestä voi todeta seuraavaa: säät olivat meille aika suotuisat, vaikka aluksi näytti siltä, että joutuisimme Bermudalle odotelemaan suotuisampia tuulia. Ylitysaika muutamaa tuntia vaille 3 viikkoa on jokseenkin normaali. Veneessä kaikki toimi eli teknisiä murheita ei ollut. Ainoa korjaustoimenpide koko ylityksen aikana oli yhden ratsastajan vaihto. Iso purje jäi maston puoleenväliin jumiin, kun olimme sitä laskemassa. Ongelman aiheutti ratsastaja, joka rikkoontui ja kiilautui purjeuraan. Seurauksena oli, että nostin kietoutui yläsaalingin ja vantin ympärille. Kaikki saatiin kuntoon parin päivän kuluttua, kun merenkäynti rauhoittui.

Mitään varsinaisia vahtivuoroja emme sopineet, vaan se joka oli hereillä kurkki silloin tällöin ulos. Käytänössä minä (Lennart) valvoin ja torkuin yöt ja Riitta nukkui. Aika suuren luottamuksen sai kyllä AIS osakseen. Lähes päivittäin näimme laivan tai laivoja, joko visuaalisesti tai AIS-kuvaputkella. Aika ei tullut pitkäksi; päivät kuluivat torkkuessa tai jotain pikku askareita tehdessä. Päivän kohokohdan muodosti Riittan valmistama illallinen.  Säilykkeistäkin valmistuu maittava ruoka taitavissa käsissä.  Jälkiruoaksi kävi jokin peli tai vanha jo moneen kertaan nähty DVD-leffa. Emme lähtiessä oikein kunnolla paneutuneet tuoremuonan hankintaan sillä seurauksella, että meiltä loppuivat perunat, pehmeä leipä, vihannekset, leikkeleet ja hedelmät. Syynä huonoon tuoreprovianttihankintaan oli varmaankin se, että olimme vielä molemmat heikkokuntoisia flunssasairastelun jäljiltä eikä minkäänlaista ruokahalua ollut kummallakaan. Tulipahan halpa provianteeraus. Säilykkeitä oli kyllä riittävästi, joten ei me nälkää nähty. Loppumatkasta ruokapuoli vain kävi vähän yksitoikkoiseksi.  Öisin meni useita tunteja SSB:n parissa, kun downloadattiin sääkarttoja ja lähetettiin sähköposteja, niissä lähinnä positioraportteja. Surkeata oli, että Shiptrak-järjestelmä ei alkumatkan ensimmäisten päivien  jälkeen toiminut  ja sen kuntoon saamiseen meni vissiin kymmenen päivää, hitaita sähköpostiyhteyksiä ympäri maailmaa, kunnes Sailmailista (sähköposti operaattorimme) Jim sai asian hoidettua.

Yritimme koko matkan ajan silmä tarkkana bongata valaita, mutta ne eivät vain suostuneet näyttäytymään meille. Sen sijaan delfiinit kävivät matkan puolenvälin jälkeen tervehtimässä meitä lähes päivittäin.  Muut meressä elävät lähinnä kalat kyllä ilmeisesti kiersivät meidät kaukaa, sillä hinasimme uistinta perässä lähes koko matkan eikä mitään tarttunut kiinni.  Muut purjehtijat saavat kuulemma kalaa, kunhan vain heittää jotain siiman päässä mereen.

Aamulla 19.6  erotimme usvaisesta kelistä huolimatta Picon 2300 metriä korkean tulivuoren, muutamaa tuntia myöhemmin tuli näkyviin Faialin saari. Kierrettyämme Monte De Guian  niemen kärjen, tuli näkyviin Hortan kaupunki ja satama. Vielä edellisenä päivänä ajattelimme mennä suoraan Sao Migueliin, mutta kun totesimme että meillä oli vuorokausi aikaa, kunnes tyttäremme perheineen tulisi Azoreille,  päätimme muuttaa suunitelmaa ja mennä purjehtioiden niin paljon mainostamaan Hortaan, jos ei muuten, niin ainakin maalaamaan veneemme logon siihen kuuluisaan aalonmurtajaan.

Faial

Planned route and actual sailing track

Todennäköisesti ”S/y Draconiksen”  Riitan vakuuttelut siitä, että kahdestaan pärjäisimme, sai meidän Riitan muuttamaan mielensä Atlantin ylityksestä, jota hän ei aluksi halunnut kahdestaan tehdä. Nyt on kaikki hyvin Atlantti on ylitetty. Varmasti oli onneakin mukana, mutta mielestämme pärjäsimme varsin hyvin ja saimme elää  omaa meille sopivaksi käynyttä  elämän rytmiä tarvitsematta huolehtia kenestäkään ulkopuolisesta.  Ne gastit, joita meillä oli länteen päin tultaessa, Seppo, Pekka ja Jussi, olivat niin huippuluokkaa sekä ihmisinä että purjehdusapuna, että vähenpään emme voineet tyytyä, joten luotimme toinen toiseemme.